Seuraa meitä facebookissa: suomi365

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Suomen rotkojen tunnelmaa


Suomen rotkot - Tuomo Kesäläinen & Aimo Kejonen

Nyt on ollut pari viikkoa aikaa sulatella omaa tekelettään. Työnsä hedelmää. Yli neljä vuotta kun on työskennellyt projektin parissa on sen valmiiksi saaminen samalla helpottavaa mutta myös ahdistavaa, sitä voisi verrata pitkän työsuhteen päättymiseen (kuin itse sellaisesta jotain tietäisin...). Kun projekti on omalta osalta valmis on jännitys aina korkeimmillaan, millainen on graafikon ja taittajan visio, vaatiiko kustannustoimittaja kaikkien tekstien muokkaamista...jne. Työ ei olekaan enää omissa käsissä.

Kirjasta tuli valtavan tietomäärän lisäksi äärimmäisen kaunis. Se toimii matkaoppaan ja tietokirjan lisäksi myös kuvakirjana. Kuvia on yli 700.

Tässä teoksessa olen kieltämättä tehnyt itse valtaosan. Kuvia on teoksessa yli 700, näistä n. 40 on muiden kuin itseni ottamia. Kartat olen muokannut itse mieleisekseni Maanmittauslaitoksen pohjakartoista. Kirjan ulkoasu on ideoimani, kustantamon edustajana Jon Hällström on parannellut visiotani ja lopullisen sinetin paketille löi graafikko M. K. Perkiökangas uskomattoman kauniilla kansilla. Kansien upea ulkoasu löivät itseni ällikällä; yllätys oli enemmän kuin positiivinen. Joten Perkiökangas saa työstään enemmän kuin täydet pisteet.

Kansi pysäyttää ja kutsuu seikkailuun!

Geologi Aimo Kejosen osuutta projektin taustavoima ei voi liikaa kiittää ja kumartaa. Herran geologinen ammattitaito ja suunnaton viehtymys kansanperinteen tallentamiseen tekivät teoksesta sen mitä se on. Monet olisivat ne puuttuvat geologiset faktat ja hämyisten rotkojen legendat, jotka kirjan sivuilta puuttuisivat - ellei Aimo olisi työlle kallisarvoista aikaansa uhrannut - Kiitos!

150 kohteen yhteydestä löytyy näyttävä kuvitus, pitkä kohdekuvaus legendoineen ja tarinoineen, tarkat ajo-ohjeet, kartta ja maastokoordinaatit. Kirjassa on mukana 6 inva-ystävällistä kohdetta, kohteet on merkattu kirjaan sinisillä nauhoilla (näkyy kuvassa, sivun alareunassa). Kaikkiaan teos sisältää tiedot yli 500 kotimaisesta rotkosta!   

Nyt kun valmista kirjaa on selannut. Kuvia ja tekstejä silmäillyt, uudelleen ja uudelleen. Vähitellen vasta itsekin ymmärtää mikä valtava työn tämän paketin takana todellisuudessa on ollut. Autolla ajettuja kilometrejä on takana pitkälti yli 30 000 km, jalkapatikalla vaellettuja lähes 2000 km ja maastossa nukuttuja öitä kymmeniä tai satoja - en edes muista kaikkia. Teos on herättänyt mukavasti kiinnostusta; kotiseudulla sen ovat ehtineet huomioimaan ainakin Turun sanomat, kaupunkilehti Turkulainen, Rannikkoseutu ja valtakunnallisesti Yle sekä monet muut mediat ympäri maata.

Uutuus arvoisessaan miljöössä.

Kuvauspaikkana toimi tällä kertaa Ispoisten komeat rotkot Turun keskustan tuntumassa.  

Hyvä näkyvyys ei kuitenkaan tuo automaattisesti tuloja kirjailijan kukkaroon. Joten sanotaan näin; vain ostamalla kirjan ja levittämällä rotkojen ilosanomaa voit tukea toimintaa. Kerro siis kavereillesi, sukulaisillesi ja työtovereillesi kirjauutuudesta ja kävele kirjakaupan ovista sisään - osta kirja. Tai helpommin; klikkaa itsesi Salakirjojen nettikauppaan ja tilaa kirja itsellesi! Näin varmistat, että näitä kohteita kyetään dokumentoimaan ja kirjoina kansalle saattamaan myös tulevaisuudessa. Parempaa mainoslausetta en kirjalle osaa loihtia: Tämä on kirja jonka itse ostaisin!            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti