Seuraa meitä facebookissa: suomi365

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Mutkia matkassa?

Terveisiä maailmaalta, täällä on kierretty rotkoja tukka putkella. Tämän kesän saldona on jo tähän mennessä kymmeniä toinen toistaan upeampia rotkoja ja kuruja. Kiertämisen helppoudesta on syytä kiittää Suomen hyvin kattavaa metsäautotie verkostoa.

Rauhassa patikoidessa ja samoilessa ei sitä juurikaan osaa arvostaa, mutta kun tavoite on yhden kesän aikana tutkia kymmeniä syrjäisiä luontokohteita nousee metsäteiden merkitys aivan uuteen arvoon. Välillä kohteelle pääsee hieman liiankin helposti, toisinaan ei. Tässä muutama esimerkki siitä mitä voi olla vastassa; tie menee toki sinne minne pitikin, mutta miten käy henkilöautolla kulkevan seikkailija vastassa on tällainen näky?

Tästä selviää vielä retkikirveellä ja pienellä hikoilulla ja matka voi jatkua.
Tästä ei niin vain enää mennäkkään.
Tällaisissa tapauksissa tulee helposti useiden kilometrien, jopa kymmenien yllättävä patikkamatka apostolin kyydillä. Jos on kovinkin tiukka aikataulu niin suunitelmat menee äkkiä uusiksi. Joten näillä puheilla, kun suunnittelette reittejä matsäautoteiden perusteella, varautukaa yllätyksiin!

Mutta pitääkö joka paikkaan päästä autolla, ei tietenkään!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tutkimusmatkoja Kemiönsaarelle osa 2


Purunpään luola, Kemiönsaari
 
Olin jo poistumassa Purunpään alueelta, mutta jostain syystä päätin vielä tutkia yhden jyrkänteen. Pian halkeilleessa kalliossa näkyikin lupaavan oloinen musta aukko, selvä luon suu. Ei luola mikään suuri ollut, mutta ehdottomasti tutkimisen arvoinen. Huomasin katosta roikkuvan kaksi hämähäkin munakoteloa, läksyni lukeneena tiesin heti mistä on kyse; Luola-aukkohämähäkkejä!
Luola-aukkohämähäkki - Purunpää, Kemiönsaari
Iso hämähäkki on meko helppo tunnistaa
Taskulamppu haravoi punahohtoisen graniitin rosoista pintaa ja pian pienessä raossa näkyy mustan puhuva pallo; tuo perse on helppo tunnistaa jo koon puolesta, ei näin muhkeaa hanuria omaa yksikään muu Suomen luolan selkärangaton asukas. Pian löytyi toinenkin, havainto oli varma Purunpään luolassa elää tämä harvinainen luolaeläin. Aiemmin kyseistä lajia on tavattu, Ahvenanmaata lukuun ottamatta vain kahdessa luonnon luolassa, Paraisilla ja Kaarinassa.  Tämä on manner Suomen kolmas havainto.
Salon seudun sanomat 1.6.2013
Hienoa, historian siipien havina korvissa jatkan matkaani kohtia parin kilometrin päässä odottavaa ajoneuvoa. Purunpää haluaa kuitenkin tarjota parastaan, sivusilmässä huomaan sen ja säpsähdän; käärme! Kun verenpaine tasaantuu, huomaan, ettei kyseessä olekaan käärme vaan jalaton lisko, kauniin ruskean hohtoinen ja kiiltävä vaskitsa, harvinainen vaikka hyvinvoiva on tämäkin.
Vaskitsa - Purunpää, Kemiönsaari
Jänis loikki metsän poikki, metsän poikki, metsän poikki...
Vielä tuttu pitkä korvakin jää katselemaan kulkuani tielle, luonto tarjoaa rauhassa kulkevalle retkeilijälle huimia elämyksiä!
Lilla Masugnträsket, Dalsbruk
Hienoja mutta melko lailla avonaisia olivat Kemiönsaarelta löytyneet luolat. Näkemisen arvoisia monet, mutta vielä se ”kunnon luola” jäi löytämättä. Saari on valtava, lähes 700 neliökilometriä maapinta-alaa josta on tutkittu ehkä yksi. 2500 saarta, joista kaikilla ei ehkä ole koskaan käyty. Kyllä se suuri luola vielä Kemiönsaarelta löytyy, kun Turun keskustan tuntumastakin löytyy edelleen uusia luolia. Täällä riittää tutkimusmatkailijalle sarkaa kynnettäväksi, minä siirryn hiidenkirnujen pariin.
Lilla Masugnträsketin hiidenkirnu
Olen joskus ohikulkumatkalla etsinytkin tätä kirnua. Kyseessä on Taalintehtaan keskustan tuntumassa, Lilla Masugnsträsketin rannalla oleva pieni hiidenkirnu. Vieläkään se ei löydy helpolla. Jokin vihje kirnun vaatimattomuudesta olisi tietysti ollut jo siinä tosiasiassa, että vaikka järveä kiertää luontopolku tämä kirnu ei ole päässyt edes nähtävyydeksi. Vaatimaton se on, ei edes näkemisen arvoinen – pieni sammalen peittämä aukko. Maisemat korjaavat potin tällä kohteella!

läpi mentävä
Kirnu on syönyt tiensä läpi kallion
Pieni on tämä seuraavakin, mutta erikoinen. Se näkyy jo kaukaa hakkuuaukean takana – erikoinen kalli kutsuu luokseen. Pieni hiidenkirnu on porautunut kallionläpi kohti suurempaa maapeitteistä kirnua. Oikein hauska yksityiskohta suuressa luonnossa, kalliolla on pieniä hiidenkirnun aihioita ja sammaleen alla mahdollisesti lisää. Hienoin on kuitenkin tämä vaatimaton kallion läpäissyt pytty.
Suurin Kummelbergetin puhdistetuista kirnuista
Suurimmat hiidenkirnut ovat halkaisijaltaan pitkälti yli 2 metriä. Maan peittämiä, osassa kasvaa puita.
Kummelbergetin hiidenkirnut ovat saaneet kunnian päästä oikein luontopolun nähtävyydeksi, tosin vain osittain ja puhdistamattomina. Saamieni tietojeni mukaan Kummelbergetillä on kuusi hiidenkirnua, hosuttu on tämän arvion kanssa – itse lakin kalliolta 17 hiidenkirnuja, ja siinä on vain selvästi näkyvillä olevat. Nyt ne ovat lähes täysin maan peittämiä, mutta mäellä on suuriakin kirnuja – joidenkin halkaisija yli 2 metriä.
Munkvikenin hiidenkirnu
Kaunein tutkimani kirnu saarelta löytyy Munkvikenin rannalta, pieneltä pyöristyneeltä kallioniemeltä. Aivan meren rannassa odottaa lähestulkoon täysin pyöreä aukko. Veden täyttämä mutta muuten puhtaan oloinen, liekö puhdistettu vai huolehtiiko meri kirnun puhtaudesta?  Suuri se on , leveys on 1,5 metriä ja syvyyttä yli 2,5 metriä. Kirnusta johtaa pieni ränni mereen, todella kaunis luonnon monumentti.
Turistien riemuksi rakennettu Jatulintarha Rosalan viikinkikylässä
Tutkimatta jäi 16 kirnun ryhmä Hiittisten pääsaarella. Saari on tunnettu viikinkikylästään ja viikinkihistoriastaan. Itsekin olen muutamaan kertaan kyseisessä kylässä käynyt ja saarta ajanut päästä päähän mutta ”villi luonto” on jäänyt lähes kokonaan tutkimatta – asia täytyy joskus korjata. Myös Kemiön keskustan tuntumassa sijaitseva 5 kirnun ryhmä jää tutkimatta, mutta jää sitten jotain tulevaisuuteenkin,
Olen saanut tietooni noin 40 hiidenkirnua Kemiönsaarelta, joten tämäkin on vain pinta raapaisu. Hiidenkirnuja on varmasti paljon saarilla, tutkimattomilla rannoilla ja maan peittäminä – luonnon kätkeminä. Junfruholmenilla, Purunpään alueella sijaitsee yksi Suomen kauneimmista hiidenkirnuista; valtava 8 mallinen musta aukko. Sitä en valitsevasti ole päässyt omin silmin näkemään transportaatio ongelmien takia.  

Tässä kuitenkin kuvalainalla esitettynä kirnun massiivisuus:
http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/3299
Kuva laina osoitteesta: http://mw2.google.com/mw-panoramio/photos/medium/3299760.jpg
Hieno ja pitkä on saaren historia, luonto ja maisemat uskomattomat. Kemiönsaarelle kannattaa lähteä kauempaakin. On kiinnostuksen kohteet sitten luonto tai kulttuuri, kaikille löytyy jotain. Uskomaton saari – tutkimusmatkat Kemiönsaarelle tulevat varmasti jatkumaan, mikäli käytössä on vene muuttuvat löydöt vielä hämmentävämmiksi.  

Todella komea rotko Dragsfjärdissä, valitettavasti rotko on vanha kalkkilouhos - ei luonnon muodostuma.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maistiaisia tulevasta: Rakovuori, Mikkeli

Pieni maistiainen vuonna 2014 ilmestyvästä kirjasta; Suomen rotkot. Joihinkin rotkoihin voi kävellä opastettua polkua, leveitä pitkospuita, toisiin ei. 150 rotkosta löytyy jokaiselle se oikea!
 
ja muistatteko, kalleimpani vai onko historianne hylännyt teidät? tulien äärellä kerrottiin tarinoita. Salaisuuksia koodattuina lauluihin, huutoihin ja vastarintaan. Vuosisatojen taiteeseen; Kaikkiin loitsuihin, jotka kutsuivat esiin tätä päivää.
Suomi on satojen rotkojen maa. Sen olen jo alkukesästä saanut todistaa omin silmin. Työ on vienyt minut uskomattomiin paikkoihin, osa tunnettuja osa tuntemattomia. Apurahakausi alkaa olla puolivälissä, vaikka kesäkausi on vasta alussa. Tahti kiihtyy vielä syksyä kohti, mutta nyt alkaa olla selvä esiteltävien rotkojen määrä. Kirjassa tullaan esittelemään laajalla esittelyllä vähintään 150 rotkoa Ahvenanmaalta Utsjoelle, läpi koko Suomen. Perustiedoin vielä 300 lisää.
Rakovuoren huipulta avautuva maisema kylpee aamuauringon säteissä, alhaalla odottaa julma railo.
Hieman esimakuna esittelen yhden tuntemattoman. Tämä rotko on koskematon, se on yksin ja unohdettuna ollut luonnonhelmassa – ja syykin siihen on. Paikalla kulkiessa voi hyvin kuvitella, että sielä ei kukaan käynyt sen jälkeen kun Isovihan pakolaiset paikalta poistuivat. Se on Mikkelin Rakovuoren rotko.
Rotkon pohjalla kasvaa puustoa muttei kuitenkaan häiritsevästi
Vesihiisi sihisi hississä
Herkkä ihminen aistii usein luonnonkohteiden ympärillä erilaisia energioita, osa positiivisia, osa negatiivisia. Nämä samat voimat, luonnonhenget ovat aikanaan vaikuttaneet muinaisten esi-isiemme motiiveihin määriteltäessä, mikä paikka oli pyhä, mikä paha. Eihän se Seitakaan aina ole kivistä suurin, kyse on aina tunteesta, jonka paikka herättää. Tämä paikka on paha.
Kalliosta rapautuvaa kivikkoa jyrkänteen juurella
Louhiveteen työntyvän niemen jykevillä kallioilla, unohdettuna tai kätkettynä katseilta odottava Rakovuoren rotko, hämyisä ja pelottava. Vaaroja uhmaavan seikkailijan tulee lähestyä railoa syvä kunnioitus rinnassaan. Rakovuori ei ole tarkoitettu ihmiselle, rotkoa vartioi ihmisiä inhoava Haltijaolento, eikä tämä ole pelkkää legendaa ja vanhankansan horinaa.
Rotkon kapeimmassa kohdassa seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Rotkolle suunnanneet tutkimusmatkailijat ovat kohdanneet ylitsepääsemättömiä esteitä retkillään, milloin auto onnettomuus, milloin vakava sairastuminen tai venerikko on estänyt rotkolla käynnin. Varoitukset ja vastoinkäymiset mielessäni suuntasin paikalle, paikan ilmapiiri on aavemainen. Näiden kalliopahtojen suojissa piileskeli Ison Vihan aikana useita perheitä, pakolaisilla oli tähystyspaikka läheisellä Vahtivuorella. Tällaiset ikävät tapahtumat jättävät oman leimansa paikan tunnelmaan, kaikki pakolaiset eivät varmasti selvinneet ankarista olosuhteista.
Tumma lampare tuo mieleen Jämsän Synninlukon, Isovihan piilopaikkoja tämäkin
Kuljen kohti synkkenevää ja syvenevää rotkoa. Jyrkänteen juurella on laaja kirkasvetinen lampare, jyrkänteestä putoilee pisaroita lampeen. Kallioiden alla on sammalen peittämää, pakkasrapautumisen irrottamia kiviä ja pienempää kivimurskaa. Rotkon kapeimpaan kohtaan on kiilautunut kivenmurikka muodostaen pienen synninportin. Portin takan odottaa jyrkkä nousu jonka jälkeen rotko loppuu. Ihailen rotkoa yläpuolelta kun tunnen käden jotenkin tyhjäksi. Kihlasormus, joka harvoin irtoaa, on pudonnut. On laskeuduttava rotkoon etsimään kadonnutta korua.
Synninportti
Seuraan omia askeleita haravoiden maastoa katseellani. Pian silmiin osuu lupaava kimallus, kylmät väreet kulkevat läpi kehon, henget ovat läsnä. Sormus on pudonnut aivan suoraan rotkon katkaisevan portin alle, ahdistava tunne täyttää mielen, päätän ottaa viimeiset kuvat ja poistua paikalta. Rotkon toisessa päässä silmiin osuu mielenkiintoisen näköinen muodostelma, kuin muinainen kivipöytä kallionreunalla. Pomppaan suuren lohkareen päälle nähdäkseni paremmin. Silmän räpäyksessä kivi luiskahtaa pois sijoiltaan heittäen matkailijan rytinällä kivikkoon. tuloksena; murtunut kylkiluu, katkennut kameran jalusta sekä paha ruhje polvessa. Rakovuoren haltijan viesti on selvä: pysykää poissa!
Noitia on joka norolla...
Suomen rotkot - ilmestyy 2014
kirja sisältää satoja toinen toistaan hiempia rotko kohteita. Tämä pieni maistiainen toimikoon ruokahalun herättäjänä!