Pakattulan luolat, Masku

Useassa yhteydessä mainitaan Maskun Niemenkulmalla, Pakattulanvuoresta löytyisi suuri luola. Tämä asia on mietityttänyt monia, olen saanut vuosien varrella useita yhteydenottoja ja  kyselyitä juuri tästä suuresta Pakattulan luolasta, onko sitä, missä se on… jne. Asiaa ei ole tullut selkeästi esitettyä vaikka luolakohteen esittelin myös Varsinaissuomalaisia luolia esittelevässä kirjassakin. Mutta nyt on viimein tullut aika esitellä selkeästi ja tyhjentävästi Pakattulan luolat.

Pakattulanvuori on ennen kaikkea tunnettu Härmlänrotkosta. Härmälänrotko on Eteläisen Suomen komein ja tunnetuin rotko. Pakattulan vuori kohoaa aivan Naantalinaukon edustalla, komeissa merimaisemissa. Erittäin näyttävät, moneen suuntaan rakoilleet kallionjyrkänteet ovat mykistävä näky. Rotkon seinämät kohoavat reilusti yli 10 metriä maan pinnan yläpuolelle. Miten tällainen komea luonnon muodostuma on syntynyt?

Kun tämä kalliolohko notkahtaa pois paikaltaan on rytinä melkonen. Toivon mukaan kukaan epäonninen seikkailija ei ole juuri tutkimassa alla kulkevaa rakoluolaa. 

Graniittisilla kallioalueilla kulkee sekä vaaka- että pystysuoria rakoja, Härmälän rotko on syntynyt näiden rakojen kohdatessa toisensa. Rantavoimat kuluttivat hiljalleen kallion vaakarakoa, raon laajetessa riittävästi se yhtyi pystyrakoon. Valtava kalliolohko notkahti pois paikaltaan. Rotkon profiilia katsellessa huomaa heti seinämien sopivan toisiinsa kuin palapelin palat. Rotkon suuaukon vieressä on hyvin suureksi laajentunut vaakarako, kallio rapautuu kokoajan ja rako laajenee. Seinämää seuratessa voi hahmotta jo pystyraon johon vaakarako tulee aikanaan törmäämään, kallio lohkeaa aikanaan tästä kohdasta, silloin rotkon maisemat muuttuvat radikaalisti.          

Rotkon kautta pääsee kulkemaan koko kallionläpi. Rotkon loppupäässä on luolan mitat täyttäviä suojaisia lippoja. Ahdas ja vaikeakulkuinen sola palaa päivän valoon, puiset portaat helpottavat laskeutumista kalliolta. Portaiden alla on pieni lohkareluola, niin pieni ettei se esittelyä ansaitse. Pian sen jälkeen polku nousee kallion reunaa kohti huippua. Tässä kohdassa katse kannattaa suunnata seinämässä olevaan railoon, se on luolan suuaukko.

 

 

Kulku luolaan on melko vaativa. Kapean kallionhalkeaman takana onkalo aukeaa huonemaiseksi tilaksi, ihan kunnon luola. Pituutta luolalla on kuusi metriä, korkeutta metristä kahteen ja puoleen, leveyttäkin metristä kahteen. Tämä hämyisä rakoluola on ollut erinomainen piilo kun paikallinen väki on piileskellyt vainoajia alueella isovihan aikana. Teräväsärmäinen luola on vaikeakulkuinen, lattia on lohkareikkoa, seinämän kivet vaikuttavat hieman epävakailta. Kuitenkin kaunis onkalo, päivänvalo pääsee sisään raoista. Seinämästä tihkuva vesi on jäätynyt onkaloihin tippukiviksi. Luolassa kannattaa käydä!

Ketun jäljet pehmeässä lumessa, rohkea eläin oli käynyt haistelemassa aivan rotkon reunalla.

 

Polku jatkuu vuoren laelle. Näkymä on Jumalainen. Pari yötä sitten taivaan tupruttama puuteri lumi on tehnyt maiseman äärimmäisen kauniiksi. Aurinko paistaa matalalta, valo on upea ja kontrastit voimakkaat. Houkutus rotkon reunalla käymiseen on liian suuri. Vaikka lumen peittämät jäät huutava jalkojen alla: älä mene lähemmäs! on mentävä. Jäätynyt Naantalinaukko on houkutellut jäälle polkkiöitä ja koiran ulkoiluttajia, kyllä he ovat epävakaalla jäällä suuremmassa vaarassa kuin minä, uskottelen itselleni. Mutta sitten siihen Pakattulan luolaan.

