Hautvuori, Laitila

 

Leikkimökin kokoiset kiven lohkareet tervehtivät kulkijaa saavuttaessa Hautvuoren linnavuorelle.

Talven julma tyranni alkaa hellittää otettaan etelän metsistä. Talvi ja etenkin kevät on tuntunut poikkeuksellisen pitkältä. Maastoon meno ei ole kovinkaan houkutellut, mutta nyt lumi läikkien alta pilkottava paljas mätäs houkuttelee jo metsiin ja kallioille. Yksi kevään ensimmäisistä retkistä suuntautui Laitilan Hautvuorelle, mistä löytyy Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja luolakohde.

Luolan lattia on pehmeeää maata, merkit viitaavat siihen, että luolan matallimmissa osissa pesii joikin nisäkäs; mahdollisesti kettu tai supi.

Ryömin ensimmäiseen luolaa; tuoksu on Suomalaiselle luolalle tutun kellarimainen, ehkä jo poikkeuksellisen tunkkainen – luolassa taitaa pesiä jokin haiseva nisäkäs. Tila jossa seison täyttää jo perinteisen Suomalaisen luolan mitat. Taskulampun kelmeässä valossa hahmottuvan suuren kivenjärkäleen takana näyttäisi olevan kuljettava tila. Kiven yli kapuaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.

Hautvuoren luolat ovat Suomen mittakaavassa suuri ja suuaukot näyttäviä.

Sysimusta, savilattiainen käytävä sukeltaa kallion uumeniin. Täynnä odotusta ryömin mutkaan, luola taittaa kulman taakse ja sitten; tyhjä arpa. Luola päättyy heti mutkan jälkeen, valoa ei ole. Vallitsee Suomalaiselle luolalle melko harvinainen täysi pimeys, musta ja viileä hiljaisuus, jolle kannattaa antaa aikaa. Tästähän luolaan menossa on kyse.


Melko harvinainen luolan talvehtija, kylmässä kankeana pötköttelevä kärpänen.



ja kärpäsen seurana graniittiseinällä talvista lepoaan viettävä hyttynen. Ilmojen lämmettyä nämä ystävykset kaivavat siipensä talvisäilytyksestä ja aloittavat kuukausia kestävän piinansa ihmiskuntaa kohtaan. 

Luolan pehmeää maata on kaivettu. Haju voimistuu ja päätelmä nisäkkäiden pesimisestä luolan ahtaammissa osissa saa vahvistusta. Valokeila haravoi pimeää seinää, kunnes löydän etsimäni. Luolaelämä on pientä mutta löytämisen arvoista, tällä kertaa kylmästä seinästä löytyy kärpänen sekä hyttynen, myös pieni hämähäkki on kutonut seitin nurkkaan mutta pienessä mytyssä piileskelevää hämyriä ei saa kuvattua, saatikka tunnistettua.

Kesäinen kuva Suomen näyttävimmästä luola suuaukosta.

Vaikka hetki oli pieni, on takaisin kevät talven kirkkauteen astuminen shokki. Silmien totuttua taas valoon aukeaa vieressä yksi Suomen kauneimmista luolan sisäänkäyntiaukoista, neliskulmainen ovi rapautuneessa graniittijyrkänteessä. Sisäänkäynnin takana on yksi Suomen mielenkiintoisimmista onkaloista.

Luolan lattiaa peittää yli puolen metrin kerros simpukankuorisoraa.

Luolassa olevat simpukankuoret ovat jopa 6000 vuotta vanhoja.

 

Osa simpukankuoren kappaleista on täysin tunnistettavassa muodossa.

Kapea käytävä laskeutuu luolan pohjalle. Luolan maalattialla huomaa äkkiä pieniä valkoisia pisteitä, simpukankuoria! Luolan lattiaa peittää noin 60 cm kerros merisimpukankuorista koostuvaa soraa. Ollaan kuitenkin Laitilassa, meri on yli 20 kilometrin päässä. Litorinameren aallot huuhtoivat kukkulan rinteitä tuhansia vuosia sitten, jäljet on edelleen näin selvästi tutkittavissa.  Osa simpukankuorista on lähes alkuperäisessä muodossaan. Mikäli kiviä ei lasketa, niin harvoin saa pitää kädessään mitään 6000 vuotta vanhaa. Simpukan kuoret ovat maanneet luolassa kaikki ne vuodet. 

Hautvuoren suurimmalla luolalla on mitta kymmeniä metrejä, mikä erikoisinta luolassa voi liikkua ylöspäinkin lähes 10 metrin matkan. Hyvin poikkeuksellista Suomalaisessa luolassa.

 

Luolalla on kokoa ja näköä, yksi Suomen parhaista luolakohteista.

Ylhäältä loistaa päivän valo, pään yläpuolelta johtaa useita metrejä pitkä käytävä kukkulan laelle. Käytävän kulkeminen on hengen vaarallista ja ulos tuloaukko erittäin ahdas – tähän käytävään lähtevän pitää tietää mitä tekee. Luola on suuri mutta juuri korkeuserot tekevät tästä luolasta erityisen. Luolan lattialta ylimmälle suuaukolle on ainakin 6 -7 metriä. Kiipeämistä, ahtautumista, roikkumista, Suomalaisessa luolassa voi usein vain käydä, täällä mahtuu ja pystyy tutkimaan.
 

Toinen kerros

Hautvuoren turvallisisn ja helpoiten tutkittava luola on suuri kirkkomainen tunneli.

Tämän kirkkomaisen luola lattiasta on löydetty argeologisissa kaivauksissa pronssikaudelta peräisin olevia ruukun palasia. Löydöt ovat Suomessa harvinaista tekstiilipainanteisesta Sarsa-Tomitsa-keramiikkaa.

Yhteensä Laitilan Hautvuorella on neljä suurta luolaa. Seuraava luola ei ole suurin, mutta se on tunnetuin ja helpoiten tutkittava. Avara, kuiva ja valoisa. Hautvuori on muinainen pyhäkukkula, tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Tämä luola on toiminut tietäjien kirkkona, luolasta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa pronssikautista keramiikkaa. Tällä kirkkomaisella holvilla on mittaa lähes kymmenen metriä, leveyttä muutama metri ja korkeutta paikoin jopa yli 6 metriä. Luola on läpi kuljettava, viereisessä kalliossa on erittäin näyttävä rotkomainen railo.

"maasta olet sinä tullut..."

Viimeinen tutkittava luola poikkeaa taas muista, se on korkea käytävämäinen tunneli. Luonnonvaloa riittää runsaasti. Onkalon yläosassa on tasanne, joka on täynnä pieniä luita ja höyheniä, pöllön ruokailu tasanne. Käytävän perällä on ahtaampi tila, maata on kaivettu. Paikassa asustelee kettuja tai supikoiria, haju on sen mukainen. Pienestä onkalosta pääsee ryömimään ulos ja taas silmien edessä on uusi suuaukko.

pieniä kideonkaloita rapakivigraniitissa

Hautvuorella on neljän pääluolan lisäksi useita pienempiä onkaloita, suurin osa tutkimattomia. Kukkulan louhikkoisilta rinteiltä on mahdollista löytää vielä lisää kymmenien metrien mittaisia käytäviä. Luolakohteena Hautvuori on Suomen parhaita. Suosittelen jokaiselle kotimaisista luolista kiinnostuneelle, näitä luolia kannattaa matkustaa katsomaan hieman kauempaakin.   

Keisvuoren onkalo, Lieto



Liedon kirkko kohoaa vanhaa pyhässä lehdossa, komealla paikalla Aurajoen rantatörmällä.

Vanhoina hyvinä aikoina, aikoina ennen kuin oli Turun linnaa ja Tuomiokirkkoa, ennekuin Pyhä Henrik kastoi väkeä pyhällä vedellä Kupittaan lähteellä. Aikana kun Turkua peitti vielä meren lahti ja paksu kerros haisevaa mutaa, sijaitsi Auranjoen muinainen suurpitäjä hieman pohjoisempana. Siellä Ilmarisissa, ilmojen herran mailla - merenlahden pohjukassa kohosi kunnioitettavia kukkuloita, siellä oli Moision mahtitalo ja kaikkein pyhin - Hiisi, Pyhälehto.

Vaikka pakanalliset tavat on Suomesta kitketty tehokkaasti, muistuttaa mennestä ajoista paikan nimistö. Auranjoen muinaspitäjän pyhästä lehdosta on koko Liedon kunta saanut nykyisen nimensä. Suomen sukuisten kansojen keskuudessa elää edelleen vahvana vanhat tavat ja esimerkiksi Virossa sana Hiisi tarkoittaa edelleen pyhää lehtoa.

Lehtoon rakennettiin kristillinen pyhättö mutta paikan nimi jäi elämään. Lehto - lund – Lundo – Lieto oli paikan elinkaari. Siellä Auranjoen savisella törmällä, pyhässälehdossa se kohoaa ja tervehtii ohikulkijoita, Liedon kirkko. Liedon kirkkopitäjä on syntynyt jo 1200-luvun alkupuolella, nykyinen Pyhän Pietarin kirkko on rakennettu viimeisten tutkimusten mukaan vuoden 1500 aikoihin. Kirkko on komea, samoin sijainti. Lundon pyhän lehdon mullissa lepää myös omia sukulaisiani, mutta se kirkko historiasta.

Tämä kuusi ei valinnut helpointa kasvupaikkaa. Vaikka matkaan on tullut mutkia on kasvu vakaata.

Kirkon vieressä kohoaa huomion herättävä kukkula, Keisvuori. Keisvuoren jyrkänteiset huiput kohoavat yli 80 metriin, joten mäki on pistänyt merestä esiin jo kaukana esihistorian hämärässä. Topografiansa puolesta mäki sopisi hyvin myös linnavuoren muottiin; sijainti on Jumalainen. En ole kukkulalla enenen käynyt, vaikka ohi olen ajanut satoja kertoja.

Luonnonoikku - pieni pallolatvainen mänty Keisvuoren rinteellä.

Nyt oli kuitenkin syy käydä. Sain vinkin, jonka mukaan Keisvuoren huipun tuntumassa olisi luola, geokätköilijöiden tuntema Keisvuoren onkalo. Vaikka loskaa ja lunta oli omaan makuuni vielä hieman liikaa päätin tarkistaa vinkin. Pappilan parkkipaikalta löytyi autolle oiva parkki ja kukkulan ohi kulkevalta kävelytieltä lähtikin selkeä ja maastoon merkattu polku kukkulalle. Polku johtikin juuri oikeaan kohtaan ja luola löytyi helposti.

Keisvuoren onkalo on muodostunut toisiinsa nojaavien irtolohkareiden alle.

Itse keisvuoren onkolo on pieni , mutta selkeä, läpikuljettava tunneli.

Pitää sanoa, että löytö oli pienoinen pettymys, luola oli odotettua vaatimattomampi, vaikka olin kuvia nähnyt kuvittelin sen olevan tilavampi. Irtolohkareiden alle muodostunut onkalo saa lisäpisteitä selkeästä ulkomuodostaan, vaikka se on pieni on se viihtyisä - miellyttävä pikku luola, koolta 1 m x 1 m x 3 m, joka riittää nipin napin täyttämään Suomalaisen luolan mitat.

Kevät talven mahtavat jäämuodotumat tuovat hieman lisämaustetta muuten hyvin vaatimattomaan onkallon.

Liedon kirkko - Keisvuoren huipulta nähtynä.

Kukkula on korkea, mutta näköalat yllättävän huonot. Kovin yrittämällä sieltä saa näkymät Auranjokilaaksoon ja Liedon kirkolle mutta näköalakalliona tätä ei oikein voi mainostaa. Kiehtova sijainti, kaunis luonto ja hauska pikku luola - oikein mainio paikallinen retkikohde, jolla voi lähteä kauempaakin jos yhdistää retkeen esim. visiitin Vanhanlinnan linnavuorella, Liedon kirkolla tai Nautelankosken maisemissa.

