Seuraa meitä facebookissa: suomi365

torstai 17. marraskuuta 2016

Sallan Kahdenojanniemen rotko on luonnon salasopukka

Kahdenojanniemi, Salla

Kahdenojanniemen rotko, Salla

Suomessa on satoja ja taas satoja hienoja ja hyvin opastettuja luontokohteita mutta näiden lisäksi luontomme kätkee syleilyynsä vielä tuhansia ja taas tuhansia tuntemattomia.  Yksi tuntemattomista kohteista piilottelee Sallan Hautajärven ja itärajan välisten jänkien suojissa.
Alimmaisen Ahmalammen ja Kahdenojannimen välissä on pieni nimetön rotkojärvi – alue on geologisesti todella erikoinen. Järven pohjoispäässä on joukko kallioon uurtuneita uomia paikassa, jossa kaksi laaksoa, joissa kummassakin on virrannut jäätikön sulamisvesiä yhtyvät. Jos muodostuma olisi hiekkaa, se olisi sanduri tai sandusdelta. Kyseessä on todennäköisesti paineellisen jäätikön sulamisveden kulutusmuoto.
Rotkon pohjalla on pieni rotkojärvi 
Järven pohjoisosaa ympäröivät jyrkänteet ovat melko vaatimattomat, mutta kuitenkin tunnelma on rotkomainen. Tavallisen "sunnuntaimatkailijan" ei kannata tätä rotkoa lähteä varta vasten katsomaan mutta geologian harrastajalle paikalla voi avautua todellinen aarreaitta. 
 
Paikoin jyrkänteet kohoavat oikeinkin komeiksi.
Syksy on erikoisen lämmin, järvien pinnat peilityyniä. Vallitsee jopa outo tyyneys ja rauha. Mutta joskus on täälläkin, luonnonhelmassa ollut levottomampaa. Muutaman kilometrin päässä rotkojärvestä sijaitsee astetta synkempi paikka - Kiviaavan muistomerkki. Muistomerkki on pystytetty jatkosodan aikaisten partisaanien siviiliuhrein muistoksi uhrien vangitsemispaikalle. Partisaanit surmasivat viisi heinänteossa ollutta siviiliä Kiviaavalla 15.7.1943. Kammottava osa Suomen historiaa, monessa maassa tällainen on tänäänkin arkipäivää – todella surullista.
Louhikoksi murtuneet jyrkänteet luovat paikalle erämaisen tunnelman.
 
Miten sinne pääsee? Sallan Hautajärven luontotalolta ajetaan noin 300 metriä etelään, mistä kääntyy vasemmalle Niitselyksentie – risteyksessä opasteet myös Kiviaavan partisaani-iskupaikalle. Niitselyksentietä ajetaan noin 7 kilometriä, josta erkanee vasemmalle pienempi tie , seuraa Kiviaavan iskupaikan opasteita. Tästä risteyksestä ajetaan noin 2 kilometriä. Rotkojärvi on muutaman sadan metrin päässä tien vasemmalla puolella, paikalle ei ole opasteita.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kuusamon Kiutaköngäs on eräs Suomen kauneimpia koskia

Kiutakönkäällä on pituutta yli 200 metriä ja putouskorkeutta lähes 14 metriä. Rotko on syntynyt kahden kulutuskestävyydeltään erilaisen kivilajin saumakohtaan.

Punainen dolomiittiseinämä nousee kuohuvasta kosketa läpi pääsemättömänä muurina. Ei näytä lainkaan Suomelta. Hiljentävä, kohti taivaita kohoava muuri on pysäyttänyt ihmiset ihmettelemään suuruuttaan ja pyhyyttään jo kaukana esihistorian hämärissä. Tänä päivänä kalliota kumartavat tuhannet Karhunkierroksen turistit ja vaeltajat - paikka on kuuluisa Kuusamon Kiutaköngäs.

Noin kaksisataametriä kohti yläjuoksua Oulankajoki alkaa puskea vesiään ahtaaseen kanjoniin. Koski on erittäin jylhä ja voimakas. Voimallisten virtojen jälkeen jättäminä todisteina kimmeltävät veden täyttämät hiidenkirnut rantakallioilla, kirnujen pohjalla lepäävät hioutuneet kivet kertovat kirnujen olevan edelleen aktiivisia. Korkean veden aikaan virran voima alkaa pyörittää kivi ja kuluttaa kattilan seinämiä - aukot suurenevat.

