keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tuhannen luolan maa

SUOMEN LUOLAT

Tekstit: Aimo Kejonen & Tuomo Kesäläinen
Kuvat: Tuomo Kesäläinen
 
"Menneillä vuosisadoilla pohjolan kallioluolat ovat tarjonneet turvapaikan monille ihmisille. Useat eläinlajit hakevat myös pesäpaikkansa luolan uumenista. Uusia luolia löytyy Suomesta joka vuosi ja alan harrastajat pitävät tiiviisti yhteyttä ja vaihtavat tietoja Suomen luolaseurassa. Vieraina lähetyksessä ovat geologi Aimo Kejonen ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen, toimittajina ovat Asko Hauta-aho ja Markus Turunen." 

Kuuntele lähetys:
http://areena.yle.fi/radio/2275700
 
 
Luolien hämärä lumo.

Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat Neandertalin ihmisiä, jotka asuivat Eem-interglasiaalin aikana, 100 000 – 120 000 vuotta sitten, Kristiinankaupungin Susiluolassa. Luola on yksi niistä harvoista ihmisen luola-asumuksista, joka on jäänyt mannerjäätikön alle. Hapan, graniittinen maaperä on tuhonnut luumateriaalin, mutta vuosina 1996-2006 suoritettujen arkeologisten kaivausten mukaan tulisijoja ja kivisiä työkaluja on säilynyt.

Arkeologi Timo Miettinen tutkimassa Maskun Mätikän luolan kivikautista luolamaalausta.
 
Seuraavat kerran luolia alettiin arkeologisten todisteiden mukaan käyttää 7 000-8 000 vuotta sitten. Löydöt ovat vähäisiä; luolamaalauksia, nuolenkärkiä, muutama kivikirves ja hieman keramiikkaa. Luolien käyttö jatkui läpi pronssi- ja rautakauden kirjoitetun historian alkuun asti. Siitä ovat todisteina eri-ikäiset keramiikkalöydöt, aarteet ja uhripaikkoina käytetyistä luolista tehdyt löydöt. Mm. Sir Arthur Evans, myöhempi Knossoksen löytäjä, löysi vuonna 1873 Inarinjärven Ukonsaaren uhriluolasta 1100-luvun hopeakorun. Viime vuosien luuaineiston ajoitusten mukaan uhripaikkaa käytettiin yli 800 vuoden ajan vuosien 1000 ja 1850 välillä.


Hautvuoren luolat, Laitila - aluetta ja sen luola on käytetty jo varhain. Alueelta on löydetty pronssikautista keramiikkaa ja suurimpien luolien lattiaa peittää 6000 vuotta vanhoista simpukankuorista koostuva maa-aines.   

Kirjoitetun historian ja muistitiedon aikana luolia on käytetty moniin tarkoituksiin. Jotkin luolat olivat pirujen ja tonttujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, toiset sotapakolaisten turvapaikkoja, kolmannet metsästäjien, kalastajien, marjastajien ja metsänkaatajien leiripaikkoja ja eräät turkisriistan pyyntipaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo.



Perniön Hiidenkirkossa on tarinoiden mukaan asunut hiisiä.
Salon Ilmusmäen luola on muinaisten tietäjien käyttämä tiedonhakupaikka.


Suomen luolatietoja alettiin kerätä talteen ja saattaa kirjalliseen muotoon, kun Ruotsin kruunu perusti 1666 antikviteettikollegion, jona tehtävänä oli tallettaa valtakunnan muinaisuuteen liittyviä esineitä ja tietoja. Autonomian ajalla tietojen keruu tehostui, kun 1832 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura ja 1870 perustettu Suomen muinaismuistoyhdistys alkoivat kerätä muun muassa luolatietoja. Molemmat seurat lähettivät myös nuoria opiskelijoita stipendiaatteina keräämään eri alueiden arkeologista esineistöä ja kansantarinoita.



Vankion kellari, Lieto


Luonnontieteelliseen, lähinnä maantieteelliseen ja geologiseen kirjallisuuteen luolat ilmestyivät vuosien 1870 ja 1890 välillä. Suomen ensimmäisenä speleologina voidaan pitää maantieteen professori J. E. Rosbergia, joka vuosina 1910-1914 julkaisi sarjan lyhyitä luolatutkimuksia. Seuraavina vuosikymmeninä julkaistiin joukko yksittäisiä luolatutkimuksia. Luolien inventointi piristyi uudelleen 1980-luvulla, kun luolat tulivat erääksi arvokkaiden luontokohteiden ryhmäksi, joita koottiin seutukaavaliittojen luonnonsuojeluselvityksiin. Samaan aikaan julkaistiin lukuisia erikoistutkimuksia erikoisista luolista kuten tafoneista, miaroliittisista kideonkaloista ja Ahvenanmaan rantaluolista.



Luolaharrastus voi olla retkeilyä perheen kanssa...
...tai ahtautumista entuudestaan tuntemattomiin lohkareikkoihin.  


Ensimmäinen poikkitieteellinen, mutta epävirallinen ja vailla säännöllistä rahoitusta toiminut luolainventointi aloitettiin 1985 neljän Geologian tutkimuskeskuksen tutkijan voimin. Sen tuloksena on maastotarkistettu yli 1000 luolaa ja saatu melko hyvä tuntuma siitä, millaisia luolia Suomessa on. Suomen luolavalikoima poikkeaa huomattavasti muualla tavallisesta. Inventoinnin tuloksia on käytetty edelleen luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa, matkailussa, geokätkennässä ja useissa muissa tarkoituksissa. Eurooppalaiselle tasolle luola-ala saatiin vasta vuonna 2010, jolloin Suomen luolaseura ry perustettiin.

Lohjan Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola.
Karhunpesäkiven onkalo Inarissa on Suomen suurin tafoni.

Suomessa luola määritellään sellaiseksi kallio- tai maaperän onkaloksi, johon mahtuu 2-3 aikuista ihmistä. Luolaksi voidaan myös määritellä suuria kalliolippoja, joiden alle mahtuu sadetta pitämään kymmenkunta aikuista, tällöin puhutaan lippa- tai puoliluolasta. Pienemmätkin onkalot voidaan laskea luoliksi, jos niillä on erityistä geologista tai historiallista arvoa. Useimmiten Suomalainen luola on lohkare- tai rakoluola tai näiden kahden luolatyypin yhdistelmä. Muita luolatyyppejä ovat esimerkiksi kideonkalot, seismotektoniset eli maanjäristyksen muodostamat luolat, kalkkikiveen syöpyneet karstiluolat, tafonit ja muut rapautumisluolat.

Ikimuistoisia ja tunnelmallisia luolaseikkailuja!


Tietoa Suomen luolista:

Suomen 100 - Geologiset kohteet - Aimo Kejonen
Suomen 100 - Kansantarinat - Aimo Kejonen
Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin - Tuomo Kesäläinen

luola, suomen luolat, luolamies, Aimo Kejonen, tuhannen luolan maa

 

perjantai 9. tammikuuta 2015

Lyttylän Pirunpesän luolasto, Pori

Kuvat: Tuomo Kesäläinen
Teksti: Tuomo Kesäläinen & Aimo Kejonen

Keväällä 2012 tutkimme geologi Aimo Kejosen kanssa Porin Lyttylässä sijaitsevaa pirun pesää ja törmäsimme kirjaimellisesti suureen yllätykseen. Pirunpesällä tiedettiin olevan luola, vaan ei mitään näin merkittävää. Useiden suurten kammioiden läpikuljettua ja ahtaiden tunneleiden läpi pölyisenä ryömittyä oli selvä että Porin Lyttylän Pirunpesän luolat ovat virallisesti Suomen kolmanneksi suurin luolasto. Pituutta repaleiseen louhikkoon syntyneellä luolastolla on useita kymmeniä metrejä.

Geologi Aimo Kejonen eräässä Pirunpesän monista tilavista kammioista
Suomen epävirallisesti pisin luola on Toskaljärven luola Enontekiössä, sillä on pituutta yli 100 metriä, mutta luolan läpi virtaava puro tekee luolan tutkimisen mahdottomaksi. Toiseksi pisin luolasto, Repokallion luola Kolilla on myös pituudeltaan yli 100 metriä.
 
Pirunpesän louhikkoa
Aimo Kejosen ylläpitämällä virallisella luolalistalla on pitkälti yli 1000 kohdetta ympäri Suomea. Mikään pikkujuttu ei siis ole päästä listan kärkisijoille. Luolatietoja on kerätty Suomessa talteen järjestelmällisesti useita vuosikymmeniä. Porin suuri luolasto on onnistunut siis piilottelemaan pitkään poissa luolatutkijoiden silmistä, ehkä juuri siksi myös useat kriisiaikojen pakolaiset ovat valinneet Pirunpesän luolat piilopaikakseen.
 
Pirunpesä on myös tilavuudeltaan suuri luola suurten kammioiden ansiosta.


Pirunpesä on useiden suurten siirtolohkareiden ja niiden keskellä olevan, runsaat 10 m korkean kalliotapin rikkoutuessa syntynyt louhikko. Sen ympärysmitta on noin 300 m. Louhikossa on useita rakojen auetessa ja lohkareiden siirtyillessä syntyneitä luolia ja kaksi porttimaista lohkaremuodostumaa. Pirunpesän nykyasussa on nähtävissä sekä mannerjäätikön, maanjäristysten että pakkasrapautumisen aiheuttamia piirteitä. Luolien lattiat ovat louhikkoa ja kalliota, joita paikoin peittää ohut kariketurve.
 
Pirunpesän Pirunportti, valtavaa porttia on aikanaan saatettu käyttää uskonnollisiin tarkoituksiin
Pirunpesä on Isovihan, Pikkuvihan, Suomen sodan 1808-1809 ja vuoden 1918 sotapakolaisten piilopaikka. Se oli myös lähikylien nuorison kokoontumis- ja tanssipaikka 1960-luvulle asti. Pirunpesä on erään pirun koti. Se saatiin selville, kun piru yritti saada myöhään kiirastorstai-iltana saunoneen tytön valtaansa. Tyttö onnistui viivyttää pirun aikeita, kunnes kukko lauloi, piru menetti voimansa ja joutui loukkaantuneena pakenemaan. Myöhemmin sen kuultiin kovaäänisesti valittelevan tapahtunutta louhikossa.

Kartta Pirunpesälle

lauantai 3. tammikuuta 2015

Samuli Paulaharju: Lapin muisteluksia

Samuli Paulaharjun (1875-1944) elämäntyö kansanperinteen tallentajana hakee vertaistaan. Oulun kuurojen koulun käsityönopettajana toimiessaan Paulaharju teki työnsä ohella yli 40 vuoden ajan keruumatkoja, joiden tuloksena syntyi kansantiedon keruun epävirallinen maailmanennätys: 65000 merkintää kansanperinnettä, 8000 valokuvaa, tuhansia pikkutarkkoja piirtokuvia, satoja lehtiartikkeleita ja näistä syntyneet yli 20 kansanperinteen teosta.

Paulaharju ei koonnut teoksiaan muista kirjoista, vaan kaikki niihin kirjoitettu on itse nähtyä, koettua ja kuultua. Tämä myös näkyy: kirjojen kieli on täynnä värikkäitä murreilmaisuja ja mehevää kansankieltä, niiden sattumukset ja kohtaamiset täynnä elämäntuntua.

Salakirjat aloittaa vuonna 2015 hankkeen Samuli Paulaharjun teosten uudelleenjulkaisemiseksi yhteneväisessä ja arvoisessaan sidosasussa. Ensimmäisinä vuorossa ovat Paulaharjun Lappi-aiheiset kirjat.  

Salakirjat - Muinaisuuden mystiikkaa
 
 
“Vanhat Lapin jumalat piilevät vieläkin erämaiden kätköissä ja seisovat ikivanhoilla sijoillaan tunturien kalliopohjalla.”
 
