maanantai 25. kesäkuuta 2012

Moronhattu, Laitila

Ajelen Turusta kasitietä kohti Laitilaa, noin kilometri ennen keskustaa sivusilmällä huomaan jotain mielenkiintoista. Se vilahtaa ohi niin nopeasti ettei ole oikein varma mitä näki vai näkikö jotain? U-käännös, kiven kohdalla hieraisee silmiään - mitä ihmettä?


Omakotitalon pihassa, aivan 8-tien varressa on tosiaan komea kiven murikka. Näyttää kuin kiven päälle olisi isketty kottikärryllinen betonia, lohkareella on erikoisen näköinen myssy. Ei se laastia ole, kivi on täysin puhdas luonnontuote. Rapakivijärkäle jonka yläosa on alkanut moroutua, rapautua nopeammin kuin alaosa, on syntynyt todellinen luonnonoikku.

Alueella on paljon moroutuvia rapakivilohkareita, tällaisista voi irroittaa sormin kiveä. Kun prosessi jatkuu tarpeeksi kauan jäljelle jää vain "sorakasa" - morokeko. Rapakivi on yleinen kivi, sitä esiintyy kaikilla mantereilla, mutta se on dokumentoitu ensimmäisenä Suomessa, siksi sana Rapakivi on lainattu myös muihin kieliin Rapakivi granite - sanoo Englantilainen, Der Rapakiwi - Saksalainen. Yksi harvoista kansainvälisistä, Suomalaisista kivilajinimistä.

Moronhattua pitää tyytä katsomaan maantieltä, itse kivi on keskellä omakotitalon puutarhaa, yksityisalueella. KARTTA

Ruplakivi, Sastamala

Murhavuori, Pahalampi ja Pahalamminoja - Mouhijärven eteläpuolella, Rantakulman kylin tienoilla on pahaenteisiä paikannimiä. Seudulla on myös muutamia nimettyjä lohkareita, erääseen niistä, Ruplakiveen liittyy melkoisen synkkä tarina ihmisen kyltymättömästä ahneudesta. Ruplakivi on iso suonigneissilohkare, kooltaan 5 m x 5 m x 3 m.

Ruplakiven luona tapettiin, ryöstettiin ja haudattiin vajaat 200 vuotta sitten laukkuryssä. Laukkuryssä oli kuitenkin kätkenyt rahansa jonnekin, joten murhaajat saivat saaliikseen vain yhden ruplan ja jonkin verran kauppatavaraa, tästä lohkareen nimi. Kun murhaajat myöhemmin juovuspäissään manailivat huonoa onneaan, joku kuuli, teki ilmiannon ja murhaajat jäivät kiinni ja karkotettiin Siperiaan.

Tuomo Kesäläinen & Aimo Kejonen

Ruplakivi kartalla.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Häntälän notkot, Somero

Tervahaudannotko, Koisojannotko, Tuomilaakso, kaikki samaa massiivista luonnon muovaamaa erikoisuutta. Rekijoen raviinit, sanoo geologi, Häntälän notkot, tavallinen tallaaja, sama paikka, Rekijoen ja sen sivuhaarojen ja uomien savimaahan kaivama notkojen sokkelo. Maastokarttaan vilkaisu sen todistaa, vaikka paikasta tunnetaan parhaiten pieni osa Someron Häntälän kylässä, on notkoalueella kokonaismittaa lähes 50 kilometriä.

Häntälän notkot ovat kaikin puolin erikoinen ja ainutlaatuinen, ennätyksellinen paikka. Keskimäärin Lounais-suomen savimaan paksuus on 9 metrin paikkeilla, mutta ei täällä. Häntälän notkojen alueella savea on jopa 77 metriä, Suomen ennätys. Rekijoki kiemurtelee syvimmillään noin 30 metriä syvän notkon pohjalla, näky on komea.
Geologiset piirteet ovat vain yksi osa paikan erikoislaatuisuutta, ihmeitä on myös faunan ja flooran puolella. Luontopolun symbolinakin komeilee kaunis valkoinen perhonen, harvinainen tai paikoin kokonaan hävinnyt Pikkuapollo. Näillä niityillä on sisämaan paras Pikkuapollon esiintymä ja paras mahdollisuus bongata tämä kaunotar.

Lehmät laiduntavat perinnemaisemassa, pitävät maiseman kunnossa, ilman laiduntamista notkot kasvaisivat umpeen ja maiseman kauneus katoaisi pikku hiljaa. Polulla kuljetaan lehmien keskellä, paikoin kukkameren ja lehmien ympäröimänä tuntee olevansa jossain Sveitsin kukkuloilla. Polulla on kunnioitusta herättävän kokoisia lehmänläjiä, silkkaa paskaa. Ja hyvä niin, kerran jo ”sukupuuttoon” kuollut ja kadonnut Isolaakasittiäinen möyrii näissä läjissä, taas ihme ja ennätys. Kuolleista herääminen, pelastus.

Kukkaloisto on hiljentävä, parhaimmillaan se on kesä – heinäkuussa. Kukkamerta hallitsevat niittyjen klassikot, koiranputket, voikukkat, kurjenpolvet, päivänkakkarat ja puna-apilat. On notkojen rinteillä myös harvinaisuuksia, alkukesästä maisemaa koristaa etelä-suomessa harvinainen Kullero, kasveista ja yksityiskohdista kiinnostuneet voivat erottaa tuttujen kukkien joukosta esimerkiksi ketonoidanlukon, vienansaran tai maarianverijuuren. Kukissa pörräävät mehiläiset ja muut tutut surisijat mutta pölyttää kukkaharvinaisuuksia ainakin kolme sellaista kärpäslajia joita tavataan lähinnä Skånessa.


Maisemaa elää, notkon seinämillä on eri aikojen maanvyörymiä, osa erittäin tuoreita. Tuoreimmat taitavat olla vain muutaman päivän ikäisiä. Jokainen vuoden aika on erilainen, kesän kukkaloisto on toki näkemisen arvoinen mutta myös syksyn ruskeus ja kevään orastava vehreys luovat uusia kontrasteja ja tunnetiloja, puhumattakaan talven valko-sinisestä kuulakkuudesta.

Olen vierailut notkoilla muutaman kerran, luonnonkauneus hiljentää joka kerta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Lähtiessäni pois lehmä lauma on tukkinut polun, aidan takana pääsyä notkoille odottaa Eurasta Somerolle kuvausmatkalle lähtenyt Esko, pieni juttu tuoki: Esko on lähtenyt notkoille tavoitteena nähdä ja kuvata Pikkuapollo, parin päivän päästä avaan Eskon kuvagallerian – mestari on saavuttanut tavoitteensa ja sivuilla komeilee upea kuva Pikkuapollosta sekä muutamasta muusta Häntälän hyönteisestä, notkot ovat palkinneet myös toisen paikalle vaivautuneen kulkijan!   

Munkinpää

Punkkikukka, pörhöpää
pörhinkäinen
pörröpää

Syyläkukka, siansilmä
kultaharja
kalloniska

Hökkörää ja höyhenheinää
munkinpää jo pöllyää
taas kun syksyyn kohta käännytään.
- Tuomo Kesäläinen 

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kellarikiven onkalo, Kiikoinen


Pienen lammen rannalta katsottuna raiskattu metsän reuna on jopa vastenmielinen. Myrskyn kaatamia puita, vastenmielistä ryteikköä, yhtäkkiä jalka uppoaa märkään suohon, kontsarin varsi meinaa haukata saappaan täyteen syvän ruskeaa liejua.

Metsä alkaa kuitenkin kaunistua, paksut sammal mättäät peittävät maata. Paikoin sammalet nousevat useita kymmeniä senttejä puiden runkoa ylös, vallitsee hiljentävä vihreys. Loivan mäen rinteessä hahmottuu mustia möykkyjä. Siellä ne ovat, silmiin pistävän tummat suonigneissilohkareet.

Eivät ne lohkareet järin suuria ole, mutta kauniita. Suurimman lohkareen alla on pieni kuiva onkalo, se on Kellarikivi, Isonvihan ja Pikkuvihan aikainen siemenviljan ja muun arvokkaamman omaisuuden kätköpaikkana. Mielenkiintoista että näinkin pieni tieto on säilynyt tähän päivään.

Niin kuin sanottu, ei kohde ole mikään erikoinen. Ei kivet ole silmiin pistävän suuria mutta niin vain on historia lyönyt leimansa näihin kiviin, ja ehkä tämän kirjoituksen ansiosta Kellarikivien historiallinen arvo säilyy taas muutaman vuoden pidempään ja joku siirtää tiedon taas tuleville polville!

Kartta kohteelle!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Riihikivi, Lavia

Ajelemme jossain Lavian perämetsissä, peltojen takana. Pienen, huonokuntoisen metsätien päässä on mökki, pihalla haukkuu koira. Kesäasukkaita? Ei, pienessä hirsisessä mökissä asustelee pysyvästi oikein mukava ja hyväkuntoinen pariskunta, ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ei kaikki ole sentään vielä lähtenyt suurempiin taajamiin palveluiden perässä. On lapset ja lapsenlapset tätäkin pariskuntaa kylille houkutellut, mutta kotia ei jätetä!

Vieraita tuskin näille kulmille kovin usein ilman kutsua pölähtää, alkaa tilaesittely, tai pääasiassa saunan esitttely. Pihassa seisoo yli 100 vuotta vanha savusauna. Pihan kuistit ovat täynnä erittäin vanhoja puuesineitä ja työkaluja. Pienimuotoinen kotiseutu museo. Mummo kertoo mielenkiintoisia tarinoita, he savustavat jouluna lihat tämän 100 vuotta palvelleen saunan lauteilla. Samoin talkkunat tehdään omista viljoista ja savustetaan oman saunan lämmössä, ihailtavaa. Mutta ei tämä ollut matkan tarkoitus vaikka se oikein mukava lisä retkeen onkin.
Tulimme katsomaan metsässä nököttävää ikiaikaista ja edelleen usean kunnan rajakivenä toimivaa Riihikiveä. Kiven pitäisi olla muutaman sadanmetrin päässä metsässä. Hyväkuntoista metsätietä pääsee lähelle, pienipätkä ryteikköä ja siinä se on,  suuri suonigneissilohkare, kooltaan 10 m x 6 m x 5 m.
Se sai nimensä Isonvihan aikana, jolloin salolla piilopirteissä viljansa kuivanneet sotapakolaiset käyttivät sen tasaista lakea puimatantereena. Riihikivellä asuu voimakas rajahaltija, jolta tietäjät muinoin hakivat apua ja tietoa. Komea sammalen verhoilema kivi, niin ja se talkkuna.
Mummo on pakannut suureen leipäpussiin omalla reseptillään valmistettuja talkkunajauhoja. Voimakas savunhaju leijailee autossa. Otamme lahjan vastaan kiittäen. Kotona jauhot esiin, piimää joukkoon ja ripaus sokeri, piapo on valmis nautittavaksi. Savunmaku on voimakas, joka lusikallisella kauhon sisään esi-isiemme ikiaikaisia perinteitä. Kupissa maistuvat peltotyöt, tervanpoltto ja tukinuitto.