Seuraa meitä facebookissa: suomi365

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Luolakursseja keväällä Vakka-Suomen kansalaisopistolla

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: http://vakkaopisto.fi/





Lisätietoja ja ilmoittautumiset: http://vakkaopisto.fi/

Lisätietoja luvassa tällä sivulla kevään edetessä!

Tutustu myös Suomen luolaseuran toimintaan osoitteessa: http://caving.fi/

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kadonneen aarteen metsästäjät

Aarretarinoita Varsinais-Suomesta

Hopealla täytettyjä kattiloita, kultaa pursuavia viinapannuja, rosvojen muhkeita ryöstösaaliita, hiisien ja haltioiden rikkauksia, isäntien kokonaisia omaisuuksia. Ympäri Suomea löytyy lukemattomia tarinoita kätketyistä aarteista. Aarteita on kaivettu maahan sodan syttyessä, vainoajien pelossa, varmuudeksi, tulevaisuuden varalta ja vainajien muistoksi tuonpuoleista varten.

Aarteiden sijainnista kertoo juhlaöinä, esimerkiksi Juhannuksena ja Vainajienmuistopäivänä paikalla palaa lekottavat aarretulet, Aarnivalkiat tai virvatulet. Tuli kertoo vain että paikalla on aarre, rikkauksia halajavan kulkijan tulee vielä tietää oikeat taiat ja tuntea oikeat sanat aarteen esiin saamiseksi.

Aarteita ja aarre tarinoita yhdistää poikkeuksetta uhri tai taika joka suojaa aarretta. Suuri osa aarretta suojaavista taioista pitävät huolen siitä, että rikkaudet ovat tavallisen kuolevaisen tavoittamattomissa. Aarteen metsästäjän pitäisi kyetä heittämään kirvestä tai pajavasaraa satoja metrejä, juosta orilla yksiöisen jään yli saareen, tai olla äärimmäisen ketterä ja nopea. Julmimmissa tapauksissa aarteen uhriksi vaaditaan seitsemän lapsen päätä tai esimerkiksi yksivuotias valkeapäinen poika ja vuorokauden vanha valkea jääräkaritsa.

Aarretta tulee lähestyä suurella kunnioituksella ja nöyryydellä, rikkaudet saattavat olla aivan käsillä kun joku menee puhumaan tai kiroamaan. Erityisesti kiroamista aarteet eivät siedä, niinkin ikävästi on monesti käynyt ettei aarteen löytäjä edes tajua törmänneensä rikkauksiin, näin usein sattuu kun esimerkiksi arvoesineillä täytetty pata tarttuu kyntäjän auraan, hoksaamatta mihin aura juuttuu kyntäjä kiroaa, ”MIKÄ PERKELE….!” ja rikkaudet katoavat maan uumeniin, kyntäjän huomaamatta tapahtunutta.

Vainajille pyhitettyjä aarrepaikkoja kohtaan elää vahva pelko, aarrekätkölle tunkeutuja saattaa kohdata aarteen haltija vihaisen härän tai ärhäkän käärmeen muodossa. Aarteen kaivajat ovat myös monesti saaneet vamman siihen osaan, jolla uhriaarretta on koskettu. Raajan halvaantuminen on Jumalten ja vainajien ankaratuomio varasta kohtaan.

UNTAMALAN AARRE

Untamalassa asui muinoin kaksi hyvin rikasta härkäkauppiasta. Sodan sattuessa paikkakunnalle, piilottivat miehet rahansa ja muut kalleutensa Valkojärven rannalle, Vuorenpään rinteeseen. Härkäkauppiaat tekivät aarteen kätkiessään seuraavanlaisen testamentin; jos he eivät itse palaa hakemaan aarretta ja joku mu sattuu sen löytämään, lankeaa koko potti Untamalan kirkolle.

Aikain päästä sitten pari kylän lasta leikki mäen rinteellä ja törmäsivät aivan sattumalta aarteeseen. Lapset kokosivat taskunsa ja helmansa täyteen rahoja sekä muita rikkauksia ja lähtivät haltioissaan kohti kotia. Äiti oli kuitenkin tuskastunut odotteluun, kotiintulon venyessä ja nähdessään lapset kotitiellä alkoi hän jo kaukaa nappuloita torua.

Lapset pelästyivät ja lähtivät äkkiä juoksemaan kohti meuhkaavaa äitimuoria, pudottaen samalla kaikki kalleudet pitkin tietä. Vain muutama kultainen rannerengas jäi taskun pohjalle. Kun myöhemmin lähdettiin tielle pudonneita rikkauksia etsimään, olivat ne palanneet emäaarteeseen, kuten aarteilla on tapana. Lapset eivät enää muistaneet löytöpaikkaa vaikka sitä kovin etsittiin, eikä sitä ole sen koommin löydetty. Untamalassa tietysti toivotaan hartaasti aarteen vielä löytyvän, koska silloin tulee Untamalan kirkko hyvin rikkaaksi.


Untamalan kirkko odottaa kuumeisesti sille testamentatun aarteen löytymistä

KULTALÄHTEEN VIINAPANNU

Yksi Varsinais-suomen korkeimpia kohtia, jylhä ja myyttinen Hyypärän harju, suojelee syleilyssään kirkasvetistä Kultalähdettä. Jyrkkien hiekkaharjujen ja syvien suppakuoppien muodostama sokkeloinen metsä on poikkeuksellinen maisema koko maakunnassa. Harjujen juurella vallitsee taianomainen vihreys, pyhävesi pulppuaa maan uumenista. Juhannusöisin on nähty aarretulien palavan lähteen äärellä.

Kultalähteen aarre on vanha viinapannu täynnä kultaa, pannu on nähty usein Juhannusyönä kello 00:00 lähteen reunalla. Kauan sitten lähti Salosta kolme miestä aarretta nostamaan, kun miehet saapuivat lammelle oli viinapannu aivan lähteen reunalla, aarteenmetsästäjät alkoivat heti vetää pannua rantaan köysin ja koukuin.


Kiikalan Kultalähteen peilipinnan alla piileskelee kullalla täytetty viinapannu

Takatukat hiessä, tunteja äherrettyään olivat miehet vihdoin saaneet aarteen rantaan. Väsyneinä joukko lysähti maahan, yksi miehistä lausui uupuneena; ”nousihan se sieltä…” Samalla silmänräpäyksellä vierähti viinapannu takaisin lähteenpohjaan kauhealla rytinällä. Aarteen noston yhteydessä ei olisi saanut puhua sanaakaan, niin palautti aarteen haltija taas eräät onnenonkijat maanpinnalle.

LOTIKON HALTIJA

Siihen aikaan kun meri ulottui vielä Marttilan rannoille, asui Lotikon vuorella kuuluisa, pelätty ja upporikas haltija. Rikas ja ahne haltija, itämeren pahamaineinen merirosvo oli suurena kauhuna merenkulkijoille ja kauppasaksoille. Rikkautensa ryökäle kätki Lotikonmäen pimeisiin kellareihin. Ryöstöretket kestivät välillä hyvinkin pitkään ja aarteiden loisto alkoi himmetä ainaisesta kellarissa makaamisesta.

Haltijan kiero mieli oli suljettu kaikelta muulta paitsi hillittömältä ja sammumattomalta rahanhimolta, joten aarteiden himmeneminen ei tullut kysymykseenkään. Lotikon isäntä kaappasi eräältä rosvoretkeltään mukaansa nuoren, kauniin paimentytön. Tyttö joutui vangiksi Lotikon vuorilinnaan aarteiden vaalijaksi ja siivoajaksi.

Monta pitkää vuotta vietti vangittu, kalpea impi luolassa, surren kovaa kohtaloaan, laulaen surullisia kaiholauluja menetetystä onnestaan ja vapaudestaan. Yhä vieläkin kun yksinäinen kulkija tunkeutuu syvään luolaan, kuulee hän kallion syövereistä surullista valittavaa sävelmää tytön kiillottaessa Lotikon aarteita.