Kartta luolalle

Pieni geologinen ykstyiskohta. Kaunis lohkareportti luolasta katsottuna jyrkänteen toisella puolella.

Luolaelämää Suomalaisissa luolissa

Luolat tuovat usein, erityisesti ihmisellä joka ei ole Suomalaisessa luolassa käynyt, mielikuvia luolankatosta roikkuvista lepakkoparvista, hämähäkin seittien peittämistä ahtaista onkaloista ja miljoonien yksilöiden torakka yhdyskunnista ja tietysti käärmeitä ryömimässä ulos pääkallon silmäkuopasta. Ei tämä mielikuva tietysti täysin väärä ole, on Suomalaisissa luolissa elämää – ja useita näistä mielikuvien ällötyksistäkin esiintyy.

Tässä tekstissä esittelen kuvin ja sanoin joitakin luolakäyntien yhteydessä havaitsemiani lajeja. Luolan, jossa eläin on kuvattu jätän paljastamatta hauraan luolaelämän varjelemiseksi. Osa lajeista on harvinaisia ja helposti häiriintyviä.

Luolan käytävään suuren verkon punonut hämähäkki - laji on joko Metellina merianae tai Meta menardi - todennäköisesti ensinmainittu.

Kyllähän näistäkin luolahämähäkeistä voimakkaasta Araknofobiasta kärsivä ihmisen saa kohtauksen aikaan - ällöttäviä ehkä jonkun mielestä, pelko on kuitenkin turha. Ihmiselle vaarallisia hämhäkkejä ei Suomessa esiinny.

Taskulampun valokeilassa, luolan pimeydessä, seitin varassa laskeutuva - peukalonpään kokoinen hämähäkki on toki hätkähnyttävä näky.

Useimmiten, etenkin talvisin luolan hyytävillä seinillä törmää talvehtiviin perhosiin. Luolissa talvista lepoaan viettävät yökkösten lisäksi myös päiväperhoset.

 



Tämä kaunis yökkönen on hyvin yleinen luolassa vastaan tuleva eläinkunnan edustaja. Näyttävän värinen otus on lajiltaan Liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix)

 

Nämä tunnistamatta jääneet perhoset viihtyivät tiiviissä ryhmässä luolan "lämmössä", ulkona pakkanen paukutti keväisiä -14 asteen lukemia.



 

Myös päiväperhoseen voi luolassa törmätä talven kovilla pakkasilla, tässä kylmässä graniittiseinällä uinuu Neitoperhonen (Nymphalis io) 



Hämähäkkien ja perhosten lisäksi hyttyset viihtyvät luolissa, itse olen joulukuun kylmyydessä vielä tavannut luolassa lentäviä hyttysiä. Ininää jota ei todellakaan ole halukas enää talvella kuulemaan kun kesän räkästä on selvinnyt.

Luolahyttynen

Myös jotkin lukit kömpivät tavehtimaan luolien suojiin. Tässä samaan kuvaan mahtui lukki, perhonen sekä hieman huomaamattomana kuvan alaosassa hyttynen.

Suomen harvoja virallisia luolaeläimiä on vuoden 2012 Eurooppalaiseksi luolaeläimeksikin valittu Luola-aukkohämähäkki. Tätä näyttävän kokoista ja häijyn oloista otusta on tavattu vain muutamassa luolassa eteläsuomessa ja Ahvenanmaalla. Olen onnekkaana saanut nähdä tämän kauniin eläimen omin silmin ja voin sanoa - on se kaunis ja iso!

Luola-aukkohämähäkki (Meta menardi) Suuri, kaunis ja Suomalaisissa luolissa melko harvoin nähty.



