Seuraa meitä facebookissa: suomi365

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hirvenpää & Hiisien luola, Huittinen


Kuljeskelen pienen pellon reunaa kauniissa syyspäivässä Huittisten Palojoella, silmä tuntuu tarttuvan jokaiseen maasta pilkottavaan kiveen, jopa pyöreisiin savipaakkuihin. Sen tekee paikan historia. Lähestyn nimittäin Suomen tunnetuimman muinaislöydön, Huittisten hirvenpään löytöpaikkaa.
Elettiin vuotta 1903 kun Torpparin Heikki Malmin renki Kustaa Mäenpää oli kunnostamassa peltoa perunamaaksi, kun esine löytyi. Eipä tainnut renki arvatakaan mitä maasta nosti. Monien mutkien ja käsien kautta tämä arviolta 7000 vuotta vanha, kivikautinen aarre päätyi oikeaan osoitteeseen ja on nykyisin Kansallismuseon kokoelmissa.

Muinaiselle asuinpaikalle johtava tie on saanut asianmukaisesti nimekseen Hirvenpääntie. Löytö paikalle on opasteet ja tätä nykyä alueelta löytyy opastaulu jossa on tietoa itse hirvenpääveistoksesta sekä kohteen kaivauksista ja muista löydöistä. Maassa mukaa myös pieni kiven murikka, paljon opastaulua viehättävämpi ja varmasti vanhempi. Kiven kyljessä on pronssilaatta jossa on veistoksen kuva sekä lyhyt sanainen kuvaus löydöstä.

Mielenkiintoinen paikka, ja merkittävä kohde koko Suomen historian kannalta, mutta totta puhuakseni ei tämä minua paikalle ajanut. Vaan yllätys, yllätys, olin saanut tiedon että alle kilometrin päässä hirvenpään löytöpaikasta, viereisen Korkiakallion jyrkänteen juurelta löytyisi luola. Kiinnostus heräsi, voisiko luola ja siihen yhdistetyt hiisi tarinat liittyä tähän historialliseen löytöön?
Korkeakallion jyrkänne onkin komea. Aikalailla rakoillut ja suuria kivenmurikoita lepää kallion juurella, paksuun sammalmattoon verhoutuneena. Hyvin otolliset olosuhteet suurenkin luolan syntyyn, odotukset ovat korkealla. Aika pian kalliosta löytyykin luola, vaatimaton, mutta valitettavasti se sopii kuvausten ja mittojen puolesta siihen mitä luvattiinkin.

Pitkä tutkiminen ja hengenvaarallisella kielekkeellä kiikkuminen eivät tuota tulosta. Ensimmäisenä löytynyt luola jää tämän tutkimusmatkan suurimmaksi. Historiaa olisi lähellä, luola mainitaan hiisien asuinpaikaksi, mutta lopulta se jää niin vaatimattomaksi koloksi, etten sitä paljon mainostamaan lähde.

Oli miten oli, hirvenpääveistoksen löytöpaikka on koettu, kauniita Satakuntalaisia maalaismaisemia nähty ja jälleen uusi luola dokumentoitu. Saalis oli odotettua laihempi mutta matka tekemisen arvoinen. Eikä ole missään tapauksessa pois suljettu mahdollisuutta etteikö Korkeakallion maasoissa voisi olla suurempaakin luolaa. Metsä kätkee mysteerinsä.        

Kartat: Hirvenpään löytypaikka & Luola

lauantai 13. lokakuuta 2012

Suomen Luonto 8/2012

Suomen luonto-lehti 8/2012 esittelee Suomalaisia luolia
 
Perjantaina 12.10.2012 ilmetyneessä Suomen Luonto-lehden numerosta 8/2012 löytyy monen muun kihetovan artikkelin lisäksi 6 sivuinen juttu otsikolla: Luolien hämärä lumo. Suosittelen kaikille Suomalaisista luolista ja luolaretkeilystä kiinnostuneille. Taidolla kirjoitettu artikkeli sekä hilejntävän kaunis kuvitus.

Muista mielenkiintoisista aiheista manittakoon Madventuresista tutun seikkailija Riku Niemisen haastattelu, pojilta pukkaa jo neljättä tietokirjaa markkinoille, tällä kertaa teemana on Seikkailijan etiketti. Kiehtova on myös Gallen-Kallelan luonto "etsin koskematonta maata ja korven kansaa" sekä juttu kuvauskojujen "kesyttämistä" karhuista. Lehti löytyy lehti pisteitä tai sähköisenä osoitteesta:  http://www.suomenluonto.fi/

perjantai 12. lokakuuta 2012

PYHÄ-NATTANEN, SODANKYLÄ


PYHÄ-NATTANEN, SODANKYLÄ
”Nattasten korkea Pyhälaki katseli ylpeänä Sompiojärventakaa ja valvoi suurta erämaata, ja kaikkien silmät vartioitsivat häntä. Jo itse tunturi oli kuin Jumala, ja tunturin laella komottivat vielä monet valtavat kivipatsaat ja tummat pahtaseinät, joiden kylkipuolista katsoi kaikkein peloittavin haamu.
Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa.”
-Samuli Paulaharju – SOMPIO

Olen elämäni aikana kiertänyt satoja erikoisia luonnonmuodostumia. Kun on tällainen harrastus törmää väkisinkin usein kysymykseen; mikä on se kaikkien erikoisin tai mieleenpainuvin paikka? Suomen luonnossa on niin paljon yli ihmisymmärryksen meneviä geologisia ihmeitä, ettei vastaaminen ole helppoa. Onko se Nokian hämmästyttävä Pirunpesäkivi, Juuan Porttilouhen rotko, Inarin tajunnanräjäyttävä Karhunpesäkiven tafoni vai Mannuistenvuoren hiidenkirnu? Vastaaminen on erittäin vaikeaa, siitäkin huolimatta yksi paikka on ylitse muiden, jos vastata on pakko: Sompion erämaiden suuri vartija, Jumalten vuori, Pyhä-Nattanen.
Suomen eteläisimmän saamelaiskylän, Vuotson halkaisee tunnettu Porttipahdan ja Lokan tekoaltaat yhdistävä vesireitti, 1980-luvulla kaivettu Vuotsonkanava. Hieman kanavan pohjoispuolelta alkaa Sompiojärven metsäautotie, alku näyttää lupaavalta. Tie yllättävän hyväkuntoinen pohjoisen metsäautotieksi, ennen kuin tavoiteltu 11 kilometriä tulee täyteen, on mieli ehtinyt muuttua moneen kertaa. Tie on paikoitellen erittäin kyseen alaisessa kunnossa. Mutta määränpää on palkitseva ja auto on pieni uhrilahja odottavasta näystä.
Vihdoin se on edessä, puinen kyltti: Pyhä-Nattanen 2 km. Pieni, puisin tolpin maastoon merkattu polku kulkee kauniissa Lappilaisissa metsämaisemissa, hyvin pian alkaa nousu tunturiin. Puusto pienenee ja äkkiä polku kiemurteleekin jo matalassa ja kippuraisessa tunturikoivikossa, puuraja lähestyy. Muutaman sadan metrin jälkeen vastassa on kivikkoinen kuumaisema, teräväsärmäistä rakkaa silmän kantamattomiin, kunnes pienen nousun jälkeen horisontissa hahmottuu savupiippumaisia jopa rauniomaisia muotoja, Siellä se on, Nattasten pyhin huippu. Tarunhohtoine Pyhä-Nattanen!    

Pyhä-Nattasen yli 500 metrin korkeuteen kohoavalta laelta löytyy yksi koko Suomen kookkaimmista ja erikoisimmista kalliomuodostelmista, jopa 10 metriä korkeat Nattasen toorit. Tornimaiset kalliomuodostelmat ovat Pyhien vuorien kaikkein pyhin osa, näille kivisille paaseille ovat Saamelaiset muinoin jättäneet peuran sarvet ja muut uhrilahjat.  

Erikoisten kalliomuodostumien lisäksi Pyhä-Nattaselta, yli Sukkulalammen Nattasen tunturijonolle aukeava maisema on ylivoimaisesti Suomen kauneimpia. Rakan peittämä tunturi maisema, peilipintainen Sukkulalampi, terhakkana horisontissa kohoavat Nattaset, koskematon erämaa, Pyhä- ja ikuinen maisema. Tunturin pyhyyden aistii, ikiaikaiset Jumalat puhuttelevat yhä ihmistä.

 
 
”Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa…” Samuli Paulaharjun sanat syöpyvät mieleen. Kun elämänmittainen tutkimusmatka aikanaan väistämättäkin päättyy, Pyhä-Nattaset on paikka jossa haluan viettää viimeiset hetkeni. Pyhien kivipaasien päällä, verkkokalvoilla tämä humalluttava maisema, sulkea silmäni viimeistä kertaa, rauha sydämessäni, tietäen ettei yksikään askel ollut turha. 


Geologia ja retkeily

Nattasten korkeat ”limppukasat” näyttävät päällekkäin ladotuilta laattakiviltä. Tarkempi tutustuminen kuitenkin osoittaa kiviaineksen yhtenäiseksi.  Geologisten tutkimusten mukaan Nattasen paadet ovat tooreja, kallion rapautumisen edetessä jäljelle jäävää kovempaa kiviainesta. Uurteiden kohdalla rapautuminen on nopeinta, kun ura syvenee, kallion kyljestä putoaa kiviainesta pois. Vastaavia muodostelmia löytyy myös muualta Suomesta, lähimmät Vuotson kanavan eteläpuolella kohoavan Riestovaaran huipulta.

Nattasten tunturiryhmä sijaitsee Sompion luonnonpuistossa, Sompiojärven pohjoispuolella. Lyhin reitti saavuttaa Pyhä-Nattasen huippu on ajaa Vuotson kylästä Sompiojärventie nimistä metsäautotietä noin 11 kilometriä,  tien varresta on opasteet tunturiin. Auton pysäköintipaikalta on tunturin huipulle vain 2 kilometrin patikointi, paikon erittäin haastavassa maastossa. Nousu tunturille on jyrkkä ja kivikkoinen mutta tervejalkaiselle ihmiselle se ei sen suurempia haasteita tarjoa.  Tunturin huipulla on lautarakenteinen, entinen palovartijan tupa päivätupana. Tuvassa on muutama makuupaikka, pöytä ja kamiina, tuvan ulkopuolella tulipaikka ja polttopuita. Pyhä-Nattasen huiputus on helppo yhdistää myös osaksi pidempää vaellusta.

Teksti ja kuvat: Tuomo Kesäläinen,  geologiset faktat: Aimo Kejonen

Lähteet:

perjantai 5. lokakuuta 2012

Pirunpesäkivi, Nokia


Pääsin vierailemaan Nokian Pirunpesäkiven tafonilla keväällä 2011 erittäin arvovaltaisessa seurassa. Olimme nimittäin geologi Aimo Kejosen kanssa Satakunnassa tarkistamassa muutamia Kejosen listoista puuttuvia tarinakiviä, luolia ja muita luontokohteita. Legendaarinen Pirunpesäkivi ei ollut tarkistettavien kohteiden joukossa, mestari halusi vain esitellä kohteen sen erikoisuuden vuoksi ja sen vuoksi kuinka suuren vaikutuksen se oli aikanaan häneen tehnyt, ensi kertaa paikalla käydessä. Eikä kehut voi olla liioiteltuja kun puhutaan tästä kohteesta, se on Suomen luonnon ehdottomasti erikoisimpia muodostumia.

”Tafoni on kiviaineksessa sisään ja ylöspäin etenevä ilmiö joka saa alkunsa, kun kiven kylkeen muodostuu rapautumisonkalo. Se on aluksi kuin tikankolo mutta voi kasvaa jopa pienen huoneen kokoiseksi.”

