Seuraa meitä facebookissa: suomi365

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Hautvuoren luolat, Laitila



Paksut sammalmatot verhoilevat jylhiä lohkareikkoja, kivien päällä kasvaa tuuheita saniaispuskaita. Aluetta hallitsee taianomainen vihreys. Hautvuori on tunnettu tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Tämän värähtelyn aistii alueella yhä. Istu kalliolle, upota mielesi hiljaisuuteen ja odota kärsivällisesti vastausta. Älä pelästy, jos tunnet tuntemattoman läsnäolon, kerrotaan, että alueella kummittelevat yhä entisaikaiset henget.



Hautvuoren luolastot kuuluvat Varsinais-Suomen suurimpiin ja näyttävimpiin. Alueelta löytyy kolme merkittävän kokoista luolaa ja kymmeniä pienempiä onkaloita. Muutamien luolien lattiaa peittää n. 60 cm paksu simpukankuorista koostuva soramaa, muistona muinaisen Litorinameren aalloista. Linnankellariksi nimetystä luolasta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa pronssikautista keramiikkaa. Viereinen Kirkelinnan linnavuori on myös tutustumisen arvoinen paikka, vaikkei sieltä mittavaa luolastoa löydykään.



Valtatieltä 8, noin 4 km ennen Laitilan keskustaa käännytään Kusniin, tätä tietä ajetaan n. 1 km, jonka jälkeen vasemmalle kääntyy risteys Pirttikylä – Hautvuori. Tätä tietä n. 500 metriä ajamalla saavut Hautvuoren risteykseen, risteyksen kallioilla on tilaa autolle. Luolille tästä on muutaman sadan metrin kävely maastoon merkattua, helppokulkuista polkua pitkin.

KARTTA

1 kommentti:

  1. Hesarin luola-artikkeli sai innostumaan ja tuli suunnattua tänne Hautvuorelle. Hieno paikka ja tutkimista löytyy vaikka useammaksi tunniksi! Tein Wikipediaan aiheesta artikkelinkin.

    VastaaPoista