Entä ne lepakot? Kyllähän ne lepakot tavehtivat Suomalaisissa luolissa, tosin niitä ei kannata etsiä koska lepakon talviunen häirintä voi olla lepakolle kohtalokas. Itse olen talvehtivan lepakon nähnyt, missä - sitä en kerro - ja tämänkin näin sattumalta.

Luolan seinämällä on pienellä alueella pitkälti yli kymmenen Luola-aukkohämähkkiä. Kuvan takaosan musta varjo on horrostava Pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii)


 

Kasvikuntaan en ole retkilläni erityistä huomiota kiinnittänyt, muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Luolissa viihtyvät yleisesti sammalet, levät, jäkälät ja sienet. Luolien lattioissa voi tavata yleisiä metsäsienilajeja.

 



Tämä Pulkkosieni (Paxillus involutus) on löytänyt luolan kallioiselta lattilta jotain pientä mihin tarrautua. Vähään tyytyväinen luolan asukas.

 

Tässä macro-tason luola elämää, hyvin pieni mutta kauniita muotoja ylläpitävä luolakasvi, kenties jokin jäkälä.
 

Entä luolien nisäkkäät. Kansantarinoissa luolissa pesivät sudet ja talvehtivat karhut, tästä muistona useita Karhunpesä-nimisiä luolia, joista mainitakoon Inarin Karhunpesäkivi. Nousiaisten Susiluolassa ja Nauvon Klockarbergetin luolassa taas kerrotaan majaileen Susia. Nykyaikasiten luolainventointien perusteella on luolissa todettu pesivän ainakin Supikoiran, Ketun, Mäyrän ja Ilveksen, itse olen luolan suulla nähnyt Supikoiran. Muuten havainnot nisäkkäistä on jäänyt suurten ulostekasojen haisteluun ja kaivettujen maakuoppien tutkimiseen.

Hyvin yleinen, näkyväja ja kauas haiseva jälki luolien asukkaista - kiloittain silkkaa paskaa.

Onko pääkopan sisällä majailut olento ollut luolan asukas vaiko luolan asukkaan uhrikso joutunut saaliseläin? Tuosta silmäkuopasta kun laittaisi ryömimään kyyn niin saataisiin aikaan myös se Indiana Jones efekti.

 Käärmeistä kysellään usein. Ihmiset pelkäävät käärmeitä, sanoisin että luolaan ei kannata jättää menemättä käärme pelon takia. Itse olen käynyt kymmenissä tai sadoissa luolissa, yhteensä satoja kertoja; koskaan en ole luolassa nähnyt käärmettä.

kyykäärme (Vipera berus) Luolassa en ole kyytä nähnyt, matkalla luolalle toki. Vaikka kyy on myrkyllinen, sen purema ei ole normaalisti vaarallinen terveelle aikuiselle ihmiselle. Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja käydä näyttämässä puremaa lääkärille.

Näiden edellämainitujen luolaeläinten ja kasvien lisäksi Suomalaisissa luolissa on tavattu joitakin lintuja, liskoja ja sammakoita. Erikoisempina eläiminä varmastikin Saimaannorppa ja Majava, näitä ei varmastikaan ajattelisi luolaeläiminä. Myös ampiaisten ja kimalaisten pesiä on läydetty luolista. Yleisimpänä luolakasvina pitää tietysti mainita  Tummaraunioinen (Asplenium trichomanes) eli kotoisasti vain saniainen, näitähän kasvaa lähes kaikkien luolien suuaukoilla ja ympäröivillä jyrkänteillä.

Tässä tulikin aika kattava läpileikkaus Suomalaisesta luolaelämästä. Kaikki elämä mitä olen itse luolissa nähnyt ja aika pitkälti kaikki mihin luolissa voi Suomessa törmätä. Luolassa vieraillessa kannattaa ainataa aikaa luolalle ja keskittyä myös pienempiin yksityiskohtiin!

