Seuraa meitä facebookissa: suomi365

lauantai 3. tammikuuta 2015

Samuli Paulaharju: Lapin muisteluksia

Samuli Paulaharjun (1875-1944) elämäntyö kansanperinteen tallentajana hakee vertaistaan. Oulun kuurojen koulun käsityönopettajana toimiessaan Paulaharju teki työnsä ohella yli 40 vuoden ajan keruumatkoja, joiden tuloksena syntyi kansantiedon keruun epävirallinen maailmanennätys: 65000 merkintää kansanperinnettä, 8000 valokuvaa, tuhansia pikkutarkkoja piirtokuvia, satoja lehtiartikkeleita ja näistä syntyneet yli 20 kansanperinteen teosta.

Paulaharju ei koonnut teoksiaan muista kirjoista, vaan kaikki niihin kirjoitettu on itse nähtyä, koettua ja kuultua. Tämä myös näkyy: kirjojen kieli on täynnä värikkäitä murreilmaisuja ja mehevää kansankieltä, niiden sattumukset ja kohtaamiset täynnä elämäntuntua.

Salakirjat aloittaa vuonna 2015 hankkeen Samuli Paulaharjun teosten uudelleenjulkaisemiseksi yhteneväisessä ja arvoisessaan sidosasussa. Ensimmäisinä vuorossa ovat Paulaharjun Lappi-aiheiset kirjat.  

Salakirjat - Muinaisuuden mystiikkaa
 
 
“Vanhat Lapin jumalat piilevät vieläkin erämaiden kätköissä ja seisovat ikivanhoilla sijoillaan tunturien kalliopohjalla.”
 
Näin julistaa Samuli Paulaharju alun perin 1922 ilmestyneessä kirjassaan Lapin muisteluksia. Nyt korupainoksena uudelleenjulkaistava teos sukeltaa kairan äijien ja ämmien luonnon läpäisemään elämäntapaan. Äärimmäisen pohjoisen karu ja outo maailma on täynnä väkevän hersyviä tarinoita, loitsuja, tapoja, runoja ja uskomuksia. Tuuli viheltää tunturikoivuissa, joikaajamestarit panevat parastaan, taivas leiskuu, porovarkaat väijyvät, haltijoita lepytellään ja uutta uskontoa vastaan kapinoidaan. Teosta täydentää Paulaharjun omakätinen piirroskuvitus, lukuisat valokuvat ja erikoistermejä avaava selitysosio.
 
Lapin muisteluksia oli Paulaharjun ensimmäinen Suomen Lapista kirjoittama teos.
 
"Samuli Paulaharjulla on ainoalaatuiset synnynnäiset kerääjän lahjat. Hän ei ole pelännyt pitkien retkien vaivoja eikä vastuksia, ja kaikkialla, minne on hän on tullut, hän on voittanut ihmisten sydämet ja kirvoittanut heidän kielensä kertomaan esi-isien muinaisesta elämästä. Kansannaiset ja -miehet ovat tunteneet hänet ystäväkseen, jolle luottamuksellisesti voi kertoa kallisarvoista ikivanhaa perimätietoutta. Näin on syntynyt valtava sarja teoksia, joista koko Suomen kansa ikäänkuin kuvastimesta voi lukea esi-isiensä ammonaikaisen viisauden ja nykypolvelle jo oudoksi muuttuvan maailmankäsityksen." 
 
- Kirjailijaesittely vuodelta 1939   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti