Suomi365 - 365 Seikkailua Suomessa

Suomi365 - Luontoelämys vuoden jokaisena päivänä

Suomi365 - on kunnian osoitus itsenäisen Suomen upealle ja ainutlaatuiselle luonnolle. Suomi365-sivusto tarjoaa Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi luontoelämyksen vuoden 2017 jokaisena päivänä osoitteessa: http://suomi365.blogspot.fi/.

Tykkää sivusta ja seuraa matkaamme Facebookin kautta: Suomi365

Tervetuloa mukaan seikkailulle halki 100-vuotiaan Suomen
.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kadonneen aarteen metsästäjät

Aarretarinoita Varsinais-Suomesta

Hopealla täytettyjä kattiloita, kultaa pursuavia viinapannuja, rosvojen muhkeita ryöstösaaliita, hiisien ja haltioiden rikkauksia, isäntien kokonaisia omaisuuksia. Ympäri Suomea löytyy lukemattomia tarinoita kätketyistä aarteista. Aarteita on kaivettu maahan sodan syttyessä, vainoajien pelossa, varmuudeksi, tulevaisuuden varalta ja vainajien muistoksi tuonpuoleista varten.

Aarteiden sijainnista kertoo juhlaöinä, esimerkiksi Juhannuksena ja Vainajienmuistopäivänä paikalla palaa lekottavat aarretulet, Aarnivalkiat tai virvatulet. Tuli kertoo vain että paikalla on aarre, rikkauksia halajavan kulkijan tulee vielä tietää oikeat taiat ja tuntea oikeat sanat aarteen esiin saamiseksi.

Aarteita ja aarre tarinoita yhdistää poikkeuksetta uhri tai taika joka suojaa aarretta. Suuri osa aarretta suojaavista taioista pitävät huolen siitä, että rikkaudet ovat tavallisen kuolevaisen tavoittamattomissa. Aarteen metsästäjän pitäisi kyetä heittämään kirvestä tai pajavasaraa satoja metrejä, juosta orilla yksiöisen jään yli saareen, tai olla äärimmäisen ketterä ja nopea. Julmimmissa tapauksissa aarteen uhriksi vaaditaan seitsemän lapsen päätä tai esimerkiksi yksivuotias valkeapäinen poika ja vuorokauden vanha valkea jääräkaritsa.

Aarretta tulee lähestyä suurella kunnioituksella ja nöyryydellä, rikkaudet saattavat olla aivan käsillä kun joku menee puhumaan tai kiroamaan. Erityisesti kiroamista aarteet eivät siedä, niinkin ikävästi on monesti käynyt ettei aarteen löytäjä edes tajua törmänneensä rikkauksiin, näin usein sattuu kun esimerkiksi arvoesineillä täytetty pata tarttuu kyntäjän auraan, hoksaamatta mihin aura juuttuu kyntäjä kiroaa, ”MIKÄ PERKELE….!” ja rikkaudet katoavat maan uumeniin, kyntäjän huomaamatta tapahtunutta.

Vainajille pyhitettyjä aarrepaikkoja kohtaan elää vahva pelko, aarrekätkölle tunkeutuja saattaa kohdata aarteen haltija vihaisen härän tai ärhäkän käärmeen muodossa. Aarteen kaivajat ovat myös monesti saaneet vamman siihen osaan, jolla uhriaarretta on koskettu. Raajan halvaantuminen on Jumalten ja vainajien ankaratuomio varasta kohtaan.

UNTAMALAN AARRE

Untamalassa asui muinoin kaksi hyvin rikasta härkäkauppiasta. Sodan sattuessa paikkakunnalle, piilottivat miehet rahansa ja muut kalleutensa Valkojärven rannalle, Vuorenpään rinteeseen. Härkäkauppiaat tekivät aarteen kätkiessään seuraavanlaisen testamentin; jos he eivät itse palaa hakemaan aarretta ja joku mu sattuu sen löytämään, lankeaa koko potti Untamalan kirkolle.

Aikain päästä sitten pari kylän lasta leikki mäen rinteellä ja törmäsivät aivan sattumalta aarteeseen. Lapset kokosivat taskunsa ja helmansa täyteen rahoja sekä muita rikkauksia ja lähtivät haltioissaan kohti kotia. Äiti oli kuitenkin tuskastunut odotteluun, kotiintulon venyessä ja nähdessään lapset kotitiellä alkoi hän jo kaukaa nappuloita torua.

Lapset pelästyivät ja lähtivät äkkiä juoksemaan kohti meuhkaavaa äitimuoria, pudottaen samalla kaikki kalleudet pitkin tietä. Vain muutama kultainen rannerengas jäi taskun pohjalle. Kun myöhemmin lähdettiin tielle pudonneita rikkauksia etsimään, olivat ne palanneet emäaarteeseen, kuten aarteilla on tapana. Lapset eivät enää muistaneet löytöpaikkaa vaikka sitä kovin etsittiin, eikä sitä ole sen koommin löydetty. Untamalassa tietysti toivotaan hartaasti aarteen vielä löytyvän, koska silloin tulee Untamalan kirkko hyvin rikkaaksi.