Suuri Pakattulan lippaluola, Härmälänrotkon suuaukolla.

Kaksi seikkaa johtaa siihen että Pakattulan luolaa ei tunneta tai tiedosteta. Toinen on rotkon mahtavuus joka vie välittömästi huomion kun kallion äärelle saapuu. Pakattulan luola nimittäin sijaitsee aivan rotkon suuaukolla. Nämä valtavat, suojan tarjoavat kallionlipat ovat kyseessä silloin kun puhutaan Pakattulan luolasta. Toinen syy siihen miksei paikkaa tunneta luolista on käsite ”lippaluola”. Puhutaan myös puoliluolasta, kyseessä on luolatyyppi, joka ei ole lainkaan luolamainen. Puoliluolaksi lasketaan sateensuojan tarjoava lippa jonka alle mahtuu sateen suojaan vähintään kymmenen ihmistä. Pakattulan luolat täyttävät nämä määreet komeasti, jos ne eivät sijaitsisi näin upean nähtävyyden kyljessä, olisivat ne varmasti luolina tunnetumpia.

Eteläisen suurin rotko, valtavat lippaluolat ja pienemmät rakoluolat, mykistävät maisemat ja kaunis luonto. Pakattulanvuori ja Härmälänrotko on ehdottomasti yksi Varsinais-suomen komeimpia luontokohteita.  

Unelmat oli unelmia…

….siihen asti kun ne toteutuu. Tässä on vuoden alkuun hyvä kerrata mitä on tullut tehtyä ja mitä on tulossa.

Joulukuun lopulla se kolahti postiluukusta, kirje jota olen odottanut vuosia. Sain Suomen tietokirjailijat ry:ltä tiedon: kirjahankkeelleni oli myönnetty apuraha. Summa ei nyt ollut mikään maata mullistava, mutta erittäin tervetullut apu suureen projektiin. Viime vuonna sain samaan projektiin kirjastoapurahan taiteen keskustoimikunnalta. Unelmissa oli siintänyt kokovuotinen apuraha, jonka turvin voisi antaa kaiken aikansa rakastamalleen työlle. Olin kuitenkin näihin erittäin tyytyväinen, koska olen kaksi ensimmäistä kirjaa kirjoittanut ilman minkäänlaista rahoitusta.

En ehtinyt montaa päivää iloita tästä uutisesta kun postilaatikkoon ilmestyi se kirje josta en uskaltanut kunnolla edes unelmoida. Koneen säätiö oli myöntänyt hankkeelleni kokovuotisen tietokirjailija apurahan, henkilökohtainen vapaudut vankilasta korttini! Hieno tunne, työtäni arvostetaan ja siihen uskotaan niin paljon, että siitä ollaan valmiita maksamaan. Hieno tunne, paras kunnianosoitus mitä köyhä kirjailija voi toivoa. Tuhannet pölyiset kilometrit, kiertäminen, kuvaaminen, sinnikäs kirjoittaminen, yksinkertaisesti kovatyö oli tuottanut tulosta.

Helpolla se ei tule, menestys tai kiitos. Olen 5 vuotta tehnyt töitä sen eteen, tämä blogi ja aikaisemmat kirjat tärkeässä osassa. Esikoisteokseni, Kivissä on kartta, julkaistiin huhtikuussa 2010, se menestyi paljon paremmin kuin uskalsin unelmoida. Teos valittiin 2010 geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotis juhlakirjaksi, keväällä 2012 Äidinkielen opettajien liitto valitsi kirjasta 3 runoa mukaan lukioiden valtakunnalliseen preliminäärikokeeseen. Kyllähän se hivelee kirjoittajan egoa, tieto siitä että ylioppilaaksi pyrkivät abit harjoittelevat Suomen kieltä minun tekstejäni tulkiten.

 

Tavoitteeni on alusta alkaen ollut tuoda mielenkiintoisia luontokohteita niistä kiinnostuneiden ihmisten tietoisuuteen, vuosien varrella tulleesta palautteesta on selvinnyt että projekti on onnistunut paremmin kuin hyvin! Siitä asti kun valmistuin luontomatkailuoppaaksi Sodankylän ammattiopistosta, on takaraivossa siintänyt unelma elättää itsensä viemällä väkeä luontoon ja neuvomaan sinne, elättää siis itsensä työllä josta pitää. Toinen kirjani, Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin, oli suuri askel kohti tätä unelmaa.

Keväällä 2011 julkaistu teos sai osakseen erittäin suurta huomiota. Kirja pääsi paikallislehtien lisäksi esille valtakunnallisiin sanomalehtiin ja kirjan ilmestyminen huomioitiin YLE:n TV-uutisissa ja YLE:n nettisivujen pääuutisena. Kirja on esitelty myös suurimmissa retkeily-, matkailu- ja luontolehdissä. Matkalehti (5/2011), Retki-lehti (7/2012), Caravan-lehti (3/2012), Suomen luonto (8/2012), Metsästys & kalastus (Luonnossa 2012 liite). Voin ylpeyttä tuntien sanoa, että onnistuin kovalla työllä luomaan luolaretkeilystä trendikkään ulkoiluharrastuksen.

Vuonna 2012 aloitin yhteistyön Turkulaisen bussimatkatoimisto Mikko Rindell oy:n kanssa. Yhteistyön hedelmänä tarjolle tuli kiehtovia ja ainutlaatuisia seikkailumatkoja Varsinais-suomen komeimpien luonnonnähtävyyksien äärelle. Ensimmäisenä myyntiin tulivat kolme retkeä: Luolaretki Ilmusmäen luoliin Saloon, Rotkoretki Härmälänrotkoon Maskuun sekä Luolaretki Hautvuoren luoliin ja Kirkelinnaan Laitilaan. Retkiä järjestetään sulan maan aikana, tulevaisuudessa retkitarjonta tulee laajenemaan Lappiin asti.

Mikä sitten on se seuraava kirja? Kirjoitan kirjaa Suomen rotkoista. Niitä on paljon ja ne ovat todella upeita luontokohteita. Teoksesta tulee runsaalla kuvituksella koristettu matkailukirjan ja geologisen tietokirjan yhdistelmä joka avaa aivan uusia ovia kotimaan luontoon ja historiaan, Kansallisromantiikan hengessä. Unohdettu, kadotettu, tuntematon, tiedostamaton luonnonvoima tulee kohoamaan merkittävään osaan.

Kirjan tekeminen on äärimmäisen kovaa työtä. Kilometrejä tulee kymmeniätuhansia, unettomia öitä, satoja tunteja koneen ääressä. Hartiat kipeänä ja silmäpussit maata viistäen, mutta lopussa odottaa se kirkkain kruunu, valmis teos. Ei se tule helpolla, tämän kirjan tekemiseen olen varannut neljä vuotta, josta on nyt käytetty jo kolme. Kirja tulee ilmestymään vuoden 2014 aikana. Helpompiakin ammatteja on, mutta jokainen valitsee oman polkunsa. Parasta tällaisessa polussa on se, ettei mitenkään voi joutua eksyksiin. ”Matka on määränpää…” , ne sanovat, eivätkä ole millään tavalla väärässä.

Kierrän koko ensikesän keräämässä materiaalia tulevaan rotkokirjaan. Mikäli tiedät jonkin esittelemisen arvoisen rotkon, niin vinkkejä otan mielelläni vastaan. Vinkin voit laittaa sähköpostilla osoitteeseen: luolamiehenblogi@gmail.com tai tekstin lopussa olevaan kommenttikenttään.  

”Luonnon äänen voimme kuulla vain sisimmässämme, kun taas sen kauneutta ihailemme ulkona. Mutta sen siunauksellinen harmonia elää sekä sisä- että ulkopuolellamme.” –Paul Brunton

Kiitos tuesta:

Koneen säätiö

Suomen tietokirjailijat ry

Taiteen keskustoimikunta  

Hyvää ja rauhallista joulua!

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaille Luolamiehen blogin lukijoille.

 

Loppuvuosi meni melko hiljaisissa merkeissä mutta ensi vuonna yritetään taas kiristää tahtia ja tarjota säännöllisemmin tai ainakin useammin lukemisen arvoisia retki ja seikkailuvinkkejä.