Kaikki kuvat: (c) Tuomo Kesäläinen

Sakastinkivi ja piiloluola, Pöytyä

Viime kesänä suuntasin Pöytyän korpiin tutkimaan muutamia kiehtovia tarinapaikkoja. Kajavanrahkan pohjoispuolella, Vaskijärven luonnonpuiston rajoilla on maastoon merkattu alue - luolanpelto; tällainen nimi ei ole koskaan tuulesta temmattu. Jos maastokohteen nimessä on sana luola, niin kyllä siellä luola on, ainakin jonkinlainen. Usein pettyneenä ei odotukset olleet kovinkaan korkealla, ja hyvä niin.


Luola on pieni mutta selkeä - kokoa onkalolla on 3 m x 1 m x 1 m

Luola löytyi kolmannesta tutkitusta kalliosta. Pieni neliskulmainen aukko rapautuvassa kalliossa, on se – nippa nappa luolaksi määriteltävä, mutta hyvin pieni. Muuta luolaksi määriteltävää ei, ahtaiden kalliolippojen ja eläinten kaivamien rapautumien lisäksi löytynyt. Voi olla, että siellä on jokin suurempikin onkalo. Luolapellon kallioiden luolassa kuitenkin kerrotaan piileskelleen isovihan vainoja.

Sakastinkivi on kooltaan 4 m x 3 m x 2 m

Mahdollisesti tarinat ovat sekoittuneet keskenään, sillä muutaman sadan metrin päässä tästä pienestä luolasta kohoaa matalahko kalliomäki – Akastikivenmäki. Kallion reunalla on melko vaatimaton rapakivigraniittilohkare, se on Sakastinkivi. Kiven reunalla on suojaisa lippa, tässä kalliopohjaisessa kolossa pidettiin Isonvihan aikana kätkössä kirkon raamattua ja ehtoolliskaluja.

Tie kohteille on huonokuntoinen, eikä varsinkaan luola ole oikeastaan edes näkemisen arvoinen. Kivikin on vaatimaton, vaikkakin paikallisesti arvokas tarinakivi. En suosittele näitä piennähtävyyksiä varten tähän korpeen matkaamaan, mutta ihan mielenkiinnosta ne voi bongata jos alueella muutenkin kuljeskelee.    

Pienen lipan alla täkeät esineet ovat olleet hyvässä turvassa. Kivillä ei kokoa liiaksi ole, joten se ei edes näy huomiota herättävän kauas, vaikka suurin kivi mäellä onkin.

KARTAT: Sakastinkivi             Luola

Suomalaisen luolatutkimuksen historia

Uusimmasta Suomen Jalokiviharrastajain Yhdistys ry:n KIVI-lehdestä 1/2013 löytyy erittäin mielenkiintoinen ja kattava artikkeli: Aimo Kejonen ja Eetu Kejonen, Suomen Luolatutkimuksen historia.

Artekkilissä käydään läpi koko Suomalaisen luolatutkimuksen historia 1600-luvulta alkaneesta tiedonkeruusta vuoteen 2010 ja Suomen luolaseuran perustamiseen. Jutussa käsitellään eri luolatyyppejä, luola-arkeologisia löytöjä ja luolamaalauksia, luolien eläimistöä ja paljon muuta. Toinen artikkelin kirjoittajista, geologi Aimo Kejonen on ollut mukana 4 luolatutkijan  ryhmässä 1980-luvulta asti, Kejosen lisäksi ryhmään kuuluivat Sakari Kielosto, Seppo I. Lahti, ja Veli-Pekka Salonen. Tämän tutkimusryhmän vuosikymmeniä kestäneen uurastuksen ansiota ovat lähes kaikki Suomen luoliin liittyvä aineisto - toki tieto luolasta tulee usein ykstyisiltä vinkin antajilta. 

Erittäin kattava artikkeli joka sisältää valtavasti luolatutkimukseen liittyvää historiaa. Suosittelen kaikille luolista ja luolatutkimuksesta kiinnostuneille!