Lotikon Haltijan kalliolinna, kallion luolat ovat täynnä satumaisia aarteita

Lotikon linnan portit aukeavat joka Juhannuksen ja Pyhäinmiesten päivän vastaisena yönä kun kello lyö kaksitoista. Silloin voi nähdä kaikki vuoren sisässä kaikki
muinaiset kalleudet täydessä loistossaan. Jos kulkijalla on rohkeutta, voi esteettä astua kallion sisään ja ottaa aarteita niin paljon kuin haluaa, jos vain ehtii ulos ennen kuin portit kumahtavat kiinni. Portit sulkeutuvat silmän räpäyksessä ja sisällä olijat jäävät ikuisiksi vangeiksi kallio kellareiden syvyyksiin.

LOIMAAN RAHAMÄKI

Loimaalla Rantasalon tilantakan kohoaa Rahamäki niminen mäen nyppylä. Mäen rinteeseen on vanha isäntä aikanaan piilottanut ison kasan hopeakolikoita. Raha aarteen esiin saamiseen vaaditaankin sitten melkoinen temppu. Tarun mukaan aarre nousee pintaan jos joku onnistuu heittämään 5 naulan painoisen pajavasaran läheisestä Hautaniityn saarekkeesta Rahamäen kallioiseen rinteeseen.


Loimaan Rahamäen aarretta voi tavoitella esimerkiksi tällaisella Billnäs brukin raudan nöyryytys välineellä.

Kerran on eräs yrittäjä onnistunut äärimmäisen vaativassa tehtävässä. Hämeessä asti
voimistaan tunnettu ”Iso-Mikko” Pöytyältä oli kuullut aarteesta ja päätti lähteä rahankiilto silmissä kaverinsa kanssa kohti Loimaata aarteen hakuun. Pöytyän voimamies tempaisi vasaran kohti mäkeä hirveän karjaisun saattelemana, kaverin jännittäessä vieressä.

Pajavasara kilahti kallion pintaan komeassa kaaressa, ja aarre nousi pintaan. Iso-Mikon into kesti vain hetken, kun hän katsahti kaveriinsa jakaakseen onnensa oli pajavasara kimmonnut suoraan tapahtumaa seuranneen sankarin otsaan, joka nyt makasi hengettömänä maassa. ”PERKELEEN, PERKELE!” Mikko kirosi ja samalla aarre vajosi takaisin mäen syvyyksiin. Kaveri haudattiin kuolin paikalle, siitä nimi Hautaniitty.

POHTIONVUOREN HIIDENKIVI

Piikiössä Toivonlinnan niemellä on todellinen pyhien paikkojen keskittymä. Pieneltä alueelta löytyy jylhä Linnavuori, Piikkiön korkein kohta; Pohtionvuori, Myyttinen Hiidenmäki. Hieman kauempana Tuurinvuori (Thor´s berg), Pyhävuori, Pyhävastamäki ja kymmenkunta muinaishautaa. Tämä kaikki siis noin 5 km x 5 km kokoisella alueella, alueella on oltu ja tehty kauan, ei ihme siis että siellä on myös aarre.

Pohtion linnavuoren rinteellä kohoaa kummallinen kivenmurikka, 3 metriä korkea ja muhkurainen. Kivisellä toteemilla lepattaa aika ajoin aarretulet. Kiven alle on kätketty muhkea kulta-aarre, taialla suojattu, tietysti. Toteemipaalu seisoo hengenvaarallisen jyrkänteen reunalla, jyrkänteen alla on syvä onkalo, Linnavuoren kellari, pitkä ja ahdas tunneli jonka kautta hiidet ovat kullan kiven alle vieneet. Aarteen saa se joka seisoo kiven huipulla, alasti, Jouluaattona tasan keskiyöllä ja lausuu oikeat loitsusanat.

Aarretta voi tietysti koittaa kaivaa kellarin kautta esiin myös ilman taian toimeenpanoa. Sitä ei kuitenkaan kukaan uskalla yrittää, sillä jos löytäjä ei ole suorittanut vaadittuja ehtoja, vainoaa aarteenomistaja häntä yöt ja päivät, kunnes hän kuljettaa aarteet takaisin paikalleen.


Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk´ on työ. Piikkiön Hiidenkiven aarteen saa se joka alasti seisoo kiven huipulla Jouluyönä

VAROITUKSEN SANA

Jottei tarinat jäisi pelkiksi myyteiksi, on hyvä ottaa esille muutamia tapauksia joissa aarre on saatu esille. Kerran lähti Paattisilla Alitalon isäntä metsään Laarikallion rinteeseen aarretta kätkemään. Renki havaitsi isännän aikeet ja lähti seuraamaan häntä metsään, renki kiipesi suuren puun oksille ja seurasi isännän puuhia.

