Riihikivi, Lavia

Ajelemme jossain Lavian perämetsissä, peltojen takana. Pienen, huonokuntoisen metsätien päässä on mökki, pihalla haukkuu koira. Kesäasukkaita? Ei, pienessä hirsisessä mökissä asustelee pysyvästi oikein mukava ja hyväkuntoinen pariskunta, ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ei kaikki ole sentään vielä lähtenyt suurempiin taajamiin palveluiden perässä. On lapset ja lapsenlapset tätäkin pariskuntaa kylille houkutellut, mutta kotia ei jätetä!

Vieraita tuskin näille kulmille kovin usein ilman kutsua pölähtää, alkaa tilaesittely, tai pääasiassa saunan esitttely. Pihassa seisoo yli 100 vuotta vanha savusauna. Pihan kuistit ovat täynnä erittäin vanhoja puuesineitä ja työkaluja. Pienimuotoinen kotiseutu museo. Mummo kertoo mielenkiintoisia tarinoita, he savustavat jouluna lihat tämän 100 vuotta palvelleen saunan lauteilla. Samoin talkkunat tehdään omista viljoista ja savustetaan oman saunan lämmössä, ihailtavaa. Mutta ei tämä ollut matkan tarkoitus vaikka se oikein mukava lisä retkeen onkin.

Tulimme katsomaan metsässä nököttävää ikiaikaista ja edelleen usean kunnan rajakivenä toimivaa Riihikiveä. Kiven pitäisi olla muutaman sadanmetrin päässä metsässä. Hyväkuntoista metsätietä pääsee lähelle, pienipätkä ryteikköä ja siinä se on,  suuri suonigneissilohkare, kooltaan 10 m x 6 m x 5 m.

Kartta

Se sai nimensä Isonvihan aikana, jolloin salolla piilopirteissä viljansa kuivanneet sotapakolaiset käyttivät sen tasaista lakea puimatantereena. Riihikivellä asuu voimakas rajahaltija, jolta tietäjät muinoin hakivat apua ja tietoa. Komea sammalen verhoilema kivi, niin ja se talkkuna.

Mummo on pakannut suureen leipäpussiin omalla reseptillään valmistettuja talkkunajauhoja. Voimakas savunhaju leijailee autossa. Otamme lahjan vastaan kiittäen. Kotona jauhot esiin, piimää joukkoon ja ripaus sokeri, piapo on valmis nautittavaksi. Savunmaku on voimakas, joka lusikallisella kauhon sisään esi-isiemme ikiaikaisia perinteitä. Kupissa maistuvat peltotyöt, tervanpoltto ja tukinuitto.