Tutkimusmatkoja Kemiönsaarelle osa 2

Purunpään luola, Kemiönsaari

 

Olin jo poistumassa Purunpään alueelta, mutta jostain syystä päätin vielä tutkia yhden jyrkänteen. Pian halkeilleessa kalliossa näkyikin lupaavan oloinen musta aukko, selvä luon suu. Ei luola mikään suuri ollut, mutta ehdottomasti tutkimisen arvoinen. Huomasin katosta roikkuvan kaksi hämähäkin munakoteloa, läksyni lukeneena tiesin heti mistä on kyse; Luola-aukkohämähäkkejä!

Luola-aukkohämähäkki - Purunpää, Kemiönsaari

Iso hämähäkki on meko helppo tunnistaa

Taskulamppu haravoi punahohtoisen graniitin rosoista pintaa ja pian pienessä raossa näkyy mustan puhuva pallo; tuo perse on helppo tunnistaa jo koon puolesta, ei näin muhkeaa hanuria omaa yksikään muu Suomen luolan selkärangaton asukas. Pian löytyi toinenkin, havainto oli varma Purunpään luolassa elää tämä harvinainen luolaeläin. Aiemmin kyseistä lajia on tavattu, Ahvenanmaata lukuun ottamatta vain kahdessa luonnon luolassa, Paraisilla ja Kaarinassa.  Tämä on manner Suomen kolmas havainto.

Salon seudun sanomat 1.6.2013

Hienoa, historian siipien havina korvissa jatkan matkaani kohtia parin kilometrin päässä odottavaa ajoneuvoa. Purunpää haluaa kuitenkin tarjota parastaan, sivusilmässä huomaan sen ja säpsähdän; käärme! Kun verenpaine tasaantuu, huomaan, ettei kyseessä olekaan käärme vaan jalaton lisko, kauniin ruskean hohtoinen ja kiiltävä vaskitsa, harvinainen vaikka hyvinvoiva on tämäkin.

Vaskitsa - Purunpää, Kemiönsaari

Jänis loikki metsän poikki, metsän poikki, metsän poikki...

Vielä tuttu pitkä korvakin jää katselemaan kulkuani tielle, luonto tarjoaa rauhassa kulkevalle retkeilijälle huimia elämyksiä!

Lilla Masugnträsket, Dalsbruk

Hienoja mutta melko lailla avonaisia olivat Kemiönsaarelta löytyneet luolat. Näkemisen arvoisia monet, mutta vielä se ”kunnon luola” jäi löytämättä. Saari on valtava, lähes 700 neliökilometriä maapinta-alaa josta on tutkittu ehkä yksi. 2500 saarta, joista kaikilla ei ehkä ole koskaan käyty. Kyllä se suuri luola vielä Kemiönsaarelta löytyy, kun Turun keskustan tuntumastakin löytyy edelleen uusia luolia. Täällä riittää tutkimusmatkailijalle sarkaa kynnettäväksi, minä siirryn hiidenkirnujen pariin.

Lilla Masugnträsketin hiidenkirnu

Olen joskus ohikulkumatkalla etsinytkin tätä kirnua. Kyseessä on Taalintehtaan keskustan tuntumassa, Lilla Masugnsträsketin rannalla oleva pieni hiidenkirnu. Vieläkään se ei löydy helpolla. Jokin vihje kirnun vaatimattomuudesta olisi tietysti ollut jo siinä tosiasiassa, että vaikka järveä kiertää luontopolku tämä kirnu ei ole päässyt edes nähtävyydeksi. Vaatimaton se on, ei edes näkemisen arvoinen – pieni sammalen peittämä aukko. Maisemat korjaavat potin tällä kohteella!

läpi mentävä

Kirnu on syönyt tiensä läpi kallion

Pieni on tämä seuraavakin, mutta erikoinen. Se näkyy jo kaukaa hakkuuaukean takana – erikoinen kalli kutsuu luokseen. Pieni hiidenkirnu on porautunut kallionläpi kohti suurempaa maapeitteistä kirnua. Oikein hauska yksityiskohta suuressa luonnossa, kalliolla on pieniä hiidenkirnun aihioita ja sammaleen alla mahdollisesti lisää. Hienoin on kuitenkin tämä vaatimaton kallion läpäissyt pytty.

Suurin Kummelbergetin puhdistetuista kirnuista

Suurimmat hiidenkirnut ovat halkaisijaltaan pitkälti yli 2 metriä. Maan peittämiä, osassa kasvaa puita.

Kummelbergetin hiidenkirnut ovat saaneet kunnian päästä oikein luontopolun nähtävyydeksi, tosin vain osittain ja puhdistamattomina. Saamieni tietojeni mukaan Kummelbergetillä on kuusi hiidenkirnua, hosuttu on tämän arvion kanssa – itse lakin kalliolta 17 hiidenkirnuja, ja siinä on vain selvästi näkyvillä olevat. Nyt ne ovat lähes täysin maan peittämiä, mutta mäellä on suuriakin kirnuja – joidenkin halkaisija yli 2 metriä.

Munkvikenin hiidenkirnu

Kaunein tutkimani kirnu saarelta löytyy Munkvikenin rannalta, pieneltä pyöristyneeltä kallioniemeltä. Aivan meren rannassa odottaa lähestulkoon täysin pyöreä aukko. Veden täyttämä mutta muuten puhtaan oloinen, liekö puhdistettu vai huolehtiiko meri kirnun puhtaudesta?  Suuri se on , leveys on 1,5 metriä ja syvyyttä yli 2,5 metriä. Kirnusta johtaa pieni ränni mereen, todella kaunis luonnon monumentti.

Turistien riemuksi rakennettu Jatulintarha Rosalan viikinkikylässä

Tutkimatta jäi 16 kirnun ryhmä Hiittisten pääsaarella. Saari on tunnettu viikinkikylästään ja viikinkihistoriastaan. Itsekin olen muutamaan kertaan kyseisessä kylässä käynyt ja saarta ajanut päästä päähän mutta ”villi luonto” on jäänyt lähes kokonaan tutkimatta – asia täytyy joskus korjata. Myös Kemiön keskustan tuntumassa sijaitseva 5 kirnun ryhmä jää tutkimatta, mutta jää sitten jotain tulevaisuuteenkin,

Olen saanut tietooni noin 40 hiidenkirnua Kemiönsaarelta, joten tämäkin on vain pinta raapaisu. Hiidenkirnuja on varmasti paljon saarilla, tutkimattomilla rannoilla ja maan peittäminä – luonnon kätkeminä. Junfruholmenilla, Purunpään alueella sijaitsee yksi Suomen kauneimmista hiidenkirnuista; valtava 8 mallinen musta aukko. Sitä en valitsevasti ole päässyt omin silmin näkemään transportaatio ongelmien takia.  

Tässä kuitenkin kuvalainalla esitettynä kirnun massiivisuus:

http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/3299

Kuva laina osoitteesta: http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/3299760.jpg

Hieno ja pitkä on saaren historia, luonto ja maisemat uskomattomat. Kemiönsaarelle kannattaa lähteä kauempaakin. On kiinnostuksen kohteet sitten luonto tai kulttuuri, kaikille löytyy jotain. Uskomaton saari – tutkimusmatkat Kemiönsaarelle tulevat varmasti jatkumaan, mikäli käytössä on vene muuttuvat löydöt vielä hämmentävämmiksi.  

Todella komea rotko Dragsfjärdissä, valitettavasti rotko on vanha kalkkilouhos - ei luonnon muodostuma.

Maistiaisia tulevasta: Rakovuori, Mikkeli

Pieni maistiainen vuonna 2014 ilmestyvästä kirjasta; Suomen rotkot. Joihinkin rotkoihin voi kävellä opastettua polkua, leveitä pitkospuita, toisiin ei. 150 rotkosta löytyy jokaiselle se oikea!

 

ja muistatteko, kalleimpani vai onko historianne hylännyt teidät? tulien äärellä kerrottiin tarinoita. Salaisuuksia koodattuina lauluihin, huutoihin ja vastarintaan. Vuosisatojen taiteeseen; Kaikkiin loitsuihin, jotka kutsuivat esiin tätä päivää.

Suomi on satojen rotkojen maa. Sen olen jo alkukesästä saanut todistaa omin silmin. Työ on vienyt minut uskomattomiin paikkoihin, osa tunnettuja osa tuntemattomia. Apurahakausi alkaa olla puolivälissä, vaikka kesäkausi on vasta alussa. Tahti kiihtyy vielä syksyä kohti, mutta nyt alkaa olla selvä esiteltävien rotkojen määrä. Kirjassa tullaan esittelemään laajalla esittelyllä vähintään 150 rotkoa Ahvenanmaalta Utsjoelle, läpi koko Suomen. Perustiedoin vielä 300 lisää.

Rakovuoren huipulta avautuva maisema kylpee aamuauringon säteissä, alhaalla odottaa julma railo.

Hieman esimakuna esittelen yhden tuntemattoman. Tämä rotko on koskematon, se on yksin ja unohdettuna ollut luonnonhelmassa – ja syykin siihen on. Paikalla kulkiessa voi hyvin kuvitella, että sielä ei kukaan käynyt sen jälkeen kun Isovihan pakolaiset paikalta poistuivat. Se on Mikkelin Rakovuoren rotko.

Rotkon pohjalla kasvaa puustoa muttei kuitenkaan häiritsevästi

Vesihiisi sihisi hississä

Herkkä ihminen aistii usein luonnonkohteiden ympärillä erilaisia energioita, osa positiivisia, osa negatiivisia. Nämä samat voimat, luonnonhenget ovat aikanaan vaikuttaneet muinaisten esi-isiemme motiiveihin määriteltäessä, mikä paikka oli pyhä, mikä paha. Eihän se Seitakaan aina ole kivistä suurin, kyse on aina tunteesta, jonka paikka herättää. Tämä paikka on paha.

Kalliosta rapautuvaa kivikkoa jyrkänteen juurella

Louhiveteen työntyvän niemen jykevillä kallioilla, unohdettuna tai kätkettynä katseilta odottava Rakovuoren rotko, hämyisä ja pelottava. Vaaroja uhmaavan seikkailijan tulee lähestyä railoa syvä kunnioitus rinnassaan. Rakovuori ei ole tarkoitettu ihmiselle, rotkoa vartioi ihmisiä inhoava Haltijaolento, eikä tämä ole pelkkää legendaa ja vanhankansan horinaa.

Rotkon kapeimmassa kohdassa seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Rotkolle suunnanneet tutkimusmatkailijat ovat kohdanneet ylitsepääsemättömiä esteitä retkillään, milloin auto onnettomuus, milloin vakava sairastuminen tai venerikko on estänyt rotkolla käynnin. Varoitukset ja vastoinkäymiset mielessäni suuntasin paikalle, paikan ilmapiiri on aavemainen. Näiden kalliopahtojen suojissa piileskeli Ison Vihan aikana useita perheitä, pakolaisilla oli tähystyspaikka läheisellä Vahtivuorella. Tällaiset ikävät tapahtumat jättävät oman leimansa paikan tunnelmaan, kaikki pakolaiset eivät varmasti selvinneet ankarista olosuhteista.

Tumma lampare tuo mieleen Jämsän Synninlukon, Isovihan piilopaikkoja tämäkin

Kuljen kohti synkkenevää ja syvenevää rotkoa. Jyrkänteen juurella on laaja kirkasvetinen lampare, jyrkänteestä putoilee pisaroita lampeen. Kallioiden alla on sammalen peittämää, pakkasrapautumisen irrottamia kiviä ja pienempää kivimurskaa. Rotkon kapeimpaan kohtaan on kiilautunut kivenmurikka muodostaen pienen synninportin. Portin takan odottaa jyrkkä nousu jonka jälkeen rotko loppuu. Ihailen rotkoa yläpuolelta kun tunnen käden jotenkin tyhjäksi. Kihlasormus, joka harvoin irtoaa, on pudonnut. On laskeuduttava rotkoon etsimään kadonnutta korua.

Synninportti

Seuraan omia askeleita haravoiden maastoa katseellani. Pian silmiin osuu lupaava kimallus, kylmät väreet kulkevat läpi kehon, henget ovat läsnä. Sormus on pudonnut aivan suoraan rotkon katkaisevan portin alle, ahdistava tunne täyttää mielen, päätän ottaa viimeiset kuvat ja poistua paikalta. Rotkon toisessa päässä silmiin osuu mielenkiintoisen näköinen muodostelma, kuin muinainen kivipöytä kallionreunalla. Pomppaan suuren lohkareen päälle nähdäkseni paremmin. Silmän räpäyksessä kivi luiskahtaa pois sijoiltaan heittäen matkailijan rytinällä kivikkoon. tuloksena; murtunut kylkiluu, katkennut kameran jalusta sekä paha ruhje polvessa. Rakovuoren haltijan viesti on selvä: pysykää poissa!

Noitia on joka norolla...

Suomen rotkot - ilmestyy 2014

kirja sisältää satoja toinen toistaan hiempia rotko kohteita. Tämä pieni maistiainen toimikoon ruokahalun herättäjänä!

Löytöretkiä Sauvoon

Ehkä jonakin päivänä seuraamme tällaisia opasteita Sauvon nähtävyyksien äärelle.

 

Sauvosta läpi ajaessa mieleen jää pitkät pellot ja niiden takana kohoavat korkeat kalliovuoret. Jylhät jyrkänteet rajautuvat Sauvo-Kemiö tiehen ja tiehen 181 rajautuvat myös useimman ihmisen kokemukset Sauvosta. Nyt mennään pintaa syvemmälle, mitä Sauvosta voikaan löytää kun hieman etsii. Löytöretkellä Sauvoon tulemme kohtaamaan pitkää historiaa, erikoisia tapauksia ja hämmentäviä luonnonmuodostumia. Tervetuloa löytöretkelle Sauvoon!

Pyhä Klemens

Edellä mainitun tie vierellä kohoaa ehkä alueen näkyvin maamerkki, Sauvon keskiaikainen harmaakivikirkko. Tästä Pyhälle Klemensille omistetusta pyhätöstä on hyvä aloittaa tutustuminen Sauvoon ja hakea kristillinen siunaus tutkimusmatkalle. Tämä kirkko on rakennettu 1400-luvun puolenvälin jälkeen. Paikalla on ollut kirkko jo ennen sitä, kuten usean muunkin kirkon paikalla on ollut jo 1200-luvulla puinen kirkko – samoin täällä.

 

Jykevä kasteallas on tehty 1200-luvulla Gotlannin kalkkikivestä

Pääosin 1600-luvulta olevat kirkon hautausvaakunat, joita kirkossa on 35. Koko Euroopassa hautausvaakunoiden käyttö tunnettiin vainRuotsi-Suomessa. Seinämaalaukset ovat pääosin 1400-luvulta.

Sauvon kirkko on Suomen parhaiten säilynyt keskiaikainen kivikirkko. Kirkossa on Suomen oloissa harvinaisen hyvin säilynyt keskiaikaisen kiinteän sisustuksen osia. Tiiliholvien kalkkimaalaukset ovat peräisin 1470-luvulta. Kastealtaan vieressä on pyhimyskaappiin sijoitettuna Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi,  tamminen veistos  tehty 1200-luvulla.

Kupar kurkull korkiast kutzun

kielell kovall kolkutan

Kulie kiirust kansan kanssa

kallist korwas kuulemaan

käsky kullaist Korkehimman

Kuultuas käänny katumaan

Kuljettuas kuolemahan

kunnian kruunull krunataan

        Kirkonkellon teksti

 Sauvon kirkko on hiljentävä näky, jonka sisällä kannattaa ehdottomasti käydä. Pienen hartaan hetken jälkeen suuntaan noin kilometrin päässä, keskustan toisella puolella sijaitsevalle Kirveskalliolle. Tämän jääkauden pyöreäksi höyläämän kukkulan huipun tuntumasta pitäisi löytyä jonkinlainen luola. Parkkitilaa löytyykin kätevästi aivan kukkulan vieressä olevan urheilukentän kyljestä, ja nousu kukkulalle voi alkaa.