Jättikirnuja könkään alajuoksulla.

Todelliset jättikirnut löytyvät jylhimmän seinämän tuntumasta, ne ovat suuria kuin uima-altaat. Kanjonin seinämillä leikittelevät kilpaa ruskan värjäämien lehtien kanssa kallioiden keltaiset ja punertavat sävyt. Pienempänä yksityiskohtana ja erikoisuutena erottuvat törmällä törröttävät jokiraukit. Ei ole lainkaan ihme, että Kiutaköngäs on Kuusamon suosituimpia yksittäisiä käyntikohteita.
Pian jylhimmän seinämän jälkeen alkaa laaja suvanto, joki rauhoittuu välittömästi vapauduttuaan rotkon puristuksesta. Vastarannalla näkyvät Mataraniemen laajat hietikot. Paikalla on asuttu jo kivikaudella mutta myös lähihistoriasta löytyy mielenkiintoisia jälkiä. Joen törmään on kosken suuntaisesti räjäytetty noin 200 metriä pitkä tukinuittoränni, jonka avulla kierrettiin pauhaavan kosken kuohut.
Oulankajoen komein koski, Kiutaköngäs on Suomen tunnetuimpia koskia. Saamen kieleltä käännettynä nimi Kiutaköngäs tarkoittaa rotkomaista vesiputousta
 
Miten sinne pääsee? Rukan keskuksesta ajetaan valtatietä 5 noin 10 km, josta käännytään oikealle Sallaan menevälle tielle nro 950. Sallan tietä ajetaan 7 km ja Käylän kylän kohdalta käännytään Liikasenvaaran tielle. Risteyksestä on matkaa luontokeskukselle 13 km. Opastuskeskuksen parkkipaikalta on noin 1 km kävely Kiutakönkäälle.  KARTTA

tiistai 15. marraskuuta 2016

Superkuuta ihmettelemässä Liedon Linnavuorella

Kun uutisessa kehutaan "Marraskuun täysikuu, jonka voi nähdä taivaalla maanantaina marraskuun 14. päivänä illansuussa, on super-superkuu. Viimeksi täysikuu on ollut näin lähellä maata vuonna 1948." Niin pitäähän sitä jalkautua oikein maastoon ihmettelemään. Ja mikä tarkoitukseen sopisi paremmin kuin Liedon legendaarinen Vanhalinnan linnavuori. Vaikkakin ennusteiden ja taivaalle tehdyn pikaisen vilkaisun perusteella oli mahdollista, että tämä harvoin toistuva taivaanilmiö jäisi kokonaan näkemättä. Toisin kävi, kuu paljastikin melko pian alkuillasta kirkkaan ja pyöreän ulkoasunsa.

Pilviverho rakoilee ja vuoden 2016 komein super-kuu pilkistää noustessaan Vanhalinnan kartanon takaa.
 
"Superkuu näyttää noin 14 prosenttia suuremmalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta kuin Kuu pienimmillään," kertoo Yle:n uutinen.  
Super-kuu 14.11.2016
Eihän se kuu todellisuudessa niin ihmeelliseltä normaaliin täysikuuhun verrattuna näyttänyt. Mutta hienoa on tällainen erikoistilanne seistä todistamassa näin ainutlaatuisessa miljöössä.

Joku hieman taiteellisemmalla silmällä varustettu lumiukon tekijä oli veistänyt linnavuoren laelle upean linnanneidon.  

lainaukset:  http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/13/katse-taivaalle-suurin-ja-kirkkain-superkuu-68-vuoteen

Laitilan Hautvuori on yksi Suomen parhaita luolakohteita

 
Leikkimökin kokoiset kiven lohkareet tervehtivät kulkijaa saavuttaessa Hautvuoren linnavuorelle.
Tämän kertainen retki suuntautuu Laitilan Hautvuorelle, josta löytyy Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja luolakohde.
Luolan lattia on pehmeeää maata, merkit viitaavat siihen, että luolan matallimmissa osissa pesii joikin nisäkäs; mahdollisesti kettu tai supi.
Ryömin ensimmäiseen luolaa; tuoksu on Suomalaiselle luolalle tutun kellarimainen, ehkä jo poikkeuksellisen tunkkainen – luolassa taitaa pesiä jokin haiseva nisäkäs. Tila jossa seison täyttää jo perinteisen Suomalaisen luolan mitat. Taskulampun kelmeässä valossa hahmottuvan suuren kivenjärkäleen takana näyttäisi olevan kuljettava tila. Kiven yli kapuaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.
Hautvuoren luolat ovat Suomen mittakaavassa suuri ja suuaukot näyttäviä.
Sysimusta, savilattiainen käytävä sukeltaa kallion uumeniin. Täynnä odotusta ryömin mutkaan, luola taittaa kulman taakse ja sitten; tyhjä arpa. Luola päättyy heti mutkan jälkeen, valoa ei ole. Vallitsee Suomalaiselle luolalle melko harvinainen täysi pimeys, musta ja viileä hiljaisuus, jolle kannattaa antaa aikaa. Tästähän luolaan menossa on kyse.