Haudattuaan aarteensa isäntä lausui: ”Älköön tämä ilmi tulko ennekuin paikalla yhdeksän veljen veri vuotaa!” Renki huomasi tilaisuutensa tulleen ja huusi puusta: ”Eikö yhdeksän kananpoikaa kelpaa?” Isäntä luuli Jumalan taivaasta huutaneen ja vastasi ”Tapahtukoon sinun tahtosi!” Seuraavana päivänä renki tappoi paikalla yhdeksän kananpoikaa ja sai aarteen.

Toisessa tapauksessa isäntä oli aarteen haudattuaan lausunut ”Tämä aarre tulkoon ilmi vain näillä sormilla kaivamalla!” renki kuunteli läheisen mättään takana, näin saaden selville taian. Kun isäntä aikanaan kuoli, vei renki ruumiin metsään ja kaivoi aarteen esille isännän kylmenneillä kourilla.

Vaikka joku on onnistunut aarteen taian ratkaisemaan, et sinä välttämättä kuulu näihin onnekkaisiin. Kun sitten Jouluyönä, muiden mussuttaessa kotona sian potkaa, lanttulaatikkoa ja Chileläistä laatuviiniä, seisot pussit huurussa ja Virvatulten käristäessä perskarvoja Pohtion Hiidenkivellä eikä ihmettä tapahdukaan, älä kiroa. Sitä aarre ei siedä. Vaieten nielet tappiosi ja yrität ensivuonna uudelleen tai sitten tyydyt Eino Leinon valitsemaan kohtaloon, joka tulee esille Loirinkin tulkitsemassa runossa Nocturne:

En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.


Teksti & kuvat Tuomo Kesäläinen

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ MENESTYSTÄ VUOTEEN 2012 KAIKILLE LUOLAMIEHEN BLOGIN LUKIJOILLE!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kirjavinkkejä viimehetken lahjaostoksille tai omaan sivistykseen!


The Magic Songs of the Finns - ehkä kaunein kädessäni pitämä kirja. Mustassa nahassa komea kullattu kohokuva Sammon ryöstöstä, tämä on tehty ajatuksella ja rakkaudesta aiheeseen, sen tuntee jo kirjaa käsitellessä. Ei ole hosuttu, eikä varmastikkaan valittu halvinta mahdollista vaihtoehtoa. Tämä on ehkä näyttävin ja monella tavalla järkevin lahja / tuliainen mitä voit antaa ulkomaalaiselle ystävällesi, lahjaksi tai muuten vaan.

Kirjan sisältämät 639 loitsua kattavat valtaosan alkuteoksen aineistosta, ja ne ovat käännetyt vuonna 1896 osana laajempaa suomensukuisten kansojen kansatieteellistä tutkimusta.

Kirja on sidottu kokotekonahkakansiin ja koristeltu kulta- ja sokeapainatuksella. Kirja on kuvitettu Akseli Gallen-Kallelan puupiirroksin, ja siinä on käytetty William Morriksen suunnittelemia koriste- ja kirjasinmalleja.

kirja voi tilata osoiteesta: http://www.salakirjat.net/muinaisia_loitsurunoja_magic_songs.html
Tai ostaa Helsingin parhaasta kirjakaupasta; Tiedostamosta osoittesta:
Viipurinkatu 1 A 3, Helsinki

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Surmajärven Synninlukko, Jämsä


Jämsän Synninlukko on tunnettu nähtävyys, se on tiedetty, tunnettu ja siitä on kirjoitettu paljon. Harva kuitenkaan tietää, että Jämsässä on toinenkin samaa nimeä kantava rotko, Surmajärven Synninlukko, Kolisevakylässä, muutama kilometri Jämsästä Lahden suuntaan.


Surmajärven Synninlukko on muutamien metrien korkuisten kalliopahtojen reunustama, puuston peittämä aukio. Metsänhenkien temppeli, rotkon pohja on kostea, sammaleen peittämässä kivikossa makaa lahonneita puunrunkoja. Synkkä ja tunnelmallinen metsäkirkko.


Synninlukko löytyy metsäautotien läheisyydestä, maasto on jyrätty moninpaikoin kaameaan kuntoon. Metsäkoneiden runnoman ryteikön takana oleva melko vaatimaton rotko on jäänyt ehkä syystäkin omaan yksinäsyyteensä. Eipä siitä taitaisi tunnetun kaimansa kilpailijaksi olla. Käymisen arvoinen paikka on joka tapauksessa.

KARTTA KOHTEELLE

tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12.2011



Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!

torstai 10. marraskuuta 2011

Lotikonkellari, Marttila

Lotikonmäki löytyy Marttilan korveneräreitistö nimisen polkuverkoston varrelta; Lähes erämaisessa maastossa soiden ja metsäsaarekkeiden maisemassa kulkeva eräreitistö. Reitistön varrella mm. nuotiopaikkoja ja laavuja. Eräreitistön lähtöpaikat Heikolan Huhtaanmajalla ja Palaisten uimarannalla. Kuljettavissa eripituisia reittivaihtoehtoja viidestä kolmeenkymmeneen kilometriin.

Marttilan kunnan sivut


Marttilan kylä on hiljainen, jotain palveluita löytyy mutta melko vaisu ja hiljainen maalasipitäjä on kyseessä. Matkalla Lotikonmäelle, ennakkoodotuksista huolimatta, törmäsin kuitenkin älylliseen elämään...


Lotinkonkellari on muutamia kymmeniä metrejä pitkä, kapea halkeama kalliossa, rotko alkaa aivan Lotikonmäen taukopaikan edestä.


Rotkon seinämät ovat täynnä todella erikoisia geologisia muodostumia. Uurteet ja naarmut muodostavat kummallisia ristikkokuvioita.


Rotkon jyrkkiin seinämiin on kaiverrettu erilaisia kuvioita, nimikirjaimia ja vuosilukuja.


Alkupään kapea rotko, joka paikoin on kulkukevoton levenee ja syvenee pian. Paikoin jyrkänteet nousevat useita metrejä pään yläpuolelle, kiemuraiset kalliot vievät maan pimentoihin. Tunnelma rotkossa on aavemainen, pelottava.


Repeämään kiilautuneet lohkareet muodotavat rotkon loppupäähän pimeän ja ahtaan käytävän. Luolan pohjalla virtaa vettä, kosteassa pimeässä onkalossa on aikoinaan asunut myös Lotikon haltija. Tämä osuus on paikalle nimen antanut, Lotikon kellari.


Koko matkan kallion läpi saa ihmetelklä erittäin kummallisia nystyröitä kallion pinnassa, paikoin parikin senttiä korkeat nypyt laittavat ajatukset lentoon. Lotikon kellari on yksi Varsinais-Suomen luonnon ihmeistä, joka jokaisen on nähtävä omin silmin. Ehdottomasti eriskummallinen paikka jolle kannattaa lähteä kauempaakin!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Pyhä-Nattaset, Sompio



"Eristäytyminen ei aina ole pakoa ja heikkoutta; Se voi olla myös viisautta ja voimaa!"-Paul Brunton

tiistai 1. marraskuuta 2011

New Horizon



Uunituoretta Rock´n´rollia Varsinais-Suomen perämetsistä! NEW HORIZON

New Horizon - Feel all the colours
http://www.youtube.com/watch?v=D3ySOCn3hBA&feature=player_detailpage

New Horizon - Unfaitfully yours
http://www.youtube.com/watch?v=xc_Ch3gNFfQ&feature=player_detailpage

New Horizon - The last journey
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=tszG9Ffqxsc

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kuninkaanhauta, Panelia

Puut jo heittää
puvun kelltaisen.
marraskuiset pilvet peittää
hautaa kukkien.

- J.L.Runeberg



Panelian taajaman tuntumassa, aivan tien varressa kohoaa komea Kuninkaanhauta, Suomen suurinpana mainostettu röykkiöhauta. 40 metrin halkaisijalla ja 4,5 metrin korkeudella se on varmasti ainakin Suurinpien kärkijoukossa! Koko Kiukainen on saanut nimensä lukuisten hiidenkiukaiden mukaan, ja kylän vaakunan aihekin kuvaa näitä monumentteja. Nykyäänkin hiidenkiukaita tunnetaan alueelta n. 100 ja lukemattomia on jo aikoinaan hyvitetty.


