Seuraa meitä facebookissa: suomi365

tiistai 12. tammikuuta 2010

Peikonkirkko, Norja

Luolamies maailmalla

Peikonkirkko sijaitsee salaisessa paikassa Norjan Länsirannikon vuorilla. Mikäli joku muu onnekas on kohteelle päätynyt tietää mistä on kyse! Vuoren juurelta alkaa nousu kohtalaisen jyrkkää, joenuomaan muodostunutta polkua pitkin kohti huippua. Muutaman kilometrin ja etenemisen ja nousun noin 600 metriä lähtöpaikkaa korkeammalle, alkaa päämäärä häämöttää. Vuoren seinämässä odottaa musta luolan suuaukko, jännittävänä ja kutsuvana.

Luolasta virtaa ulos pieni koski, vesi kirkas ja kylmä vesi, joka alun perin on koko luolan synnyttänyt ja sitä päivä päivältä kasvattaa. Luola on tilava, muutamien metrien levyinen ja 1 – 3 metriä korkea tunneli, pieni puro valuu kokoajan jalkojenjuuressa. Lumien sulamisaikaan luolan tutkiminen on varmasti täysin mahdotonta.

Tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, erilaisia ajatuksia tulee mieleen. Onko se vain läpikuljettava tunneli? Hämmästys on suuri, tällaista ei missään tapauksessa osannut odottaa. Mielen täyttää kaikki lapsuuden tarinat merirosvoluolissa lojuvista aarteista ja sankareiden tutkimusmatkat mystisiin kadonneisiin maailmoihin.


Tunneli päättyy valkoisena hohtavaan pyöreäseinäiseen kalkkikivikammioon, kammion katosta laskeutuu kaunis vesiputous kammion lattialla olevaan kristallinkirkkaaseen lampeen. Vesiputouksen tuloaukosta loistaa kirkkaita auringonsäteitä. Näky on järisyttävän kaunis ja hämmentävä. Todellinen seikkailukohde ja inspiraation luoja.


Katsottuani juuri The Beach elokuvan en uskalla ottaa riskiä ja laittaa tämän huippukohteen sijaintia julkiseen levitykseen. Liian helposti käy niin että paratiisiin luikertelee Tuonelan toukka pilaamaan tämän upean, lähes Jumalaisen kohteen tunnelman ja kauneuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti