keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Hautvuori, Laitila

 
Leikkimökin kokoiset kiven lohkareet tervehtivät kulkijaa saavuttaessa Hautvuoren linnavuorelle.
Talven julma tyranni alkaa hellittää otettaan etelän metsistä. Talvi ja etenkin kevät on tuntunut poikkeuksellisen pitkältä. Maastoon meno ei ole kovinkaan houkutellut, mutta nyt lumi läikkien alta pilkottava paljas mätäs houkuttelee jo metsiin ja kallioille. Yksi kevään ensimmäisistä retkistä suuntautui Laitilan Hautvuorelle, mistä löytyy Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja luolakohde.
Luolan lattia on pehmeeää maata, merkit viitaavat siihen, että luolan matallimmissa osissa pesii joikin nisäkäs; mahdollisesti kettu tai supi.
Ryömin ensimmäiseen luolaa; tuoksu on Suomalaiselle luolalle tutun kellarimainen, ehkä jo poikkeuksellisen tunkkainen – luolassa taitaa pesiä jokin haiseva nisäkäs. Tila jossa seison täyttää jo perinteisen Suomalaisen luolan mitat. Taskulampun kelmeässä valossa hahmottuvan suuren kivenjärkäleen takana näyttäisi olevan kuljettava tila. Kiven yli kapuaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.
Hautvuoren luolat ovat Suomen mittakaavassa suuri ja suuaukot näyttäviä.
Sysimusta, savilattiainen käytävä sukeltaa kallion uumeniin. Täynnä odotusta ryömin mutkaan, luola taittaa kulman taakse ja sitten; tyhjä arpa. Luola päättyy heti mutkan jälkeen, valoa ei ole. Vallitsee Suomalaiselle luolalle melko harvinainen täysi pimeys, musta ja viileä hiljaisuus, jolle kannattaa antaa aikaa. Tästähän luolaan menossa on kyse.

Melko harvinainen luolan talvehtija, kylmässä kankeana pötköttelevä kärpänen.


ja kärpäsen seurana graniittiseinällä talvista lepoaan viettävä hyttynen. Ilmojen lämmettyä nämä ystävykset kaivavat siipensä talvisäilytyksestä ja aloittavat kuukausia kestävän piinansa ihmiskuntaa kohtaan. 
Luolan pehmeää maata on kaivettu. Haju voimistuu ja päätelmä nisäkkäiden pesimisestä luolan ahtaammissa osissa saa vahvistusta. Valokeila haravoi pimeää seinää, kunnes löydän etsimäni. Luolaelämä on pientä mutta löytämisen arvoista, tällä kertaa kylmästä seinästä löytyy kärpänen sekä hyttynen, myös pieni hämähäkki on kutonut seitin nurkkaan mutta pienessä mytyssä piileskelevää hämyriä ei saa kuvattua, saatikka tunnistettua.

Kesäinen kuva Suomen näyttävimmästä luola suuaukosta.
Vaikka hetki oli pieni, on takaisin kevät talven kirkkauteen astuminen shokki. Silmien totuttua taas valoon aukeaa vieressä yksi Suomen kauneimmista luolan sisäänkäyntiaukoista, neliskulmainen ovi rapautuneessa graniittijyrkänteessä. Sisäänkäynnin takana on yksi Suomen mielenkiintoisimmista onkaloista.

Luolan lattiaa peittää yli puolen metrin kerros simpukankuorisoraa.

Luolassa olevat simpukankuoret ovat jopa 6000 vuotta vanhoja.
 
Osa simpukankuoren kappaleista on täysin tunnistettavassa muodossa.
Kapea käytävä laskeutuu luolan pohjalle. Luolan maalattialla huomaa äkkiä pieniä valkoisia pisteitä, simpukankuoria! Luolan lattiaa peittää noin 60 cm kerros merisimpukankuorista koostuvaa soraa. Ollaan kuitenkin Laitilassa, meri on yli 20 kilometrin päässä. Litorinameren aallot huuhtoivat kukkulan rinteitä tuhansia vuosia sitten, jäljet on edelleen näin selvästi tutkittavissa.  Osa simpukankuorista on lähes alkuperäisessä muodossaan. Mikäli kiviä ei lasketa, niin harvoin saa pitää kädessään mitään 6000 vuotta vanhaa. Simpukan kuoret ovat maanneet luolassa kaikki ne vuodet. 
Hautvuoren suurimmalla luolalla on mitta kymmeniä metrejä, mikä erikoisinta luolassa voi liikkua ylöspäinkin lähes 10 metrin matkan. Hyvin poikkeuksellista Suomalaisessa luolassa.
 