Näin julistaa Samuli Paulaharju alun perin 1922 ilmestyneessä kirjassaan Lapin muisteluksia. Nyt korupainoksena uudelleenjulkaistava teos sukeltaa kairan äijien ja ämmien luonnon läpäisemään elämäntapaan. Äärimmäisen pohjoisen karu ja outo maailma on täynnä väkevän hersyviä tarinoita, loitsuja, tapoja, runoja ja uskomuksia. Tuuli viheltää tunturikoivuissa, joikaajamestarit panevat parastaan, taivas leiskuu, porovarkaat väijyvät, haltijoita lepytellään ja uutta uskontoa vastaan kapinoidaan. Teosta täydentää Paulaharjun omakätinen piirroskuvitus, lukuisat valokuvat ja erikoistermejä avaava selitysosio.
 
Lapin muisteluksia oli Paulaharjun ensimmäinen Suomen Lapista kirjoittama teos.
 
"Samuli Paulaharjulla on ainoalaatuiset synnynnäiset kerääjän lahjat. Hän ei ole pelännyt pitkien retkien vaivoja eikä vastuksia, ja kaikkialla, minne on hän on tullut, hän on voittanut ihmisten sydämet ja kirvoittanut heidän kielensä kertomaan esi-isien muinaisesta elämästä. Kansannaiset ja -miehet ovat tunteneet hänet ystäväkseen, jolle luottamuksellisesti voi kertoa kallisarvoista ikivanhaa perimätietoutta. Näin on syntynyt valtava sarja teoksia, joista koko Suomen kansa ikäänkuin kuvastimesta voi lukea esi-isiensä ammonaikaisen viisauden ja nykypolvelle jo oudoksi muuttuvan maailmankäsityksen." 
 
- Kirjailijaesittely vuodelta 1939   


torstai 1. tammikuuta 2015

Nuuksion kansallispuiston salaisuudet - Noux nationalpark

SUOMEN LUOLAT
Nuuksion kansallispuisto - Noux nationalpark
 
Nuuksion näyttävin luola on "tunnettu", salaisuuttaan se ei kuitenkaan paljasta jokaiselle Nuuksion päiväretkeilijälle.
 
Nuuksion kansallispuisto on Espoon, Kirkkonummen ja Vihdin alueella sijaitseva kansallispuisto. Sen pinta-ala on 45 neliökilometriä, ja se on perustettu vuonna 1994. Aluetta hallinnoi Metsähallitus. Nuuksiossa on useita mielenkiintoisa ja merkittäviä luolia. Tässä talvisia kuvia muutamista:
 
Haukkalammen luolan esitteli jo Risto Lounema kirjassaan Opas Suomen luonnon ihmeisiin (Yhtyneet kuvalehdet 2004)
 
 Haukkalammen luola on alueen luolista varmastikin suurin ja näyttävin. Kahdesta kammiosta koostuvalla rakoluolalla on pituutta liki 15 metriä.
 
Talvi muotoilee kammion seinälle kiehtovia muotoja.
 
NOUX!


Joskus kannattaa poiketa polulta. Samoilla. Tämä 20 metriä leveä ja 3 - 4 metriä syvä lippaluola löytyi sattumalta.

Uusin löytö Nuuksion luolien luetteloon.

Lippaluola, kalliolaavu joka tarjoaa suojan suuremmallekin ryhmälle.


Nuuksion hyytävät Stalagmiitit
 
Uuden luolan löytäminen on aina nautinnollinen tapahtuma. Kun se tapahtuu sattumalta ja ennalta arvaamatta, on ilo aina suurempi.
Nuuksiossa on myös salattuja kohteita. Eräs näistä on todella upea luolakohde erään erämaisen järven rantajyrkänteessä. Tätä luolaa ei haluta turistien tallattavaksi, siksi sen sijainti pysyy edelleen salattuna.

Nuuksion salattu kammio.
Tunnettujakin löytyy, kuten helposti saavutettava ja luontopolun kohteena oleva Hiidenpesä. Taitaa olla ainoa seudun luolista, joka on ansainnut sijainnistaan merkinnän karttaan .

Nuuksion Hiidenpesä
 
Hiidenpesä on pienen huoneen kokoinen kammio kallion kätkyessä.

Luolan suojaisuudesta kertoo kammiossa talvehtivat kiiltomittari, liuskayökköset ja luolahämähäkit.

Salaisuuksien Nuuksio.
 
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille lukijoille!