Metsäpalon jälkeen

Mustat kalliot kohoavat jyrkkinä vastaa, kyseessä ei ole mielikuva. Kalliot ovat aivan mustat ja maassa makaa hiiltyneitä puunrunkoja, mäki on palanut lähiaikoina. Hurja näky. Huipulla odottaa komea näköalakallio, toisella puolella kymmenen metrinen pyöreä kalliorinne, toisella puolella lohkareisempaa. Silmiin osuu lupaavan näköinen lohkare, joka lepää kiilautuneena pieneen avorakoon. Ja sieltä alta se luola löytyykin, muutaman metrin mittainen läpi kuljettava tunneli.

Kirveskallio, Sauvo

Kirveskallion luolassa

Ei mikään mykistävä luolaelämys, mutta todella kaunis luontokohde. Laskeudun rinteen alas, hyppään autoon ja suuntaan takaisin tielle 181 ja jatkan matkaa kohti Kemiötä. Seuraavana tutkimuskohteena on pakanallinen pyhättö – huikean maineen omaava ja maaginen Piruntätimäki. Tien varren korkeat kalliot vangitsevat katseen vaikkei olisi edes aiheesta kiinnostunut.

Piruntätimäen jylhät ja pyhät kalliot

Piruntätimäki kohoaa jylhänä kallio-jumalana kohti sinistä taivasta, vuoren laella ovat kautta aikojen kokoontuneet tietäjät, noidat ja shamaanit salaisiin menoihinsa. Pystysuoria kallion seinämiä, erikoisia kivimuodostelmia, mykistävänä avautuva maisema. Sauvon shamaanien pyhäkukkula vetää helposti vertoja monille Lapin seitakiville ja pyhille vuorille.

Näkymä Piruntätimäen huipulta Nuuttiniemenlahdelle, vuoren juurelta on löydetty laivan emäpuita. Aikanaan, kun lahti on yltänyt pidemmälle sisämaahan on Piruntärimäen pyhättöön päässyt laivalla.

Puidenlatvojen ja peltoaukeiden takana kimmeltää kutsuvan sinisenä Nuuttiniemenlahti, ympäröivissä metsissä synkät kalliopahdat vartioivat maitaan kuin uhmakkaat jättiläiset. On täysin selvää miksi paikalliset tietäjät ovat hakeneet voimaa Piruntätimäen hengiltä. Jylhimmän jyrkänteen juurella kallio on repaleista, maa louhikkoista. Lohkeilleeseen kallioon on syntynyt lippa, Piruntätinkirkko. Tämän lipan suojissa on toimitettu kaikkein pyhimmät uhrihartaudet ja taikamenot. Näin kohtaavat Sauvon ikiaikaisella maaperällä pakanalliset seremoniapaikat ja kristillisen ajan merkittävimmät monumentit.

Maalun näkötorni

Kiehtovaa historiaa ja kaunista luontoa on tarjolla myös Maalussa, muutaman kilometrin päässä edellisestä. Karunaan johtavan tien varrella on pieni mustakyltti; näkötorni, huonokuntoinen mastotie johtaa luontopolun alkuun. korkealla kukkulalla kohoaa taivasta hipova ja jykevä näkötorni. Torni ei ole kukkulan ensimmäinen, sota aikana paikalla sijaitsi ilmanvalvonta torni. Karunan kyläyhdistys rakensi uuden tornin ja vihki sen juhlallisin menoin käyttöön vuonna 2005.

Todella edustava esimerkki Pirunpellosta

Näkötornin juurelta alkaa luontopolku, noin 500 metrin päässä tornista, kallion kukkulalla on mielenkiintoinen luonnonmuodostelma. Suurista, pyöristyneistä kivistä muodostunut Pirunpelto, muinainen merenranta. Pirunpellon laitamilla lojuu valtavia kivenjärkäleitä, joiden alla on jopa pieniä luolamaisia tiloja.