Kuninkaanhautaa ei ole tutkittu virallisin menetelmin, joten kaikki siihen liittyvät tiedot ovat arvailujen ja päätelmien varassa. Paikalliset asukkaat kertovat röykkiön vajoavan, havainnoista johtuen on esitetty arvailuja röykkiön sisään rakennetuista kammioita jotka ajan myörä antavat periksi ja vajoavat.

Onko Kuninkaanhaudan sisällä vielä merkittäviä muistoja Suomalaisten muinaishistoriasta vai onko haudanryöstäjät ja aarteenmetsästäjät aikanaan vieneet kivimonumentin kätkemät aarteet. Kuninkaanhauta, monumentaarinen ja mystinen muinaismuisto kätkee historiansa ja salaisuutensa; ehkä ikuisesti.




Kuninkaanhauta KARTALLA

tiistai 18. lokakuuta 2011

Yksin, kaukana kaikesta...



"Me olemme kadottaneet vanhan taidon olla yksi, emmekä tiedä mitä tehdä ollessamme yksinäisyydessä. Emme tiedä, miten tehdä itsemme onnelliseksi omista sisäisistä mahdollisuuksistamme lähtien, ja niin meidän on pakko maksaa viihdyttäjille ja muille ihmisille siitä, että he tekevät meidät hetkellisesti onnellisiksi.

Emme ole vain kyvyttömiä olemaan yksin, vaan vielä kyvyttömänpiä istumaan hiljaa. Ja kuitenkin, jos voisimme pitää ruumiimme samassa asennossa hetken aikaa ja käyttää henkeämme oikealla tavalla, saattaisimme saada syvää viisautta joka olisi omistamisen arvoista, sekä saattaa syvän rauhan sydämmiimme."


- Paul Brunton

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Louruvuoren luolat, Paimio

"Hilajsiuuden kauneus, kiihkeästä toiminnasta luopuminen auttaa meitä kokoamaan ajatuksemme ja keskittämään elämämme niin, että pysymme rauhallisina, kun taas palaamme kiivastahtiseen elämään ja ryhdymme jälleen töihin."
- Bear Heart



Jo maastokartan vilkaisulla voi päätellä että Paimion Louruvuoren jyrkänteen juurella on luolia. Ja onhan siellä, tosin aivan erilaisia kuin kartta antaa odottaa. Jyrkänne ja louhikko viittaa sekavaan lohkareluolastoon. Näitä ei kuitenkaan löydy.


Jyrkänteen juurelta tai oikeammin jyrkänteen alta, kirjaimellisesti, löytyy matala mutta pintalaltaan hyvinkin suuri, rapautumisen kallionsisään suurentama rakoluola. Luolan lattia on kalliosta murenevaa rapautuma soraa ja puiden juuria. Haju on tunkkainen ja luolassa mahtuu liikkumaan ainoastaan ryömimällä. Ei siis mikään unelma kohde, tai riippuu mitä etsii!


Luola sisällä, todellinen luonnon ihme. Sieni, ihan reilun kokoinen, kastaa aivan paljaasta kivestä. Ilman minkäänlaista kasvualustaa, mitä ihmettä?!


Lähes koko yrkänteen matkalta löytyy eri kokoisia sateensuojan tarjoavia kallion lippoja, jonkun määritelmön mukaan luolia nämäkin.

KOHDE KARTALLA

Pitkäsmäen luolat, Mynämäki

"Oi sokea sielu! Varustaudu mysteerien soihdulla, ja maallisessa yössä sinä olet löytävä loistavan kaksoisolentosi, taivaallisen itsesi!"


Kallavuoren luolissa asuu Haltia, Kallavuoren Kaisa. Luolat on tälläkin sivulla esitelty ja löytyvät myös kirjasta Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin. Mutta moniko tietää että viereisessä mäessä, Mynämäen Pitkäsmäestä löytyy vähintään yhtä hieno luolakokonaisuus, jopa vielä hienompi kuin Kallavuorella. niin, en tiennyt minäkään ennen kuin siellä kävin.


Kapea kallion rako johtaa kallion sisään. Onkalon pohjalla on vettä, usein näin lähekkäin oleviin luoliin liittyy tarinoita luolat yhdistävistä tunneleista. Ja kieltämättä rako jatkuu vielä ja paljon pidemmälle kuin on järkevä ryömiä. Luolan voisi hyvin kuvitella olevan yhteydessä Kallavuoreen,


Kolmiomaisen kapean suuakon jälkeen tunneli jatkuu kallion sisään lähes 15 metriä. Kenties aina Kallavuoren onkaloihin asti.


Ahtaan tunnelin vieressä on avara ja valoisa luola. noin 5 metriä syvä, 4 metriä leveä ja 1 - 2 metriä korkea valoisa kalliolaavu.


Valo tunkeutuu luolaan, suuakolla on poltettu nuotiota. Pitkäsmäen luoliin kannattaa ehdottomasti tutustua!

Luolat kartalla

Kirkkoniitunmäki, Paimio


Kirkonniitunmäen jyrkkärinteisellä kalliolla on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä, jotka ovat halkaisijaltaan 11,5-14 m ja korkeudeltaan 1,5-2 m.


Röykkiöt sijaitsevat Maljamäen kylässä, Kirkkoniitunmäen jyrkkärinteisellä kalliolla lähes huomaamattoman Vainionojan länsipuolella. Eteläisempi röykkiöistä on osittain tuhoutunut, pohjoisempi on paremmin säilynyt, lukuunottamatta keskellä olevaa kuoppaa.


Suurehkoista ranta- ja lohkarekivistä koottu röykkiö on kooltaan n. 13,9x13,8 m ja korkeudeltaan n. 2,3 m. Pyöreän röykkiön keskellä on matala, laaja kuoppa ja sen eteläreunalla erottuu hieman kylmämuurattua reunaa.


Pyöreä röykkiö on kooltaan n. 14,5x14,2 m ja korkeudeltaan n. 1,4 m. Suurehkoista lohkareista kootun röykkiön keskellä on halkaisijaltaan n. 2 m ja noin metrin syvyinen kuoppa.

KOHDE KARTALLA

Tiedot poimittu osoitteesta: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_kooste.aspx?KOHDE_ID=577010023

Kattilakallion kirnu, Mynämäki


Mynämäen Laajoella, Kattilakallion kupeesta löytyy rosoinen hiidenkirnu. Halkaisijaltaan 70 cm syvyyttä hieman reilu metri. Metsää on muokattu aika rajulla kädellä, kirnua voi olla hieman haastava löytää.


GT kartassa kohteessa lukee monikossa hiidenkinuja, en itse ainakaan löytänyt kuin tämän yhden. Jos joku tietää paremmin tai löytää muita niin vinkkaa toki luolamiehenblogi@gmail.com

Kirnu kartalla

tiistai 13. syyskuuta 2011

Pirunluola, Raisio

Vuosituhansia, siitä asti kun Raisio aikanaan paljastui Itä-meren aalloista ovat tutkimusmatkailija, seikkailijat ja uskallikot miettineet seuraava, jopa myttiset piirteet saanutta kysymystä; Onko Raisiossa luolaa.



Raisiohan on tunnetusti Suomen ainoa risteys jolla on kaupungin oikeudet. Raisiossa on imelän perunamuussin hajuinen tehdas joka suoltaa syövereistään Suomalaisia klassikko eineksiä ja elintarvikkeita, Mummon muusin imeminen tosin unohtuu melko pitkäksi aikaa kun kerran ajaa tehtaiden ohi...

On Raisiossa kukkatalokin, tuttu monille alueen miehille tuskallisista Saniaisen bongaus reissuista. Ja tämä koti hortonimin kostea päiväuni onkin syytä paikallistaa kartalle kun lähtee tälle luolalle;

niin totuus paljastui, Kyllä Raisiossa on luola. Komea läpikuljettava onkalo, Kuuvavuoren rinteellä. Vanha juhla ja taikomispaikka. Pirunluola; vanhan vihtahousun kalliokoti.



