Luolamiehen blogi: Uudenmaan rotkot yllättävät suuruudellaan

Uudenmaan rotkot yllättävät suuruudellaan

Massiivisuuteensa nähden Mäyrämäen rotko on uskomattoman tuntematon; sitä ei tiedä juuri kukaan. Kohde tulisi suojella ja rauhoittaa luonnonsuojelulain nojalla.

Mäyrämäen ja Ruskiakallion massiiviset kukkulat kohoavat kohti taivaita keskellä lapinjärveläistä maalaismaisemaa. Kallioiden kätköissä seikkailijaa odottavat Uudenmaan rotkoista jylhimmät.

KUVAT JA TEKSTI TUOMO KESÄLÄINEN

Pellot lepäävät matalan alkutalvisen udun peitossa. Lehdet ovat pudonneet jo viikkoja sitten, hieman luntakin siellä täällä. Maisemat paranevat ja karu, eloton Itäuusmaalainen maalaismaisema lämmittää mieltä kaartaessani 6-tieltä kohti Artjärveä. Pysäköin ajoneuvoni pienen metsätien laitaan ja suuntaan kompassin neulan kohti Orimattilan ja Lapinjärven rajalla kohoavaa Mäyrämäkeä.

Vaikka rotkon ympäristö hakattu matalaksi, raiskattu isolla kädellä, sinnittelee puuston oksilla komeita naava kasvustoja

Täytyy tunnustaa, että en oikein tiedä yhtään mitä vastassa on. Olen kuullut paikasta puhuttavan Artjärven Helvetinkoluna. Rotkon pitäisi olla komea ja vetää vertoja Oriveden tunnetulle matkailu rotkolle. Tästä en kuitenkaan löydä mitään mainintaa, en kuvia, edes maastokartan tutkiminen ei viittaa rotkon olemassa oloon. Pieni epäilys kaivaa mieltä, onko vinkki hämäystä?

Mäyrämäki kohoaa aivan päätien varrella, joten rotkon olemassa olo on helppo tarkistaa.

Pakkasen muodostamaa taidetta talveen valmistautuvassa metsässä.

Alkutalven pakkaset ovat saaneet lammen pinnat juuri jäätymään. Olomuotoaan muuttava vesi on piirtänyt lampareista pieniä taideteoksia. Hennosta udusta huolimatta ilma on kuulaan kaunis. Maa on lähes lumeton ja kulkeminen helppoa.

Lehdettömässä metsässä korkeat jyrkänteet näkyvät kauas, heti pian metsään astumisen jälkeen. Lähestyn kalliota oikeasta kulmasta, suuri kivenjärkäle nojaa erollaan kalliosta, jonkinlainen sola jyrkänteen juurella on. Innostunut jännitys kasvaa ja pulssi kohoaa.

Mäyrämäen rotko on syntynyt valtavan, emäkalliosta irti notkahtaneen kalliolohkon ja itse emäkallion väliin.

Muutama harppaus ja seison kivikon päällä mutta olen pudota alas hämmästyksestä - näky on mykistävä. Pystysuorat seinämät kohoavat lähes kahteenkymmeneen metriin rajaten väliinsä vain pari metriä leveän solan. Hämmästyttävää, todella hämmästyttävää, ettei näin järisyttävän kauniista luonnonihmeestä löytynyt mitään mainintaa. Edes Suomen johtavat geologit eivät tunnu tuntevan paikkaa. Hivuttaudun kalliosolaan tutkimaan repeämää tarkemmin.

Rotkon pohja on maatuvien lehtien peitossa, joukossa makaa sammalen peittämiä, lahoavia, puunrunkoja. Sammalet ja jäkälät koristavat jyrkänteitä, raoista roikkuu kuolleita saniaisia. Tunnelma on viidakkomainen, jotenkin temppelimäinen. Kunnioitusta herättävä.