Melko tuntematon luonnonihme näkötornin läheisyydessä, valtava Traphaan lippaluola

Maastoon merkkaamaton luonnonihme löytyy muutaman sadan metrin päästä tornista. Kymmenen metrisessä kallionjyrkänteessä sijaitseva suuri lippaluola. Tilava lippa löytyy keskeltä jyrkännettä, komealta maisemapaikalta. Suoraa, pystysuoraa pudotusta luola edessä lähes 6 metriä. Huikeissa maisemissa sijaitseva luola on tarjonnut suojaa vainoaikojen pakolaisille. Tänä päivänä se tarjoaa mykistävät puitteet retkeilyyn ja leirielämään. Luonnonihme!

Karunan uusi kirkko, Karunan vanhakirkko löytyy nykyisin Helsingistä

Karunan lähestyessä alkaa maisemakin muuttua hieman merellisemmäksi jopa saaristomaiseksi. Palataan kirkkohistorian pariin. Karunan harmaasta graniitista rakennettu kirkko on kumman linnamainen, se ei tunnu oikein sopivan maisemaan. Pian syykin selviää, tämä kansallisromanttinen linna on rakennettu vasta 1910-luvulla. Hämmentävä tosiasia on se, että jos haluaa nähdä Karunan kirkon pitää suunnata Helsingin Seurasaareen… kyllä, Karunan vanha kirkko on siirretty Seurasaaren ulkoilmamuseoon vuonna 1912.



Karunan kirkkomaata

Suomen sodan muistolaattoja kirkon rantakallioilla

Katseen luon ylös taivaaseen...

 Kirkossa on yksityistilaisuus, kirkon sisätilat jäävät näkemättä. Kirkko on aivan meren rannalla, sileisiin rantakallioihin on kiinnitetty pronssisia laattoja – Suomen sodan muistomerkkejä. Näillä vesillä on sodittu 1800-luvun alkupuolella. Kirkko maa on laaja, harvinaisen suuri. Metsän laidassa on hieman jopa pelottava muistomerkki – kaunis kullanhohtoinen neito. Jääköön hän tänne omaan rauhaansa kuuntelemaan lintujen laulua. Luolamiehen on aika suunnata seuraavaan kohteeseen, seikkailut eivät odota.

Suuri lohkare on kiilautunut kallion avorakoon muodotaen näyttävän portin

Hiekka pöllyten suhauttelen Karunasta kohti Tanskalaa. Huhujen mukaan laajan kallioalueen kyljessä olisi sijaitseva pieni tunnelimainen luola. Harhailen hetken rapean jäkälän peittämillä kallioilla, yllättävän nopeasti löydän oikean paikan. Kallion repeämään kiilautunut kivenjärkäle muodostamaa alleen pienen muutamia metrejä pitkän läpikuljettavan luolan. Kansantarinoiden mukaan luolassa on piileskellyt ryöväreitä. Mikään asumiskelpoinen luola ei mielestäni ole, piiloksi sopiva toki.

Kokoa, näköä ja historiaa - tällaisista löydöistä tutkimusmatkailija saa energiansa

Luolan lattialla, kariketurpeen seassa on jotain metallista; vanha supiloukku. Ei nyt rosvojen aarre, mutta jotain kuitenkin. Luolan käyttö ulottuu myös pidemmälle historiaan. Tämän lohkareportin alta on löydetty kivikautinen vasarakirves. Kuten sanottu, asumiseen luola ei sovellu, mikä sitten onkaan ollut luolan käyttötarkoitus kivikaudella – pieni verstas, piilopaikka, pyhäportti vai mikä; sitä voimme vain arvoilla.

Kummiin asentoihin taipuu puukin pakon edessä

Tällä alueella riittäisi seikkailijoille tutkittavaa, ympärillä on useita neliökilometrejä laajoja kallioselänteitä, suuria jyrkänteitä, korkeita huippuja ja kiehtovia repeämiä. Näiltä kallioilta voi löytää mitä vain. Valitsen helpoimman tien ja suuntaan Kattilamäelle. Mäen rinteellä on karttaan merkattuja hiidenkirnuja. Olen myös saanut tutulta geologilta jo muutamaa vuotta aikaisemmin tiedon hiidenkirnujen läheisyydessä sijaitsevasta pienestä luolasta.