Melko harvinainen luolan talvehtija, kylmässä kankeana pötköttelevä kärpänen.


ja kärpäsen seurana graniittiseinällä talvista lepoaan viettävä hyttynen. Ilmojen lämmettyä nämä ystävykset kaivavat siipensä talvisäilytyksestä ja aloittavat kuukausia kestävän piinansa ihmiskuntaa kohtaan. 
Luolan pehmeää maata on kaivettu. Haju voimistuu ja päätelmä nisäkkäiden pesimisestä luolan ahtaammissa osissa saa vahvistusta. Valokeila haravoi pimeää seinää, kunnes löydän etsimäni. Luolaelämä on pientä mutta löytämisen arvoista, tällä kertaa kylmästä seinästä löytyy kärpänen sekä hyttynen, myös pieni hämähäkki on kutonut seitin nurkkaan mutta pienessä mytyssä piileskelevää hämyriä ei saa kuvattua, saatikka tunnistettua.

Kesäinen kuva Suomen näyttävimmästä luola suuaukosta.
Vaikka hetki oli pieni, on takaisin talven kirkkauteen astuminen shokki. Silmien totuttua taas valoon aukeaa vieressä yksi Suomen kauneimmista luolan sisäänkäyntiaukoista, neliskulmainen ovi rapautuneessa graniittijyrkänteessä. Sisäänkäynnin takana on yksi Suomen mielenkiintoisimmista onkaloista.

Luolan lattiaa peittää yli puolen metrin kerros simpukankuorisoraa.

Luolassa olevat simpukankuoret ovat jopa 6000 vuotta vanhoja.
 
Osa simpukankuoren kappaleista on täysin tunnistettavassa muodossa.
Kapea käytävä laskeutuu luolan pohjalle. Luolan maalattialla huomaa äkkiä pieniä valkoisia pisteitä, simpukankuoria! Luolan lattiaa peittää noin 60 cm kerros merisimpukankuorista koostuvaa soraa. Ollaan kuitenkin Laitilassa, meri on yli 20 kilometrin päässä. Litorinameren aallot huuhtoivat kukkulan rinteitä tuhansia vuosia sitten, jäljet on edelleen näin selvästi tutkittavissa.  Osa simpukankuorista on lähes alkuperäisessä muodossaan. Mikäli kiviä ei lasketa, niin harvoin saa pitää kädessään mitään 6000 vuotta vanhaa. Simpukan kuoret ovat maanneet luolassa kaikki ne vuodet. 
Hautvuoren suurimmalla luolalla on mitta kymmeniä metrejä, mikä erikoisinta luolassa voi liikkua ylöspäinkin lähes 10 metrin matkan. Hyvin poikkeuksellista Suomalaisessa luolassa.
 
Luolalla on kokoa ja näköä, yksi Suomen parhaista luolakohteista.
Ylhäältä loistaa päivän valo, pään yläpuolelta johtaa useita metrejä pitkä käytävä kukkulan laelle. Käytävän kulkeminen on hengen vaarallista ja ulos tuloaukko erittäin ahdas – tähän käytävään lähtevän pitää tietää mitä tekee. Luola on suuri mutta juuri korkeuserot tekevät tästä luolasta erityisen. Luolan lattialta ylimmälle suuaukolle on ainakin 6 -7 metriä. Kiipeämistä, ahtautumista, roikkumista, Suomalaisessa luolassa voi usein vain käydä, täällä mahtuu ja pystyy tutkimaan.
 
Toinen kerros
Hautvuoren turvallisisn ja helpoiten tutkittava luola on suuri kirkkomainen tunneli.

Hautvuoren arkeologisissa kaivauksissa on löydetty pronssikaudelta peräisin olevia ruukun palasia. Löydöt ovat Suomessa harvinaista tekstiilipainanteisesta Sarsa-Tomitsa-keramiikkaa.