Luola löytyy Raision tehtaiden puoleiselta jyrkänteeltä. Aika tarkkaan näköalatasanteen alapuolelta. Se on melko helppo löytää ja myös helppo tutkia. Jyrkänne ja koko Kuuvanvuori on komea tutkimus ja retkikohde. Pyöristyneitä kallioita, kelopuita, syviä "rotkoja". Maastosa voisi hyvin kuvitella löytyvän jopa hiidenkirnun joten silmät auki!

Raision lahti on vielä melko myöhäisessäkin vaiheessa yltänyt Kuuvanvuoren rinteille. Lahden sameissa vesissä on varmasti kellunut muutakin huomion arvoista kuin SIG yhtyeen kaulahamo Matti Inkinen. Kallion topografian perusteella on arvoilta olisiko Kuuvanvuori jopa muinainen Linnavuori. Pystysuorine seinämineen ja sijainniltaa se totisesti sopisi tähän kuvaan.

Kallion laelle, josta avautuu jo muutenkin avarat maisemat, on vielä rekennettu muutaman metrin korkuinen näköala tasanne. Maisemaa ei voi kovin kauniiksi kuvailla vaikka se kertookin omaa tarinaansa alueen historiasta ja kehityksetä. Sähkökaapeleiden takaa voi ihastella Raision tehtaita koko rumuudessaan, tehtaiden takan erottuvat Pernön telakan nosturit.



Taas yksi historian mustista aukoista on täytetty, Raisossa on luola. Komea Pirun kotipesä. Kuuvavuoren Pirunluola.

Pirunluola kartalla

Vororotin Ukko, Jämsä

"Ukko uunilta urahti, parta lauloi, pää järähti:
"Jo nyt tieän rauan synnyn, tajuan tavat teräksen."




Luonnonmuovaamia kasvokiviä ja muita hahmo kiviä on palvottu pitkään, hartaudella ja ympäri kaunista maatamme. Tässä Ukon komeat kasvot Vororotin rotkon seinämällä, Jämsässä. Kasvojen korkeus 2 - 3 metriä. Leuan matka alta maahan lähentelee paikoin kymmentä metriä. Ukko vartioi maitaan komealla paikalla.



Vorortoin jyrkänteiden ja luolien suojissa on piileskellyt varkaita siitä paikan voroihin siis rosvoihin viittaava nimi; Vororotti.

Vororotin rotko kartalla

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Vortikka, Hyrynsalmi


Noin 3 kilometrin patikkamatkan päässä Ukkohallan laskettelurinteiltä UKK-reitin varrelta löytyy hyvin eriskummallinen, bumerngin muotoinen kanjoni, jylhä ja repaleinen rotkolaakso. Vortikka.

.
Vortikka on monipuolinen rotko. Joiltan kohdin se on kapeaa pystysuoraista rotkoa parhaimmillaan, jotkut osat taas muistuttavat lapin jylhiä kuruja, loivempine seinämineen ja rakkakivikoineen. Vortikassa esiintyy kaikki Suomalaisten rotkojen parhaat piirteet, ehdottomasti Suomen komeimpien nähtävyyksien joukossa!


Vortikka tunnetaan myös nimellä Vorlokki. Rotkon nimen on päätelty juontuvan Savon "kielen" vastaavasta sanasta joka tarkoittaa halventavassa mielessä isoa ja rumaa. 1500-luvulla alueelle tulleet Savolaiset uudisasukkaat ovat nimellä kuvanneet repeämän jylhyyttä, rumuutta ja pelottavuutta.


VORTIKKA KARTALLA

Kirnuvuori, Vehmaa


Vehmaan kirkonkylän ja Vinkkilän välissä kohoaa pieni paljas kallionyppylä. Kukkula on saanut nimekseen Kirnuvuori. Nimi viittaa tietysti hiidenkirnuun ja näin mahtipontinen nimi synnyttää ajatuksen että aukko voisi olla suurikin.


Valitettavasti Kirnuvuoren hiidenkirnu ei ole kummoinenkaan aukko, noin 30 cm halkaisijaltaan ja syvyydeltään 40 cm on kuitenkin tasaisen pyöreä ja kaunis vaikkei se koolla hämmennäkkään.

Voi tietysti olla että Kirnuvuorella on suurempikin kirnu, mutta ainakaan ensimmäisellä etsintäreissulla ei löytnyt kuin tämä pieni.

Kirnuvuoren kartta