Kuvissa: Luolamiehen matkassa 11.12.2012

Ilmusmäen luolat, Salo. Kuva (c) Mika-Pekka Markkanen

http://fifi.voima.fi/kuvareportaasi/2012/joulukuu/kuvissa-luolamiehen-matkassa?page=2

 

 

Olin tuossa jokunen viikko sitten valokuvaaja Mika-Pekka Markkasen kanssa seikkailemassa Salon Ilmusmäen luolilla. Retken kuvia ja tunnelmia voi katsella osoitteesta:  http://fifi.voima.fi/kuvareportaasi/2012/joulukuu/kuvissa-luolamiehen-matkassa

 

Lauri Salminen & Mika-Pekka Markkanen ovat myös työstäneet opinnäytetyönään ilmeisen upean valokuvanäyttelyn Suomalaisten hiidenkiukaiden ja hautaröykkiöiden maisemista ja tunnelmista. Näyttely on nähtävissä  Helsingissä, Kaapelitehtaan Puristamossa
12. - 18.12.2012

Tornimäen luolat, Salo (Kisko)

SUOMEN LUOLAT



Tornimäki, Kisko

Aivan Varsinaissuomen äärilaidalla, Kiskon rajamailla kohoaa upea luonnon nähtävyys: Tornimäki. Mäen huipulle saapuessa on helppo kuvitella, mistä tämä mäki on saanut nimensä.

Tornimäen rikkoutunut jyrkänne.

Valtavat jyrkkäreunaiset, paikoin jopa kymmeneen metriin kohoavat lohkareet ja jyrkänteet muodostavat mäen huipusta suuren ”vartiotornin”. Näky on todella hiljentävä ja kunnioitusta herättävä.

Repaleisessa jyrkänteessä on pitkien, hämyisten käytävien lisäksi myös valoisempia lippaluolia.

 

 

Luola.

Tornimäen jyrkänteille on muodostunut ainakin kolme – neljä suurempaa lohkare ja rakoluolaa, suurimmissa, seisomakorkuisissa kallionläpi kulkevissa repeämissä mahtuu kulkemaan hyvin, mittaa on kymmeniä metrejä. Lisäksi jyrkänteiden alle vyöryneiden lohkareiden väleihin on muodostunut pienempiä luolamaisia tiloja, joten tutkittavaa riittää.

Tornimäen luolat ovat tyypillisiä rako- ja lohkareluolia.

Kuolleet kuusikot, suuret jäkäläalueet ja kallioilla kohoavat kelopuut luovat erämaisen tunnelman. Tornimäen luonto on koskemattoman ja luonnontilaisen oloista, välillä melko vaativaa mutta kuitenkin miellyttävää kuljettavaa. Erittäin suurta varovaisuutta lohkareikossa kulkiessaan on syytä noudattaa.

 KARTTA KOHTEELLE

Saapumisohjeet

Tornimäki sijaitsee Kiskon Kärkelän kylässä, päätieltä nro. 186 käännytään Kärkelään (Kärkelänkartanotie) tietä jatketaan n. 4 km, maatilan pihan kohdalta kääntyy oikealle Järventaustantie, jota ajetaan n. 1,2 km kunnes saavutaan mäenpäältä alkavan metsäautotien päähän, metsäautotie on suljettu ketjulla, mutta tien päähän saa pysäköityä oman autonsa ja tästä on helppo aloittaa kävely kohti vuoren huippua, kävelyä ei ole kuin muutamia satoja metrejä. 

Tietokirja Suomen luolista ilmestyy kesällä 2015

Luonto Plus - Jeremian luolassa Kustavissa (9.11.2012)

http://luolamiehenblogi.blogspot.fi/2011/05/jeremian-luolat-kustavi.html

TSTV:n Luonto plus ohjelmasta onkin muodotunut pienimuotoinen luolaretkeilyn sanansaattaja Varsinais-suomessa. Itse tunnistan esittelyjen joukossa paljon hyvin tuttuja ja omaan suuhun sopivia lausahduksia ja havaintoja, joten on hauska rivienvälistä huomata mitä lähteitä Karhilahti ja Rannikko käyttävät luolatietoja etsiessään.  Kustavin Jeremian luolien upeita maisemia ja kalliomuodotumia esittelevä "dokumentti" on jälleen erittäin mukavaa katsottavaa, tosin itse luolat taisivat olla tutkijoille pieni pettymys.

Jeremian luolilla on hienoja onkaloita ja tunneleita, niitä useita, mutta hieman paikkaa vaivaa juuri ns. pääluolan puuttuminen. Kohteelta on helppo lähteä pois tuntien että SE Jeremian piiloluola jäi löytämättä. Etsiä kannattaa mutta kallioita useaan kertaan kolunneena voin sanoa että nämä videollakin esitellyt luolat ovat varmasti ne alueen suurimmat.

VIDEO Jeremian luolat - Kustavi

Kohde on esitelty myös kirjassa: Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin

Sukellus Mätikän luolaan

Mätikän luola, Masku (c) Ismo Luukkonen

http://www.ismoluukkonen.net/kalliotaide/suomi/mal/mal.html

 

Kuten on useaan kertaan todettu, Maskun Mätikän luola on yksi Suomen hienoimpia luolia. Historiallisesti ehkä kaikkein merkittävin, useassa yhteydessä esitelty kohde teki uuden aluevaltauksen kun Turku TV:n tai nykyisin TSTV:n dynaaminen duo Ari Karhilahti ja Ann-Mari Rannikko ryömivät Luonto plus ohjelman kuvaajan kanssa tutustumaan luolan saloihin. Tasokasta videokuvaa ja paksua Turun murretta alla olevissa linkeissä.   

 

Mätikän luola osa 2

 

Mätikän luola osa 1

 

Mätikän luola jaksot ja muut Luonto plussan ohjelmat löytyvät osoitteesta: http://www.ts.fi/tstv/ -> ohjelmat -> luonto plus

 

Hirvenpää & Hiisien luola, Huittinen

Kuljeskelen pienen pellon reunaa kauniissa syyspäivässä Huittisten Palojoella, silmä tuntuu tarttuvan jokaiseen maasta pilkottavaan kiveen, jopa pyöreisiin savipaakkuihin. Sen tekee paikan historia. Lähestyn nimittäin Suomen tunnetuimman muinaislöydön, Huittisten hirvenpään löytöpaikkaa.

Elettiin vuotta 1903 kun Torpparin Heikki Malmin renki Kustaa Mäenpää oli kunnostamassa peltoa perunamaaksi, kun esine löytyi. Eipä tainnut renki arvatakaan mitä maasta nosti. Monien mutkien ja käsien kautta tämä arviolta 7000 vuotta vanha, kivikautinen aarre päätyi oikeaan osoitteeseen ja on nykyisin Kansallismuseon kokoelmissa.

Muinaiselle asuinpaikalle johtava tie on saanut asianmukaisesti nimekseen Hirvenpääntie. Löytö paikalle on opasteet ja tätä nykyä alueelta löytyy opastaulu jossa on tietoa itse hirvenpääveistoksesta sekä kohteen kaivauksista ja muista löydöistä. Maassa mukaa myös pieni kiven murikka, paljon opastaulua viehättävämpi ja varmasti vanhempi. Kiven kyljessä on pronssilaatta jossa on veistoksen kuva sekä lyhyt sanainen kuvaus löydöstä.

Mielenkiintoinen paikka, ja merkittävä kohde koko Suomen historian kannalta, mutta totta puhuakseni ei tämä minua paikalle ajanut. Vaan yllätys, yllätys, olin saanut tiedon että alle kilometrin päässä hirvenpään löytöpaikasta, viereisen Korkiakallion jyrkänteen juurelta löytyisi luola. Kiinnostus heräsi, voisiko luola ja siihen yhdistetyt hiisi tarinat liittyä tähän historialliseen löytöön?

Korkeakallion jyrkänne onkin komea. Aikalailla rakoillut ja suuria kivenmurikoita lepää kallion juurella, paksuun sammalmattoon verhoutuneena. Hyvin otolliset olosuhteet suurenkin luolan syntyyn, odotukset ovat korkealla. Aika pian kalliosta löytyykin luola, vaatimaton, mutta valitettavasti se sopii kuvausten ja mittojen puolesta siihen mitä luvattiinkin.

Pitkä tutkiminen ja hengenvaarallisella kielekkeellä kiikkuminen eivät tuota tulosta. Ensimmäisenä löytynyt luola jää tämän tutkimusmatkan suurimmaksi. Historiaa olisi lähellä, luola mainitaan hiisien asuinpaikaksi, mutta lopulta se jää niin vaatimattomaksi koloksi, etten sitä paljon mainostamaan lähde.

Oli miten oli, hirvenpääveistoksen löytöpaikka on koettu, kauniita Satakuntalaisia maalaismaisemia nähty ja jälleen uusi luola dokumentoitu. Saalis oli odotettua laihempi mutta matka tekemisen arvoinen. Eikä ole missään tapauksessa pois suljettu mahdollisuutta etteikö Korkeakallion maasoissa voisi olla suurempaakin luolaa. Metsä kätkee mysteerinsä.        

Kartat: Hirvenpään löytypaikka & Luola

Suomen Luonto 8/2012

Suomen luonto-lehti 8/2012 esittelee Suomalaisia luolia

 

Perjantaina 12.10.2012 ilmetyneessä Suomen Luonto-lehden numerosta 8/2012 löytyy monen muun kihetovan artikkelin lisäksi 6 sivuinen juttu otsikolla: Luolien hämärä lumo. Suosittelen kaikille Suomalaisista luolista ja luolaretkeilystä kiinnostuneille. Taidolla kirjoitettu artikkeli sekä hilejntävän kaunis kuvitus.

Muista mielenkiintoisista aiheista manittakoon Madventuresista tutun seikkailija Riku Niemisen haastattelu, pojilta pukkaa jo neljättä tietokirjaa markkinoille, tällä kertaa teemana on Seikkailijan etiketti. Kiehtova on myös Gallen-Kallelan luonto "etsin koskematonta maata ja korven kansaa" sekä juttu kuvauskojujen "kesyttämistä" karhuista. Lehti löytyy lehti pisteitä tai sähköisenä osoitteesta:  http://www.suomenluonto.fi/

PYHÄ-NATTANEN, SODANKYLÄ

PYHÄ-NATTANEN, SODANKYLÄ

”Nattasten korkea Pyhälaki katseli ylpeänä Sompiojärventakaa ja valvoi suurta erämaata, ja kaikkien silmät vartioitsivat häntä. Jo itse tunturi oli kuin Jumala, ja tunturin laella komottivat vielä monet valtavat kivipatsaat ja tummat pahtaseinät, joiden kylkipuolista katsoi kaikkein peloittavin haamu.

Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa.”

-Samuli Paulaharju – SOMPIO

Olen elämäni aikana kiertänyt satoja erikoisia luonnonmuodostumia. Kun on tällainen harrastus törmää väkisinkin usein kysymykseen; mikä on se kaikkien erikoisin tai mieleenpainuvin paikka? Suomen luonnossa on niin paljon yli ihmisymmärryksen meneviä geologisia ihmeitä, ettei vastaaminen ole helppoa. Onko se Nokian hämmästyttävä Pirunpesäkivi, Juuan Porttilouhen rotko, Inarin tajunnanräjäyttävä Karhunpesäkiven tafoni vai Mannuistenvuoren hiidenkirnu? Vastaaminen on erittäin vaikeaa, siitäkin huolimatta yksi paikka on ylitse muiden, jos vastata on pakko: Sompion erämaiden suuri vartija, Jumalten vuori, Pyhä-Nattanen.

Suomen eteläisimmän saamelaiskylän, Vuotson halkaisee tunnettu Porttipahdan ja Lokan tekoaltaat yhdistävä vesireitti, 1980-luvulla kaivettu Vuotsonkanava. Hieman kanavan pohjoispuolelta alkaa Sompiojärven metsäautotie, alku näyttää lupaavalta. Tie yllättävän hyväkuntoinen pohjoisen metsäautotieksi, ennen kuin tavoiteltu 11 kilometriä tulee täyteen, on mieli ehtinyt muuttua moneen kertaa. Tie on paikoitellen erittäin kyseen alaisessa kunnossa. Mutta määränpää on palkitseva ja auto on pieni uhrilahja odottavasta näystä.

Vihdoin se on edessä, puinen kyltti: Pyhä-Nattanen 2 km. Pieni, puisin tolpin maastoon merkattu polku kulkee kauniissa Lappilaisissa metsämaisemissa, hyvin pian alkaa nousu tunturiin. Puusto pienenee ja äkkiä polku kiemurteleekin jo matalassa ja kippuraisessa tunturikoivikossa, puuraja lähestyy. Muutaman sadan metrin jälkeen vastassa on kivikkoinen kuumaisema, teräväsärmäistä rakkaa silmän kantamattomiin, kunnes pienen nousun jälkeen horisontissa hahmottuu savupiippumaisia jopa rauniomaisia muotoja, Siellä se on, Nattasten pyhin huippu. Tarunhohtoine Pyhä-Nattanen!    

Pyhä-Nattasen yli 500 metrin korkeuteen kohoavalta laelta löytyy yksi koko Suomen kookkaimmista ja erikoisimmista kalliomuodostelmista, jopa 10 metriä korkeat Nattasen toorit. Tornimaiset kalliomuodostelmat ovat Pyhien vuorien kaikkein pyhin osa, näille kivisille paaseille ovat Saamelaiset muinoin jättäneet peuran sarvet ja muut uhrilahjat.  

Erikoisten kalliomuodostumien lisäksi Pyhä-Nattaselta, yli Sukkulalammen Nattasen tunturijonolle aukeava maisema on ylivoimaisesti Suomen kauneimpia. Rakan peittämä tunturi maisema, peilipintainen Sukkulalampi, terhakkana horisontissa kohoavat Nattaset, koskematon erämaa, Pyhä- ja ikuinen maisema. Tunturin pyhyyden aistii, ikiaikaiset Jumalat puhuttelevat yhä ihmistä.

 

 

”Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa…” Samuli Paulaharjun sanat syöpyvät mieleen. Kun elämänmittainen tutkimusmatka aikanaan väistämättäkin päättyy, Pyhä-Nattaset on paikka jossa haluan viettää viimeiset hetkeni. Pyhien kivipaasien päällä, verkkokalvoilla tämä humalluttava maisema, sulkea silmäni viimeistä kertaa, rauha sydämessäni, tietäen ettei yksikään askel ollut turha. 

Geologia ja retkeily

Nattasten korkeat ”limppukasat” näyttävät päällekkäin ladotuilta laattakiviltä. Tarkempi tutustuminen kuitenkin osoittaa kiviaineksen yhtenäiseksi.  Geologisten tutkimusten mukaan Nattasen paadet ovat tooreja, kallion rapautumisen edetessä jäljelle jäävää kovempaa kiviainesta. Uurteiden kohdalla rapautuminen on nopeinta, kun ura syvenee, kallion kyljestä putoaa kiviainesta pois. Vastaavia muodostelmia löytyy myös muualta Suomesta, lähimmät Vuotson kanavan eteläpuolella kohoavan Riestovaaran huipulta.

Nattasten tunturiryhmä sijaitsee Sompion luonnonpuistossa, Sompiojärven pohjoispuolella. Lyhin reitti saavuttaa Pyhä-Nattasen huippu on ajaa Vuotson kylästä Sompiojärventie nimistä metsäautotietä noin 11 kilometriä,  tien varresta on opasteet tunturiin. Auton pysäköintipaikalta on tunturin huipulle vain 2 kilometrin patikointi, paikon erittäin haastavassa maastossa. Nousu tunturille on jyrkkä ja kivikkoinen mutta tervejalkaiselle ihmiselle se ei sen suurempia haasteita tarjoa.  Tunturin huipulla on lautarakenteinen, entinen palovartijan tupa päivätupana. Tuvassa on muutama makuupaikka, pöytä ja kamiina, tuvan ulkopuolella tulipaikka ja polttopuita. Pyhä-Nattasen huiputus on helppo yhdistää myös osaksi pidempää vaellusta.

Teksti ja kuvat: Tuomo Kesäläinen,  geologiset faktat: Aimo Kejonen

Lähteet:

Samuli Paulaharju - Sompio. Luiron korpien vanhaa elämää

Aimo Kejonen – Suomen 100 geologiset kohteet

http://www.luontoon.fi/retkikohteet/muutsuojelualueet/sompio/reitit/Sivut/Default.aspx

http://www.patikka.net/Tupaluettelot/koilliskaira/tuvat/pyha-nattanen.htm 

Pirunpesäkivi, Nokia

Pääsin vierailemaan Nokian Pirunpesäkiven tafonilla keväällä 2011 erittäin arvovaltaisessa seurassa. Olimme nimittäin geologi Aimo Kejosen kanssa Satakunnassa tarkistamassa muutamia Kejosen listoista puuttuvia tarinakiviä, luolia ja muita luontokohteita. Legendaarinen Pirunpesäkivi ei ollut tarkistettavien kohteiden joukossa, mestari halusi vain esitellä kohteen sen erikoisuuden vuoksi ja sen vuoksi kuinka suuren vaikutuksen se oli aikanaan häneen tehnyt, ensi kertaa paikalla käydessä. Eikä kehut voi olla liioiteltuja kun puhutaan tästä kohteesta, se on Suomen luonnon ehdottomasti erikoisimpia muodostumia.

”Tafoni on kiviaineksessa sisään ja ylöspäin etenevä ilmiö joka saa alkunsa, kun kiven kylkeen muodostuu rapautumisonkalo. Se on aluksi kuin tikankolo mutta voi kasvaa jopa pienen huoneen kokoiseksi.”

Nokian Pirunpesäkivi on iso suonigneissilohkare, kooltaan noin 5 m x 3 m x 5 m. Kiven sisään on muodostunut Suomen toiseksi suurin tafoni, Kivi on lähes kokonaan ontto. Kaksi kerroksisen onkalon läpi mahtuu hoikka aikuinen ryömimään läpi, se on määritelty luolaksi. Luolan kattoa peittää tafoneille tyypillinen erittäin kaunis ja kummallinen hunajakennomaiset rapautumisonkalot.

 

 Komealla paikalla aivan Kuloveden rannalla sijaitseva kivi on kiinnittänyt huomiota pitkään, kivi on jo muinaisina aikoina toiminut uhrikivenä, Seitana. Luolassa on asunut myös laiska Piru, tarinoiden mukaan luolassa on useita suuaukkoja juuri siksi, että Piru tarvitsi useita pakoreittejä kun tietäjät, papit ja toisinaan itse Jumalakin sitä hätyyttivät tekemään työnsä.

 

”Suomesta on löydetty noin 300 tafonia 50 paikasta eri puolilta maata. Suurin on Inarin Karhunpesäkivessä, ja sen läpimitta on reilut pari metriä. Eniten tafoneita on Länsi-Lapissa sekä Salpausselän ja linjan Pori–Nurmes välisellä alueella. Tampereen lähettyvillä ja keskisessä Savossa on oikeat tafonirykelmät.”

KARTTA KOHTEELLE

lähteet: Aimo Kejonen – Suomen 100 geologiset kohteet s. 51 ja http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-72.html

 

Mäyränkallion luola, Säkylä

Säkylässä tuli asuttua puoli vuotta vuonna 2003, osoite pääasiassa Huovinrinteen Pioneerikomppanian tupa, välillä puolijoukkueteltta jossain päin Satakunnan metsiä. Säkylänharjun mäntykankaat tulivat tutuiksi, ei kuitenkaan niin tutuiksi ettei sinne olisi vielä palannut. Sain geologi Aimo Kejoselta tiedon, että Huovinrinteen läheisyydessä, Mäyränkalliot nimisellä kallioalueella olisi luola. Matka Turusta ei ole kohtuuton, joten päätin tarkistaa kohteen.

Mäyränkalliot sijaitsee noin 2,5 kilometriä Huovinrinteeltä Loimaan suuntaan tien numero 213 varrella. Tieltä katsottuna maisema on tuiki tavallista mäntyistä kangasmetsää, luolan pitäisi kuitenkin olla alle 300 metrin päässä tiestä, epäluulo hiipii mieleen; tuliko taas tyhjä arpa?

Pienen tarpomisen jälkeen metsä alkaa muuttua kivikkoisemmaksi. Vastaan tulee muutama suuri siirtolohkare, ja jo toisen kiven järkäleen alle muodotuu melko tilava luola ja läpi kuljettava ahdas tunneli. Luolan lattialla on tulipaikka ja maastokulunutta. En hypi riemusta ja jatkan etsintää.

Kivien alle on kaivettu tunneleita. Paikan nimi ei ole tuulesta temmattu, kallioiden isännät, tuhisevat ja röhkivät mäyrät asuvat kallioden ja maatunneleiden uumenissa. Alueelta löytyy vielä muutamia pieni onkaloita ja komeita kallioon repeämiä, suurempaa luolaa ei kuitenkaan, palaan ensimmäiseen

Kyllähän se ihan komea luola on, selkeä linjainen, tilava ja sateensuojan tarjoava. Oma matkani sai täyttymyksen, kohde löytyi ja onneksi tänä ei ollut retken ainoa käynti kohde. Turusta  asti pelkästään tätä luolaa ei kannata lähteä katsomaan, mutta paatuneelle luolabongarille se on ihan näkemisen arvoinen paikka.  KARTTA KOHTEELLE