Tuhannen luolan maa

SUOMEN LUOLAT

Tekstit: Aimo Kejonen & Tuomo Kesäläinen

Kuvat: Tuomo Kesäläinen

 
"Menneillä vuosisadoilla pohjolan kallioluolat ovat tarjonneet turvapaikan monille ihmisille. Useat eläinlajit hakevat myös pesäpaikkansa luolan uumenista. Uusia luolia löytyy Suomesta joka vuosi ja alan harrastajat pitävät tiiviisti yhteyttä ja vaihtavat tietoja Suomen luolaseurassa. Vieraina lähetyksessä ovat geologi Aimo Kejonen ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen, toimittajina ovat Asko Hauta-aho ja Markus Turunen." 

Kuuntele lähetys:
http://areena.yle.fi/radio/2275700

 

 

Luolien hämärä lumo.

Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat Neandertalin ihmisiä, jotka asuivat Eem-interglasiaalin aikana, 100 000 – 120 000 vuotta sitten, Kristiinankaupungin Susiluolassa. Luola on yksi niistä harvoista ihmisen luola-asumuksista, joka on jäänyt mannerjäätikön alle. Hapan, graniittinen maaperä on tuhonnut luumateriaalin, mutta vuosina 1996-2006 suoritettujen arkeologisten kaivausten mukaan tulisijoja ja kivisiä työkaluja on säilynyt.

Arkeologi Timo Miettinen tutkimassa Maskun Mätikän luolan kivikautista luolamaalausta.

 

Seuraavat kerran luolia alettiin arkeologisten todisteiden mukaan käyttää 7 000-8 000 vuotta sitten. Löydöt ovat vähäisiä; luolamaalauksia, nuolenkärkiä, muutama kivikirves ja hieman keramiikkaa. Luolien käyttö jatkui läpi pronssi- ja rautakauden kirjoitetun historian alkuun asti. Siitä ovat todisteina eri-ikäiset keramiikkalöydöt, aarteet ja uhripaikkoina käytetyistä luolista tehdyt löydöt. Mm. Sir Arthur Evans, myöhempi Knossoksen löytäjä, löysi vuonna 1873 Inarinjärven Ukonsaaren uhriluolasta 1100-luvun hopeakorun. Viime vuosien luuaineiston ajoitusten mukaan uhripaikkaa käytettiin yli 800 vuoden ajan vuosien 1000 ja 1850 välillä.

Hautvuoren luolat, Laitila - aluetta ja sen luola on käytetty jo varhain. Alueelta on löydetty pronssikautista keramiikkaa ja suurimpien luolien lattiaa peittää 6000 vuotta vanhoista simpukankuorista koostuva maa-aines.   

Kirjoitetun historian ja muistitiedon aikana luolia on käytetty moniin tarkoituksiin. Jotkin luolat olivat pirujen ja tonttujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, toiset sotapakolaisten turvapaikkoja, kolmannet metsästäjien, kalastajien, marjastajien ja metsänkaatajien leiripaikkoja ja eräät turkisriistan pyyntipaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo.

Perniön Hiidenkirkossa on tarinoiden mukaan asunut hiisiä.

Salon Ilmusmäen luola on muinaisten tietäjien käyttämä tiedonhakupaikka.

Suomen luolatietoja alettiin kerätä talteen ja saattaa kirjalliseen muotoon, kun Ruotsin kruunu perusti 1666 antikviteettikollegion, jona tehtävänä oli tallettaa valtakunnan muinaisuuteen liittyviä esineitä ja tietoja. Autonomian ajalla tietojen keruu tehostui, kun 1832 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura ja 1870 perustettu Suomen muinaismuistoyhdistys alkoivat kerätä muun muassa luolatietoja. Molemmat seurat lähettivät myös nuoria opiskelijoita stipendiaatteina keräämään eri alueiden arkeologista esineistöä ja kansantarinoita.

Vankion kellari, Lieto

Luonnontieteelliseen, lähinnä maantieteelliseen ja geologiseen kirjallisuuteen luolat ilmestyivät vuosien 1870 ja 1890 välillä. Suomen ensimmäisenä speleologina voidaan pitää maantieteen professori J. E. Rosbergia, joka vuosina 1910-1914 julkaisi sarjan lyhyitä luolatutkimuksia. Seuraavina vuosikymmeninä julkaistiin joukko yksittäisiä luolatutkimuksia. Luolien inventointi piristyi uudelleen 1980-luvulla, kun luolat tulivat erääksi arvokkaiden luontokohteiden ryhmäksi, joita koottiin seutukaavaliittojen luonnonsuojeluselvityksiin. Samaan aikaan julkaistiin lukuisia erikoistutkimuksia erikoisista luolista kuten tafoneista, miaroliittisista kideonkaloista ja Ahvenanmaan rantaluolista.

Luolaharrastus voi olla retkeilyä perheen kanssa...

...tai ahtautumista entuudestaan tuntemattomiin lohkareikkoihin.  

Ensimmäinen poikkitieteellinen, mutta epävirallinen ja vailla säännöllistä rahoitusta toiminut luolainventointi aloitettiin 1985 neljän Geologian tutkimuskeskuksen tutkijan voimin. Sen tuloksena on maastotarkistettu yli 1000 luolaa ja saatu melko hyvä tuntuma siitä, millaisia luolia Suomessa on. Suomen luolavalikoima poikkeaa huomattavasti muualla tavallisesta. Inventoinnin tuloksia on käytetty edelleen luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa, matkailussa, geokätkennässä ja useissa muissa tarkoituksissa. Eurooppalaiselle tasolle luola-ala saatiin vasta vuonna 2010, jolloin Suomen luolaseura ry perustettiin.

Lohjan Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola.

Karhunpesäkiven onkalo Inarissa on Suomen suurin tafoni.

Suomessa luola määritellään sellaiseksi kallio- tai maaperän onkaloksi, johon mahtuu 2-3 aikuista ihmistä. Luolaksi voidaan myös määritellä suuria kalliolippoja, joiden alle mahtuu sadetta pitämään kymmenkunta aikuista, tällöin puhutaan lippa- tai puoliluolasta. Pienemmätkin onkalot voidaan laskea luoliksi, jos niillä on erityistä geologista tai historiallista arvoa. Useimmiten Suomalainen luola on lohkare- tai rakoluola tai näiden kahden luolatyypin yhdistelmä. Muita luolatyyppejä ovat esimerkiksi kideonkalot, seismotektoniset eli maanjäristyksen muodostamat luolat, kalkkikiveen syöpyneet karstiluolat, tafonit ja muut rapautumisluolat.

Ikimuistoisia ja tunnelmallisia luolaseikkailuja!

Tietoa Suomen luolista:

Suomen 100 - Geologiset kohteet - Aimo Kejonen
Suomen 100 - Kansantarinat - Aimo Kejonen
Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin - Tuomo Kesäläinen

luola, suomen luolat, luolamies, Aimo Kejonen, tuhannen luolan maa