Yhteensä Laitilan Hautvuorella on neljä suurta luolaa. Seuraava luola ei ole suurin, mutta se on tunnetuin ja helpoiten tutkittava. Avara, kuiva ja valoisa. Hautvuori on muinainen pyhäkukkula, tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Alueelta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa pronssikautista keramiikkaa.

Hautvuoren kirkkomaisella luolalla on mittaa lähes kymmenen metriä, leveyttä muutama metri ja korkeutta paikoin jopa yli 6 metriä. Luola on läpi kuljettava, viereisessä kalliossa on erittäin näyttävä rotkomainen railo.

"maasta olet sinä tullut..."
Viimeinen tutkittava luola poikkeaa taas muista, se on korkea käytävämäinen tunneli. Luonnonvaloa riittää runsaasti. Onkalon yläosassa on tasanne, joka on täynnä pieniä luita ja höyheniä, pöllön ruokailu tasanne. Käytävän perällä on ahtaampi tila, maata on kaivettu. Paikassa asustelee kettuja tai supikoiria, haju on sen mukainen. Pienestä onkalosta pääsee ryömimään ulos ja taas silmien edessä on uusi suuaukko.

pieniä kideonkaloita rapakivigraniitissa

Hautvuorella on neljän pääluolan lisäksi useita pienempiä onkaloita, osa tutkimattomia. Kukkulan louhikkoisilta rinteiltä on mahdollista löytää vielä lisää kymmenien metrien mittaisia käytäviä. Luolakohteena Hautvuori on Suomen parhaita. Suosittelen jokaiselle kotimaisista luolista kiinnostuneelle, näitä luolia kannattaa matkustaa katsomaan hieman kauempaakin.   

KARTTA

perjantai 11. marraskuuta 2016

Suomen kaunein paikka - Pyhä-Nattanen Sodankylässä


PYHÄ-NATTANEN, SODANKYLÄ
”Nattasten korkea Pyhälaki katseli ylpeänä Sompiojärventakaa ja valvoi suurta erämaata, ja kaikkien silmät vartioitsivat häntä. Jo itse tunturi oli kuin Jumala, ja tunturin laella komottivat vielä monet valtavat kivipatsaat ja tummat pahtaseinät, joiden kylkipuolista katsoi kaikkein peloittavin haamu.
Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa.”
-Samuli Paulaharju – SOMPIO

Olen elämäni aikana kiertänyt satoja erikoisia luonnonmuodostumia. Kun on tällainen harrastus törmää väkisinkin usein kysymykseen; mikä on se kaikkien erikoisin tai mieleenpainuvin paikka? Suomen luonnossa on niin paljon yli ihmisymmärryksen meneviä geologisia ihmeitä, ettei vastaaminen ole helppoa. Onko se Nokian hämmästyttävä Pirunpesäkivi, Juuan Porttilouhen rotko, Inarin tajunnanräjäyttävä Karhunpesäkiven tafoni vai Mannuistenvuoren hiidenkirnu? Vastaaminen on erittäin vaikeaa, siitäkin huolimatta yksi paikka on ylitse muiden, jos vastata on pakko: Sompion erämaiden suuri vartija, Jumalten vuori, Pyhä-Nattanen.

Suomen eteläisimmän saamelaiskylän, Vuotson halkaisee tunnettu Porttipahdan ja Lokan tekoaltaat yhdistävä vesireitti, 1980-luvulla kaivettu Vuotsonkanava. Hieman kanavan pohjoispuolelta alkaa Sompiojärven metsäautotie, alku näyttää lupaavalta. Tie yllättävän hyväkuntoinen pohjoisen metsäautotieksi, ennen kuin tavoiteltu 11 kilometriä tulee täyteen, on mieli ehtinyt muuttua moneen kertaa. Tie on paikoitellen erittäin kyseen alaisessa kunnossa. Mutta määränpää on palkitseva ja auto on pieni uhrilahja odottavasta näystä.
 

Vihdoin se on edessä, puinen kyltti: Pyhä-Nattanen 2 km. Pieni, puisin tolpin maastoon merkattu polku kulkee kauniissa Lappilaisissa metsämaisemissa, hyvin pian alkaa nousu tunturiin. Puusto pienenee ja äkkiä polku kiemurteleekin jo matalassa ja kippuraisessa tunturikoivikossa, puuraja lähestyy. Muutaman sadan metrin jälkeen vastassa on kivikkoinen kuumaisema, teräväsärmäistä rakkaa silmän kantamattomiin, kunnes pienen nousun jälkeen horisontissa hahmottuu savupiippumaisia jopa rauniomaisia muotoja, Siellä se on, Nattasten pyhin huippu. Tarunhohtoine Pyhä-Nattanen!    