Suuret, rotkoon kiilautuneet lohkareet muodostavat komeita portteja. Rotkon pohjalla on myös suuria, vaikeakulkuisia luolia.

Jyrkänteissä hahmottuu kasvomaisia piirteitä. Railo on jääkauden jälkeisen maanjäristyksen avaama pystyrako. Rotkon puoleen väliin on kasautunut kivinen tulppa, solaan vierineet murikat tukkivat tien. Jalkojen juuressa pilkottaa musta-aukko. Siitä hivuttaudun sisään.

Märän ja likaisen onkalon täyttää kellarimainen tuoksu. Kura ja lieju tarttuvat vaatteisiin ahtautuessani sisään salatuimpaan. Muutama metri ryömimistä, kiemurtelu jyrkkien lohkareiden ohi ja laskeutuminen yli neljä metriä alempana olevan kammion pohjalle – ja sitten Mäyrämäen rotko paljastaa salaisuutensa. Olen laskeutunut rotkon salaiseen kellariin, tilavaan luolahuoneeseen. Upea maanalainen salaloukko.

Rotkon salattu kellari.

Otsalampun valokeilassa hahmottuu erikoisia muotoja. Rapakivessä olevat ovoidit koristavat seinämiä pyöreinä laikkuina, lopulta ne rapautuvat irti jättävät ne jälkeensä kuoppapinnan. Pienellä kalliohyllyllä huojuu kummallinen kasvi. Tarkempi tutkiminen paljastaa rihmaston lepakon ulosteesta kasvavaksi homeeksi. Nahkasiivetkin näyttävät tuntevan tämän vaikeakulkuisen kellarin.

Lepakon ulosteessa kasvaa hometta.

Luola on uskomattoman kaunis, yllätys ja tuntemattomuus nostavat paikan taikaa. Mykistävä löytö. Nousen takaisin päivän valoon hämmentyneenä. Rotkon loppupää on vielä kapeampi, lohkareet muodostavat matkanvarrelle läpikuljettavia portteja. Jyrkänteen takaa pääsee helposti nousemaan kallion laelle.

Ylhäältä päin avautuu aivan uusi näkökulma rotkoon, kalliosta irronnut lohko on hämmentävän ohut. Vielä ihmeellisempää on se, miten se on jäänyt pystyyn.

Ylhäältä päin hahmottuu eritavalla se, kuinka kapea rako todellisuudessa on. Kuin ihmeen kaupalla kalliosta repeytynyt lohkare tasapainottelee paikallaan, jos se olisi kallistuntu hiemankin lisää, ei olisi ihailtavana minkäänlaista rotkoa.

Rotko.

Uudenmaan rotkosuuruus on lyönyt minut ällikällä. Kohde on totaalisen tuntematon. Miksihän? Sillä Lapinjärven kallioperän yllätykset eivät lopu tähän. Vain kolmen kilometrin päässä, saman tien varrella kohoava Ruskiakallion on myös luonnonvoimien ruhjoma. Rotkot ja kapeat solat risteilevät halki kukkulan.

Ruskiakallion rotkon ja jyrkänteet tuntevat kuitenkin monet – eritoten kalliokiipeilijät ja geokätköilijät. Syy parempaan tunnettavuuteen lienee paikan näkyvyys, siis kirjaimellisesti. Rotko voi nähdä tielle. Se ei kuitenkaan onnistu laskemaan kohteen arvoa. Mäyrämäen ja Ruskiakallion rotkot ovat maakunnallisesti merkittäviä luontokohteita. Valtakunnallisestikin ainutlaatuisia ja huikeita luonnonmonumentteja, jotka ansaitsevat tulla tunnetuksi.

Istuudun rotkon kauneimmalle paikalle ja annan ajatusteni vajota syvään sisäiseen mietintään. Luonto on Äitimme ja kaikki elävä samaa verta kanssamme. Avaan silmäni ja verkkokalvoille piirtyy kymmenen metriä alempana hohtavan rotkon kauniit värit.