Untamalan kirkko odottaa kuumeisesti sille testamentatun aarteen löytymistä

KULTALÄHTEEN VIINAPANNU

Yksi Varsinais-suomen korkeimpia kohtia, jylhä ja myyttinen Hyypärän harju, suojelee syleilyssään kirkasvetistä Kultalähdettä. Jyrkkien hiekkaharjujen ja syvien suppakuoppien muodostama sokkeloinen metsä on poikkeuksellinen maisema koko maakunnassa. Harjujen juurella vallitsee taianomainen vihreys, pyhävesi pulppuaa maan uumenista. Juhannusöisin on nähty aarretulien palavan lähteen äärellä.

Kultalähteen aarre on vanha viinapannu täynnä kultaa, pannu on nähty usein Juhannusyönä kello 00:00 lähteen reunalla. Kauan sitten lähti Salosta kolme miestä aarretta nostamaan, kun miehet saapuivat lammelle oli viinapannu aivan lähteen reunalla, aarteenmetsästäjät alkoivat heti vetää pannua rantaan köysin ja koukuin.


Kiikalan Kultalähteen peilipinnan alla piileskelee kullalla täytetty viinapannu

Takatukat hiessä, tunteja äherrettyään olivat miehet vihdoin saaneet aarteen rantaan. Väsyneinä joukko lysähti maahan, yksi miehistä lausui uupuneena; ”nousihan se sieltä…” Samalla silmänräpäyksellä vierähti viinapannu takaisin lähteenpohjaan kauhealla rytinällä. Aarteen noston yhteydessä ei olisi saanut puhua sanaakaan, niin palautti aarteen haltija taas eräät onnenonkijat maanpinnalle.

LOTIKON HALTIJA

Siihen aikaan kun meri ulottui vielä Marttilan rannoille, asui Lotikon vuorella kuuluisa, pelätty ja upporikas haltija. Rikas ja ahne haltija, itämeren pahamaineinen merirosvo oli suurena kauhuna merenkulkijoille ja kauppasaksoille. Rikkautensa ryökäle kätki Lotikonmäen pimeisiin kellareihin. Ryöstöretket kestivät välillä hyvinkin pitkään ja aarteiden loisto alkoi himmetä ainaisesta kellarissa makaamisesta.

Haltijan kiero mieli oli suljettu kaikelta muulta paitsi hillittömältä ja sammumattomalta rahanhimolta, joten aarteiden himmeneminen ei tullut kysymykseenkään. Lotikon isäntä kaappasi eräältä rosvoretkeltään mukaansa nuoren, kauniin paimentytön. Tyttö joutui vangiksi Lotikon vuorilinnaan aarteiden vaalijaksi ja siivoajaksi.

Monta pitkää vuotta vietti vangittu, kalpea impi luolassa, surren kovaa kohtaloaan, laulaen surullisia kaiholauluja menetetystä onnestaan ja vapaudestaan. Yhä vieläkin kun yksinäinen kulkija tunkeutuu syvään luolaan, kuulee hän kallion syövereistä surullista valittavaa sävelmää tytön kiillottaessa Lotikon aarteita.


Lotikon Haltijan kalliolinna, kallion luolat ovat täynnä satumaisia aarteita

Lotikon linnan portit aukeavat joka Juhannuksen ja Pyhäinmiesten päivän vastaisena yönä kun kello lyö kaksitoista. Silloin voi nähdä kaikki vuoren sisässä kaikki
muinaiset kalleudet täydessä loistossaan. Jos kulkijalla on rohkeutta, voi esteettä astua kallion sisään ja ottaa aarteita niin paljon kuin haluaa, jos vain ehtii ulos ennen kuin portit kumahtavat kiinni. Portit sulkeutuvat silmän räpäyksessä ja sisällä olijat jäävät ikuisiksi vangeiksi kallio kellareiden syvyyksiin.

LOIMAAN RAHAMÄKI

Loimaalla Rantasalon tilantakan kohoaa Rahamäki niminen mäen nyppylä. Mäen rinteeseen on vanha isäntä aikanaan piilottanut ison kasan hopeakolikoita. Raha aarteen esiin saamiseen vaaditaankin sitten melkoinen temppu. Tarun mukaan aarre nousee pintaan jos joku onnistuu heittämään 5 naulan painoisen pajavasaran läheisestä Hautaniityn saarekkeesta Rahamäen kallioiseen rinteeseen.


Loimaan Rahamäen aarretta voi tavoitella esimerkiksi tällaisella Billnäs brukin raudan nöyryytys välineellä.

Kerran on eräs yrittäjä onnistunut äärimmäisen vaativassa tehtävässä. Hämeessä asti
voimistaan tunnettu ”Iso-Mikko” Pöytyältä oli kuullut aarteesta ja päätti lähteä rahankiilto silmissä kaverinsa kanssa kohti Loimaata aarteen hakuun. Pöytyän voimamies tempaisi vasaran kohti mäkeä hirveän karjaisun saattelemana, kaverin jännittäessä vieressä.

Pajavasara kilahti kallion pintaan komeassa kaaressa, ja aarre nousi pintaan. Iso-Mikon into kesti vain hetken, kun hän katsahti kaveriinsa jakaakseen onnensa oli pajavasara kimmonnut suoraan tapahtumaa seuranneen sankarin otsaan, joka nyt makasi hengettömänä maassa. ”PERKELEEN, PERKELE!” Mikko kirosi ja samalla aarre vajosi takaisin mäen syvyyksiin. Kaveri haudattiin kuolin paikalle, siitä nimi Hautaniitty.

POHTIONVUOREN HIIDENKIVI

Piikiössä Toivonlinnan niemellä on todellinen pyhien paikkojen keskittymä. Pieneltä alueelta löytyy jylhä Linnavuori, Piikkiön korkein kohta; Pohtionvuori, Myyttinen Hiidenmäki. Hieman kauempana Tuurinvuori (Thor´s berg), Pyhävuori, Pyhävastamäki ja kymmenkunta muinaishautaa. Tämä kaikki siis noin 5 km x 5 km kokoisella alueella, alueella on oltu ja tehty kauan, ei ihme siis että siellä on myös aarre.

Pohtion linnavuoren rinteellä kohoaa kummallinen kivenmurikka, 3 metriä korkea ja muhkurainen. Kivisellä toteemilla lepattaa aika ajoin aarretulet. Kiven alle on kätketty muhkea kulta-aarre, taialla suojattu, tietysti. Toteemipaalu seisoo hengenvaarallisen jyrkänteen reunalla, jyrkänteen alla on syvä onkalo, Linnavuoren kellari, pitkä ja ahdas tunneli jonka kautta hiidet ovat kullan kiven alle vieneet. Aarteen saa se joka seisoo kiven huipulla, alasti, Jouluaattona tasan keskiyöllä ja lausuu oikeat loitsusanat.

Aarretta voi tietysti koittaa kaivaa kellarin kautta esiin myös ilman taian toimeenpanoa. Sitä ei kuitenkaan kukaan uskalla yrittää, sillä jos löytäjä ei ole suorittanut vaadittuja ehtoja, vainoaa aarteenomistaja häntä yöt ja päivät, kunnes hän kuljettaa aarteet takaisin paikalleen.


Jouluyö, juhlayö, päättynyt kaikk´ on työ. Piikkiön Hiidenkiven aarteen saa se joka alasti seisoo kiven huipulla Jouluyönä

VAROITUKSEN SANA

Jottei tarinat jäisi pelkiksi myyteiksi, on hyvä ottaa esille muutamia tapauksia joissa aarre on saatu esille. Kerran lähti Paattisilla Alitalon isäntä metsään Laarikallion rinteeseen aarretta kätkemään. Renki havaitsi isännän aikeet ja lähti seuraamaan häntä metsään, renki kiipesi suuren puun oksille ja seurasi isännän puuhia.

Haudattuaan aarteensa isäntä lausui: ”Älköön tämä ilmi tulko ennekuin paikalla yhdeksän veljen veri vuotaa!” Renki huomasi tilaisuutensa tulleen ja huusi puusta: ”Eikö yhdeksän kananpoikaa kelpaa?” Isäntä luuli Jumalan taivaasta huutaneen ja vastasi ”Tapahtukoon sinun tahtosi!” Seuraavana päivänä renki tappoi paikalla yhdeksän kananpoikaa ja sai aarteen.

Toisessa tapauksessa isäntä oli aarteen haudattuaan lausunut ”Tämä aarre tulkoon ilmi vain näillä sormilla kaivamalla!” renki kuunteli läheisen mättään takana, näin saaden selville taian. Kun isäntä aikanaan kuoli, vei renki ruumiin metsään ja kaivoi aarteen esille isännän kylmenneillä kourilla.

Vaikka joku on onnistunut aarteen taian ratkaisemaan, et sinä välttämättä kuulu näihin onnekkaisiin. Kun sitten Jouluyönä, muiden mussuttaessa kotona sian potkaa, lanttulaatikkoa ja Chileläistä laatuviiniä, seisot pussit huurussa ja Virvatulten käristäessä perskarvoja Pohtion Hiidenkivellä eikä ihmettä tapahdukaan, älä kiroa. Sitä aarre ei siedä. Vaieten nielet tappiosi ja yrität ensivuonna uudelleen tai sitten tyydyt Eino Leinon valitsemaan kohtaloon, joka tulee esille Loirinkin tulkitsemassa runossa Nocturne:

En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.


Teksti & kuvat Tuomo Kesäläinen

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ MENESTYSTÄ VUOTEEN 2012 KAIKILLE LUOLAMIEHEN BLOGIN LUKIJOILLE!

1 kommentti:

  1. KIITOS JOULULAHJASTASI! SE OLI SANGEN MIELUINEN!
    Juha, Hirvensalo.

    VastaaPoista