Kivi-lehti    

Kuoppapintainen lohkare, Eura

Usein metsästä tulee etsittyä jotain suurta, ihmeellistä ja mullistavaa. Joskus kuitenkin ihmeet tulevat vastaan pienissä paketeissa. Tunnustetaan nyt tietysti tässä, että retken todellinen tarkoitus oli tutkia Euran metsissä odottavaa vanhaa tietäjien taikapaikkaa Hiidenporttia. Löydöt jäi vähäisiksi mutta poistuttaessa paikalta pisti silmään hyvin erikoisen näköinen kivi pienen Köminlammen rantahiekassa.

Osittain maan peittämä kiven murikka oli täynnä peukalonpäänkokoisia aukkoja. Onneksi matkassa oli ammattitaitoinen maaperägeologi, niin kiven mysteeri selvisi siinä samalla. Kivi on noin puolen kuution kokoinen viborgiittista rapakivigraniittia oleva lohkare, jonka ovoidit ovat raputuneet irti tuottaen kuoppapinnan. Pieni yksityiskohta isossa metsässä mutta ei näitä joka päivä vastaan tule.

KARTTA

Isokivi, Eura

Pienen hiekkatien päässä, Euran ja Pöytyän rajamailla; unohdettuja ja hylättynä, odottaa muinaistenaikojen suuruus, Lellaisten Isokivi. Suuruutensa aikana lohkare oli paikallisten tietäjien käyttämä taikojentekopaikka. Vanhoina hyvinä aikoina vielä tätä myyttistä kahtia haljennutta porfyyrgraniittilohkaretta lähestyttiin kumartaen ja kunnioittaen.  

Tänä päivänä kiven alla oleva pieni onkalo on saanut ”kunniakseen” toimia metsänhoitajien kaatopaikkana. Sinne on kadonnut Isonkiven pyhyys ja metsänhenkien kunnioitus. Mutta tarina elää ja edelleen tämä mystinen kivenmurikka seisoo metsässä, tosin tuuhean pusikon kätkemänä, muistona menneistä ajoista ja ajatuksista.

Kiitos tämänkin kohteen tietojen siirtymisestä tuleville sukupolville kuuluu kansaperinteentallentajana ansioituneelle herra A.Kejoselle

KARTTA

Matka kohteelle ei aina ole yhtä vaivaton kuin kartta antaa ymmärtää.

Kreivilän luola, Turku

Räntä lotisee auton tuulilasiin, Suomalainen talvi ei todellakaan ole kauneimmillaan. Autot ilmestyvät mutkien takaa aika huolettomasti, vaikka tie on jäinen ja loskaliirto enemmän kuin todennäköinen. Ihmettelen etten itse ole joutunut edes pieniin onnettomuuksiin vaikka ajan paljon, ja usein pieniä teitä.

Nyt suuntana on Kreivilän kylä, Turussa. Käännyn Paattisten tieltä Kreiviläntielle, kyltti ilmoitta tien olevan päättyvä yksityistie. Kohteen pitäisi kuitenkin olla aika lähellä risteystä, joten päätän ajaa ohjeiden mukaan. Ajan ensin ohi ja päädyn omakotitalon pihaan, pikainen U-käännös ja ihmettelemään; miten ajoin ohi? Paikan piti olla aivan tien varrella.

Takaisin tullessa hahmotan paikan paremmin. Korkean lumipenkan takana hahmottuvat suuret kiven järkäleet. Ne eivät kohoa juuri metriäkään penkereen yläpuolelle. Epäilen vinkin paikkansa pitävyyttä, mutta suuntaan nietosten läpi kivien viereen. Saappaat haukkaavat loskaa, muistan miksi käyn aika vähän maastossa tällaisilla keleillä.

Kivin välissä näkyy pieni suuaukko. Kyllä siellä luola on! Kierrän kiven, ehkä toiselta puolelta pääsee paremmin sisään. Yllätys on positiivinen, luola ylittää odotukset. Kinosten ja kuolleiden puunrunkojen takana näkyy tilavan luolan suuri suuaukko. Luolalla on pituutta 10 metriä, korkeutta paikon lähes 3 metriä ja leveyttäkin yli 2 metriä, suurten irtolohkareiden väliin muodostunut läpikuljettava tunneli.

Istahdan nauttimaan luolan tunnelmasta, yllättävän suuri luola, yllättävässä paikassa. Hienoa, että tällaisia kohteita löytyy edelleen ja aina vain lisää. Sain vinkin kohteesta Turkulaiselta freelancer toimittaja Joonas Jussilalta kun olimme Maskun Mätikän luolalla tekemässä luola-aiheista juttua Rannikkoseutu-lehteen. (Lue juttu!) Joonas kertoi luolan olevan läheisen Kreivilän koulun oppilaiden suosima seikkailupaikka.

Luolan seinillä valunut vesi on jäätynyt muodostaen komeita muotoja. Sammaleesta ja saniaista roikkuu jääpuikkoja. Luolan lattia on lumeton ja jäätön. Kyllä talvellakin kantaa käydä luolilla, ehdottomasti. Välitin tiedon luolasta geologi Aimo Kejoselle, kiitos vinkin antajalle; taas on uusi luola virallisissa papereissa. Turun kaupungin luolatarjotin kasvoi jälleen yhdellä uudella kohteella. Komea tunneli geokätkijöille ja luolabongareille; olkaapa hyvät!

Kartta kohteelle

Putelon Pirunportti, oppaana Aimo Kejonen

Tällä kertaa on mahdollisuus tutustua yhteen Suomen luonnon erikoisimmista ihmeistä, kuuluisa mutta tuntematon luonnonmonumentti: Putelon Pirunportti. Portti on lohkaresillan muodostama raukki muinaisen Suur-Saimaan Rannalla. Matkalla käydään myös tutustumassa kiehtovaan lohkareluolaan.

Oppaana videolla toimii Suomalaisen luolatutkimuksen pioneeri ja veteraani geologi Aimo Kejonen. Videon on kuvannut Juha Taskinen

Luolaharrastus viriää myös Suomessa

Luin tänään Turun sanomista jutun: "Luolaharrastus viriää myös Suomessa". Todella positiivisia uutisia, luolatietous leviää ja luolatutkimus tai luolabongaus alkaa olla ihan virallinen ja suosittu harrastus.  Jutussa kerrottan että: "Esimerkiksi Lieksassa Kolin kansallismaisemissa järjestetään jo ohjattuja luolaretkiä muillekin kuin aktiiviharrastajille. Kolilla matkailijat voivat tutustua 127 metriä pitkään luonnonlohkareluolaan."

Myös muita matkoja Suomen luoliin löyty. Jutussa mainittus Suomen luolaseura: http://caving.fi/ on pitkään järjestänyt myös luolatutkimusken alkeikursseja, retkiä kotimaisiin luoliin ja erityisesti luolailumatkoja suurempiin luoliin ulkomaille. Myös Turussa on mahdollisuus osallistua opastetulle luolaretkelle.

Olen Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin kirjan julkaisusta asti, eli kesästä 2011 järjestänyt opastettuja retkiä pienryhmille. Viime kesästä asti luolamatkoja on ollut mahdollisuus ostaa matkatoimisto Mikko Rindell oy:n kautta. Valmismatkoina löytyy retket Salon Ilmusmäen luoliin, Laitilan Hautvuoren luoliin sekä Maskun Pakattulan luolille ja Härmälän rotkoon. Myös räätälöityjä matkoja järjestetään mihin tahansa Varsinais-suomen noin 40 retkeilyyn sopivasta luolasta. matkoihin voi tutustua: http://www.rindell.com/matkat/kotimaanmatka.html toimin itse oppaana kaikalla luolaretkillä.

Luolaretkeily on erittäin kiehtova vaihtoehto "tavalliselle" luonnossa liikkumiselle. Luoliin on helppo lähteä omatoimimatkalle mutta opastetulla matkalla luolasta, sen synnystä ja mahdollisesta tarinastosta saa enemmän irti. Luolaretkistä voi kysellä myös osoitteesta: luolamiehenblogi@gmail.com