Nokian Pirunpesäkivi on iso suonigneissilohkare, kooltaan noin 5 m x 3 m x 5 m. Kiven sisään on muodostunut Suomen toiseksi suurin tafoni, Kivi on lähes kokonaan ontto. Kaksi kerroksisen onkalon läpi mahtuu hoikka aikuinen ryömimään läpi, se on määritelty luolaksi. Luolan kattoa peittää tafoneille tyypillinen erittäin kaunis ja kummallinen hunajakennomaiset rapautumisonkalot.
 
 Komealla paikalla aivan Kuloveden rannalla sijaitseva kivi on kiinnittänyt huomiota pitkään, kivi on jo muinaisina aikoina toiminut uhrikivenä, Seitana. Luolassa on asunut myös laiska Piru, tarinoiden mukaan luolassa on useita suuaukkoja juuri siksi, että Piru tarvitsi useita pakoreittejä kun tietäjät, papit ja toisinaan itse Jumalakin sitä hätyyttivät tekemään työnsä.
 
”Suomesta on löydetty noin 300 tafonia 50 paikasta eri puolilta maata. Suurin on Inarin Karhunpesäkivessä, ja sen läpimitta on reilut pari metriä. Eniten tafoneita on Länsi-Lapissa sekä Salpausselän ja linjan Pori–Nurmes välisellä alueella. Tampereen lähettyvillä ja keskisessä Savossa on oikeat tafonirykelmät.”

KARTTA KOHTEELLE

lähteet: Aimo Kejonen – Suomen 100 geologiset kohteet s. 51 ja http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-72.html
 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Mäyränkallion luola, Säkylä

Säkylässä tuli asuttua puoli vuotta vuonna 2003, osoite pääasiassa Huovinrinteen Pioneerikomppanian tupa, välillä puolijoukkueteltta jossain päin Satakunnan metsiä. Säkylänharjun mäntykankaat tulivat tutuiksi, ei kuitenkaan niin tutuiksi ettei sinne olisi vielä palannut. Sain geologi Aimo Kejoselta tiedon, että Huovinrinteen läheisyydessä, Mäyränkalliot nimisellä kallioalueella olisi luola. Matka Turusta ei ole kohtuuton, joten päätin tarkistaa kohteen.

Mäyränkalliot sijaitsee noin 2,5 kilometriä Huovinrinteeltä Loimaan suuntaan tien numero 213 varrella. Tieltä katsottuna maisema on tuiki tavallista mäntyistä kangasmetsää, luolan pitäisi kuitenkin olla alle 300 metrin päässä tiestä, epäluulo hiipii mieleen; tuliko taas tyhjä arpa?

Pienen tarpomisen jälkeen metsä alkaa muuttua kivikkoisemmaksi. Vastaan tulee muutama suuri siirtolohkare, ja jo toisen kiven järkäleen alle muodotuu melko tilava luola ja läpi kuljettava ahdas tunneli. Luolan lattialla on tulipaikka ja maastokulunutta. En hypi riemusta ja jatkan etsintää.

Kivien alle on kaivettu tunneleita. Paikan nimi ei ole tuulesta temmattu, kallioiden isännät, tuhisevat ja röhkivät mäyrät asuvat kallioden ja maatunneleiden uumenissa. Alueelta löytyy vielä muutamia pieni onkaloita ja komeita kallioon repeämiä, suurempaa luolaa ei kuitenkaan, palaan ensimmäiseen

Kyllähän se ihan komea luola on, selkeä linjainen, tilava ja sateensuojan tarjoava. Oma matkani sai täyttymyksen, kohde löytyi ja onneksi tänä ei ollut retken ainoa käynti kohde. Turusta  asti pelkästään tätä luolaa ei kannata lähteä katsomaan, mutta paatuneelle luolabongarille se on ihan näkemisen arvoinen paikka.  KARTTA KOHTEELLE