Pyhä-Nattasen yli 500 metrin korkeuteen kohoavalta laelta löytyy yksi koko Suomen kookkaimmista ja erikoisimmista kalliomuodostelmista, jopa 10 metriä korkeat Nattasen toorit. Tornimaiset kalliomuodostelmat ovat Pyhien vuorien kaikkein pyhin osa, näille kivisille paaseille ovat Saamelaiset muinoin jättäneet peuran sarvet ja muut uhrilahjat.  

Erikoisten kalliomuodostumien lisäksi Pyhä-Nattaselta, yli Sukkulalammen Nattasen tunturijonolle aukeava maisema on ylivoimaisesti Suomen kauneimpia. Rakan peittämä tunturi maisema, peilipintainen Sukkulalampi, terhakkana horisontissa kohoavat Nattaset, koskematon erämaa, Pyhä- ja ikuinen maisema. Tunturin pyhyyden aistii, ikiaikaiset Jumalat puhuttelevat yhä ihmistä.

 
 
”Koko korpimaailma kumarsi tunturia, suurta jumalaa, joka ei asunut käsillä tehdyssä temppelissä, vaan majaili sinisessä, taivaita tavoittelevassa linnassa…” Samuli Paulaharjun sanat syöpyvät mieleen. Kun elämänmittainen tutkimusmatka aikanaan väistämättäkin päättyy, Pyhä-Nattaset on paikka jossa haluan viettää viimeiset hetkeni. Pyhien kivipaasien päällä, verkkokalvoilla tämä humalluttava maisema, sulkea silmäni viimeistä kertaa, rauha sydämessäni, tietäen ettei yksikään askel ollut turha. 


Geologia ja retkeily

Nattasten korkeat ”limppukasat” näyttävät päällekkäin ladotuilta laattakiviltä. Tarkempi tutustuminen kuitenkin osoittaa kiviaineksen yhtenäiseksi.  Geologisten tutkimusten mukaan Nattasen paadet ovat tooreja, kallion rapautumisen edetessä jäljelle jäävää kovempaa kiviainesta. Uurteiden kohdalla rapautuminen on nopeinta, kun ura syvenee, kallion kyljestä putoaa kiviainesta pois. Vastaavia muodostelmia löytyy myös muualta Suomesta, lähimmät Vuotson kanavan eteläpuolella kohoavan Riestovaaran huipulta.

Nattasten tunturiryhmä sijaitsee Sompion luonnonpuistossa, Sompiojärven pohjoispuolella. Lyhin reitti saavuttaa Pyhä-Nattasen huippu on ajaa Vuotson kylästä Sompiojärventie nimistä metsäautotietä noin 11 kilometriä,  tien varresta on opasteet tunturiin. Auton pysäköintipaikalta on tunturin huipulle vain 2 kilometrin patikointi, paikon erittäin haastavassa maastossa. Nousu tunturille on jyrkkä ja kivikkoinen mutta tervejalkaiselle ihmiselle se ei sen suurempia haasteita tarjoa.  Tunturin huipulla on lautarakenteinen, entinen palovartijan tupa päivätupana. Tuvassa on muutama makuupaikka, pöytä ja kamiina, tuvan ulkopuolella tulipaikka ja polttopuita. Pyhä-Nattasen huiputus on helppo yhdistää myös osaksi pidempää vaellusta.

Teksti ja kuvat: Tuomo Kesäläinen,  geologiset faktat: Aimo Kejonen

Lähteet:

torstai 10. marraskuuta 2016

Porin Lyttylän Pirunpesä

Kuvat: Tuomo Kesäläinen
Teksti: Tuomo Kesäläinen & Aimo Kejonen

Keväällä 2012 tutkimme geologi Aimo Kejosen kanssa Porin Lyttylässä sijaitsevaa pirun pesää ja törmäsimme kirjaimellisesti suureen yllätykseen. Pirunpesällä tiedettiin olevan luola, vaan ei mitään näin merkittävää. Useiden suurten kammioiden läpikuljettua ja ahtaiden tunneleiden läpi pölyisenä ryömittyä oli selvä että Porin Lyttylän Pirunpesän luolat lukutuvat Suomen suurimpiin luolastoihin. Pituutta repaleiseen louhikkoon syntyneellä luolastolla on pitkälti yli 70 metriä, mittaustavasta riippuen jo kymmeniä metrejä enemmän.  