Kattilamäen hiidenkirnu

Hiidenkirnut löytyvätkin helposti. Suuri, hieman ammemainen kirnu on täynnä tummanpuhuvaa suovettä. Kirnun vieressä kasvaa kitukasvuinen mänty. Toinen, hieman pienempi mutta jyrkkäseinämäinen kirnu löytyy aivan vierestä, osittain kanervikon suojista. Kalliota silmäillessä hahmottuu vielä kolmas kirnu, siinä kasvaa puu.

Kivenotonhistoraa on luettavissa jyrkänteestä

Kattilamäen pieni avoluola

Kirnujen takana kohoaa pieni jyrkänne, se näyttää jotenkin luonnottomalta – ja sitä se onkin. Poranjäljet paljastavat ihmisen toimet, kalliosta on louhittu kiveä. Jyrkänteessä on lippaluola, hyvän suojan tarjoava avonainen tila. Kalliolaavu on samassa jyrkänteessä kivenottopaikan kanssa, on vaikea sanoa vaikka lippa olisi syntynyt vasta kivenotonyhteydessä. Kiveä on louhittu Paddaisten kartanon rakentamiseen.

Kattilamäen rotkomuotoja

 

Huomiota herättävä yksityiskohta

 Jyrkännettä seuratessa vastaan tulee erittäin näyttävä pyöristynyt jyrkänne. Hieman edempänä on pieniä rotkomaisia solia ja suuria lohkareita. Laaja kallioalue tarjoaa huikeat puitteet rauhalliseen samoiluun ja ihmeiden etsimiseen. Myös kallion laella on louhittuja kiviä. Suurten lohkareiden alla on luolamaisia tiloja. Kallioalue jatkuu rakentamattomana lähes 3 kilometriä Paimion suuntaa; täällä metsissä voi olla aivan mitä vain.

Lautkankareen Linnavuori

Sinne suuntaan jatkan itsekin, tosin autolla. Löytöretki Sauvossa huipentuu muinaishistoriaan. Lautkankareella sijaitsee lähekkäin yli 70 kuppia käsittävä muinainen uhrikivi sekä tien toisella puolella jyrkkäseinäisenä kohoava Lautkankareen linnavuori, yksi Suomen vanhimmista muinaislinnoista.

Pieni opaste kertoo mikä maassa odottaa

Pieni nyppylä on koverrettu täyteen kuppeja, mikä niiden merkitys sitten lieneekään. Kuppikivet ovat onnistuneet säilyttämään mysteerinsä tutkimuksista ja tulkinnoista huolimatta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy löytöretki Sauvon kuntaan. Laajuudestaan huolimatta tämä oli vain pieni naarmu tai esiripun raotus Sauvon luonnon ihmeiden ja historian salattuun maailmaan. Esittelemättä jäivät täysin mm. hiidenkiukaat, joita Sauvossa tunnetaan lähes 20. Lisäksi useat korkeat kalliovuoret ovat jo näköalojen puolesta esittelyn ja vierailun arvoisia. Luola löytyy varmasti lisää, samoin hiidenkirnuja.

Myös Sauvon Jänismäen jyrkänteen juurelta löytyy sateensuojan tarjoava suuri lippa

Itse olen etsinyt kirnuja mm. Lautkankareen risteyksessä sijaitsevalta Kirnukallio nimiseltä mäeltä, niitä kuitenkaan löytämättä. Kuppikiviä on myös useampia. Hjalmar Appelgrenin tutkimuksen mukaan Sauvon Liesniemellä on myös muinaislinna, lieneekö kyseessä nykyisin Kaasumäkenä tunnettu vuori? Jos luonto ja historia vetävät puoleensa niin mikset suuntaisi kesäistä matkaasi Sauvoon, itse ainakin menen!