Seuraa meitä facebookissa: suomi365

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Luolaseikkailu Kolin kansallispuistossa





Kolin Pirunkirkko on suomalaisen luolaretkeilyn klassikko kohde. Eero Järnefeltin jalanjäljissä kelpaa laskeutua alas kenties Suomen tunnetuimman luolan uumeniin. Erityisesti juuri Kolin maisemamaalauksistaan tunnettu taidemaalari kömpi luolan hämyyn vuonna 1893 ja kirjoitti kolkon kalliokammion seinämään sanat: "yksi salaisuus yks henki, yksi onni kumpaisenki, on kirkko tämä, sen pyhyyttä muistelemma aina". Runon voi edelleen erottaa kallionpinnasta. Sen etsiminen ja löytäminen onkin monien Pirunkirkkoon saapuvien matkailijoiden tärkein tavoite.

Suuaukon kokoon verrattuna luola on valtava. Yli 30 metriä pitkä luola muodostuu useammasta osasta, jotka risteilevät kalliossa lähinnä Z-kirjainta muodoltaan muistuttavassa linjassa. Suuaukon jälkeen laskeutuu melko pieni ja pimeän onkalo kohti syvyyksiä, tämän jälkeen avautuu puolihämärä sola, jonka peräosaan paistaa päivä. Avoimesta kohdasta luola kääntyy ja edessä avautuu luolan pääsali, valtava rotkomainen, noin metrin levyinen ja yli kuusi metriä korkea luola.

Kolin Pirunkirkko ja 60 muuta luolaa löytyvät Karttakeskuksen kevään uutuusteoksesta LUOLASEIKKAILU. 

Tarinoiden mukaan tämä luola on varsinaisen Pirunkirkon eteinen, jonka perältä saattoi raon kautta kurkistaa varsinaiseen kirkkoon. Tarinalla on totuuspohjaa, sillä suurimman kammion perällä olevien kivien päälle kiipeämällä pääsee kurkistamaan vielä pitkälle kallion sisään johtaviin käytäviin. Tämä luo mielikuvan luolan loputtomuudesta ja on ollut otollinen synnyttämään mielikuvan kallion kätkemistä salakammioista. Muutamia satoja vuosia sitten Pirunkirkko oli paikka, jossa paikalliset tietäjät kokoontuivat ja jonne he jättivät uhrilahjoja.



Nykyisin luolat ovat eräs Kolin kansallispuiston huomattavimmista nähtävyyksistä. Pirunkirkko sijaitsee Kolin Rantatien varrella, noin 12 km Ukko-Kolin eteläpuolella. Tien varrella on tilava parkkipaikka. Luolalle johtaa opastettu, melko lyhyt ja helppokulkuinen polku, jonka ansiosta Pirunkirkko sopii seikkailupaikaksi koko perheelle. Polun varrelta avautuu todella kauniit järvimaisemat Pieliselle.     

1 kommentti:

  1. Minulle koli on tuttu paikka, olen syntynyt kolin vastapäätä juuassa, äitini asui siellä nuorena. Nyt turussa asun ja tulin sanomaan että täälläkin on luola ihan turun keskustan lähettyvillä.
    Muuten Lieksan mätäsvaarassa on mielenkiintoinen paikka, eli molybdeenikaivos/ avolouhos kannattaa käydä katsomassa, siellä myös on luola.Googlesta löytyy lisää tietoa.

    VastaaPoista