Yksi Pirunpesän monista tilavista kammioista
Suomen virallisesti pisin tunnettu luola on Toskaljärven luola Enontekiössä, sillä on pituutta yli 100 metriä. Toiseksi suurin luola, Repokallion luola Kolilla on myös pituudeltaan yli 100 metriä. Toskaljärven luolassa virtaa maanalainen joki joten sen tutkiminen ei ole mahdollista. 
Pirunpesän louhikkoa
Aimo Kejosen ylläpitämällä virallisella luolalistalla on pitkälti yli 1000 kohdetta ympäri Suomea. Mikään pikkujuttu ei siis ole nousta listan kärkisijoille. Luolatietoja on kerätty Suomessa talteen järjestelmällisesti useita vuosikymmeniä. Porin suuri luolasto on onnistunut siis piilottelemaan pitkään poissa luolatutkijoiden silmistä, ehkä juuri siksi myös useat kriisiaikojen pakolaiset ovat valinneet Pirunpesän luolat piilopaikakseen.
Pirunpesä on myös tilavuudeltaan suuri luola suurten kammioiden ansiosta.


Pirunpesä on useiden suurten siirtolohkareiden ja niiden keskellä olevan, runsaat 10 m korkean kalliotapin rikkoutuessa syntynyt louhikko. Sen ympärysmitta on noin 300 m. Louhikossa on useita rakojen auetessa ja lohkareiden siirtyillessä syntyneitä luolia ja kaksi porttimaista lohkaremuodostumaa. Pirunpesän nykyasussa on nähtävissä sekä mannerjäätikön, maanjäristysten että pakkasrapautumisen aiheuttamia piirteitä. Luolien lattiat ovat louhikkoa ja kalliota, joita paikoin peittää ohut kariketurve.
Pirunpesän Pirunportti, valtavaa porttia on aikanaan saatettu käyttää uskonnollisiin tarkoituksiin
Pirunpesä on Isovihan, Pikkuvihan, Suomen sodan 1808-1809 ja vuoden 1918 sotapakolaisten piilopaikka. Se oli myös lähikylien nuorison kokoontumis- ja tanssipaikka 1960-luvulle asti. Pirunpesä on erään pirun koti. Se saatiin selville, kun piru yritti saada myöhään kiirastorstai-iltana saunoneen tytön valtaansa. Tyttö onnistui viivyttää pirun aikeita, kunnes kukko lauloi, piru menetti voimansa ja joutui loukkaantuneena pakenemaan. Myöhemmin sen kuultiin kovaäänisesti valittelevan tapahtunutta louhikossa.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Suomalainen luolaonnettomuus

Suomessa "luolaonnettomuudet" ovat melko harvinaisia. Varmasti luolaharrastuksen kokoa kasvattaessa suosiotaan tällaisetkin tapaukset lisääntyvät. Itse en ole tässä reilun 10-vuotta kestäneen luolatutkimusurani aikana törmännyt yhteenkään tapaukseen mutta nyt Yle kertoo uutisessaan: Nainen putosi luolaan Pirunpesän retkeilyreitillä ( http://yle.fi/uutiset/3-9274941 )

Porin Pirunpesä lukeutuu Suomen suurimpiin lohkareluolastoihin.

Paljon on Porissa tapahtunut muutenkin sen jälkeen kuin Aimo Kejosen kanssa luola tutkittiin ja tuotiin julki vuonna 2012 ( katso vanha juttu: Lyttylän Pirunpesä, Pori) tällöin paikasta ei tiennyt juuri kukaan, ei edes paikalliset. Saamansa näkyvyyden johdosta paikasta löytyy netistä jos jonkinlaista juttua ja jos Ylen otsikkoon on uskominen paikalla kulkee nykyisin oikein retkeilyreittikin. 4-vuotta sitten ei metsässä kulkenut edes polkua kohteelle.
Katso Satakunnan kansan reportaasi vuodelta 2012: http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/reportaasi-vuodelta-2012-pirunpesan-uumenissa/

Mutta yhtä kaikkia - kun kuljette luolissa ja luola-alueilla niin muistakaahan turvallisuus! Hyviä perusteita turvallisuusasioihin voi lukea Suomen luolaseuran sivuilta: Luolaretki Suomessa