Luolalla on kokoa ja näköä, yksi Suomen parhaista luolakohteista.
Ylhäältä loistaa päivän valo, pään yläpuolelta johtaa useita metrejä pitkä käytävä kukkulan laelle. Käytävän kulkeminen on hengen vaarallista ja ulos tuloaukko erittäin ahdas – tähän käytävään lähtevän pitää tietää mitä tekee. Luola on suuri mutta juuri korkeuserot tekevät tästä luolasta erityisen. Luolan lattialta ylimmälle suuaukolle on ainakin 6 -7 metriä. Kiipeämistä, ahtautumista, roikkumista, Suomalaisessa luolassa voi usein vain käydä, täällä mahtuu ja pystyy tutkimaan.
 
Toinen kerros
Hautvuoren turvallisisn ja helpoiten tutkittava luola on suuri kirkkomainen tunneli.

Tämän kirkkomaisen luola lattiasta on löydetty argeologisissa kaivauksissa pronssikaudelta peräisin olevia ruukun palasia. Löydöt ovat Suomessa harvinaista tekstiilipainanteisesta Sarsa-Tomitsa-keramiikkaa.

Yhteensä Laitilan Hautvuorella on neljä suurta luolaa. Seuraava luola ei ole suurin, mutta se on tunnetuin ja helpoiten tutkittava. Avara, kuiva ja valoisa. Hautvuori on muinainen pyhäkukkula, tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Tämä luola on toiminut tietäjien kirkkona, luolasta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa pronssikautista keramiikkaa. Tällä kirkkomaisella holvilla on mittaa lähes kymmenen metriä, leveyttä muutama metri ja korkeutta paikoin jopa yli 6 metriä. Luola on läpi kuljettava, viereisessä kalliossa on erittäin näyttävä rotkomainen railo.

"maasta olet sinä tullut..."
Viimeinen tutkittava luola poikkeaa taas muista, se on korkea käytävämäinen tunneli. Luonnonvaloa riittää runsaasti. Onkalon yläosassa on tasanne, joka on täynnä pieniä luita ja höyheniä, pöllön ruokailu tasanne. Käytävän perällä on ahtaampi tila, maata on kaivettu. Paikassa asustelee kettuja tai supikoiria, haju on sen mukainen. Pienestä onkalosta pääsee ryömimään ulos ja taas silmien edessä on uusi suuaukko.

pieniä kideonkaloita rapakivigraniitissa

Hautvuorella on neljän pääluolan lisäksi useita pienempiä onkaloita, suurin osa tutkimattomia. Kukkulan louhikkoisilta rinteiltä on mahdollista löytää vielä lisää kymmenien metrien mittaisia käytäviä. Luolakohteena Hautvuori on Suomen parhaita. Suosittelen jokaiselle kotimaisista luolista kiinnostuneelle, näitä luolia kannattaa matkustaa katsomaan hieman kauempaakin.   

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Keisvuoren onkalo, Lieto



Liedon kirkko kohoaa vanhaa pyhässä lehdossa, komealla paikalla Aurajoen rantatörmällä.
Vanhoina hyvinä aikoina, aikoina ennen kuin oli Turun linnaa ja Tuomiokirkkoa, ennekuin Pyhä Henrik kastoi väkeä pyhällä vedellä Kupittaan lähteellä. Aikana kun Turkua peitti vielä meren lahti ja paksu kerros haisevaa mutaa, sijaitsi Auranjoen muinainen suurpitäjä hieman pohjoisempana. Siellä Ilmarisissa, ilmojen herran mailla - merenlahden pohjukassa kohosi kunnioitettavia kukkuloita, siellä oli Moision mahtitalo ja kaikkein pyhin - Hiisi, Pyhälehto.

Vaikka pakanalliset tavat on Suomesta kitketty tehokkaasti, muistuttaa mennestä ajoista paikan nimistö. Auranjoen muinaspitäjän pyhästä lehdosta on koko Liedon kunta saanut nykyisen nimensä. Suomen sukuisten kansojen keskuudessa elää edelleen vahvana vanhat tavat ja esimerkiksi Virossa sana Hiisi tarkoittaa edelleen pyhää lehtoa.
Lehtoon rakennettiin kristillinen pyhättö mutta paikan nimi jäi elämään. Lehto - lund – Lundo – Lieto oli paikan elinkaari. Siellä Auranjoen savisella törmällä, pyhässälehdossa se kohoaa ja tervehtii ohikulkijoita, Liedon kirkko. Liedon kirkkopitäjä on syntynyt jo 1200-luvun alkupuolella, nykyinen Pyhän Pietarin kirkko on rakennettu viimeisten tutkimusten mukaan vuoden 1500 aikoihin. Kirkko on komea, samoin sijainti. Lundon pyhän lehdon mullissa lepää myös omia sukulaisiani, mutta se kirkko historiasta.

Tämä kuusi ei valinnut helpointa kasvupaikkaa. Vaikka matkaan on tullut mutkia on kasvu vakaata.
Kirkon vieressä kohoaa huomion herättävä kukkula, Keisvuori. Keisvuoren jyrkänteiset huiput kohoavat yli 80 metriin, joten mäki on pistänyt merestä esiin jo kaukana esihistorian hämärässä. Topografiansa puolesta mäki sopisi hyvin myös linnavuoren muottiin; sijainti on Jumalainen. En ole kukkulalla enenen käynyt, vaikka ohi olen ajanut satoja kertoja.

Luonnonoikku - pieni pallolatvainen mänty Keisvuoren rinteellä.
Nyt oli kuitenkin syy käydä. Sain vinkin, jonka mukaan Keisvuoren huipun tuntumassa olisi luola, geokätköilijöiden tuntema Keisvuoren onkalo. Vaikka loskaa ja lunta oli omaan makuuni vielä hieman liikaa päätin tarkistaa vinkin. Pappilan parkkipaikalta löytyi autolle oiva parkki ja kukkulan ohi kulkevalta kävelytieltä lähtikin selkeä ja maastoon merkattu polku kukkulalle. Polku johtikin juuri oikeaan kohtaan ja luola löytyi helposti.

Keisvuoren onkalo on muodostunut toisiinsa nojaavien irtolohkareiden alle.

Itse keisvuoren onkolo on pieni , mutta selkeä, läpikuljettava tunneli.
Pitää sanoa, että löytö oli pienoinen pettymys, luola oli odotettua vaatimattomampi, vaikka olin kuvia nähnyt kuvittelin sen olevan tilavampi. Irtolohkareiden alle muodostunut onkalo saa lisäpisteitä selkeästä ulkomuodostaan, vaikka se on pieni on se viihtyisä - miellyttävä pikku luola, koolta 1 m x 1 m x 3 m, joka riittää nipin napin täyttämään Suomalaisen luolan mitat.

Kevät talven mahtavat jäämuodotumat tuovat hieman lisämaustetta muuten hyvin vaatimattomaan onkallon.

Liedon kirkko - Keisvuoren huipulta nähtynä.
Kukkula on korkea, mutta näköalat yllättävän huonot. Kovin yrittämällä sieltä saa näkymät Auranjokilaaksoon ja Liedon kirkolle mutta näköalakalliona tätä ei oikein voi mainostaa. Kiehtova sijainti, kaunis luonto ja hauska pikku luola - oikein mainio paikallinen retkikohde, jolla voi lähteä kauempaakin jos yhdistää retkeen esim. visiitin Vanhanlinnan linnavuorella, Liedon kirkolla tai Nautelankosken maisemissa.

Kartta luolalle

Pieni geologinen ykstyiskohta. Kaunis lohkareportti luolasta katsottuna jyrkänteen toisella puolella.