Seuraa meitä facebookissa: suomi365

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Keisvuoren onkalo, Lieto



Liedon kirkko kohoaa vanhaa pyhässä lehdossa, komealla paikalla Aurajoen rantatörmällä.
Vanhoina hyvinä aikoina, aikoina ennen kuin oli Turun linnaa ja Tuomiokirkkoa, ennekuin Pyhä Henrik kastoi väkeä pyhällä vedellä Kupittaan lähteellä. Aikana kun Turkua peitti vielä meren lahti ja paksu kerros haisevaa mutaa, sijaitsi Auranjoen muinainen suurpitäjä hieman pohjoisempana. Siellä Ilmarisissa, ilmojen herran mailla - merenlahden pohjukassa kohosi kunnioitettavia kukkuloita, siellä oli Moision mahtitalo ja kaikkein pyhin - Hiisi, Pyhälehto.

Vaikka pakanalliset tavat on Suomesta kitketty tehokkaasti, muistuttaa mennestä ajoista paikan nimistö. Auranjoen muinaspitäjän pyhästä lehdosta on koko Liedon kunta saanut nykyisen nimensä. Suomen sukuisten kansojen keskuudessa elää edelleen vahvana vanhat tavat ja esimerkiksi Virossa sana Hiisi tarkoittaa edelleen pyhää lehtoa.
Lehtoon rakennettiin kristillinen pyhättö mutta paikan nimi jäi elämään. Lehto - lund – Lundo – Lieto oli paikan elinkaari. Siellä Auranjoen savisella törmällä, pyhässälehdossa se kohoaa ja tervehtii ohikulkijoita, Liedon kirkko. Liedon kirkkopitäjä on syntynyt jo 1200-luvun alkupuolella, nykyinen Pyhän Pietarin kirkko on rakennettu viimeisten tutkimusten mukaan vuoden 1500 aikoihin. Kirkko on komea, samoin sijainti. Lundon pyhän lehdon mullissa lepää myös omia sukulaisiani, mutta se kirkko historiasta.

Tämä kuusi ei valinnut helpointa kasvupaikkaa. Vaikka matkaan on tullut mutkia on kasvu vakaata.
Kirkon vieressä kohoaa huomion herättävä kukkula, Keisvuori. Keisvuoren jyrkänteiset huiput kohoavat yli 80 metriin, joten mäki on pistänyt merestä esiin jo kaukana esihistorian hämärässä. Topografiansa puolesta mäki sopisi hyvin myös linnavuoren muottiin; sijainti on Jumalainen. En ole kukkulalla enenen käynyt, vaikka ohi olen ajanut satoja kertoja.

Luonnonoikku - pieni pallolatvainen mänty Keisvuoren rinteellä.
Nyt oli kuitenkin syy käydä. Sain vinkin, jonka mukaan Keisvuoren huipun tuntumassa olisi luola, geokätköilijöiden tuntema Keisvuoren onkalo. Vaikka loskaa ja lunta oli omaan makuuni vielä hieman liikaa päätin tarkistaa vinkin. Pappilan parkkipaikalta löytyi autolle oiva parkki ja kukkulan ohi kulkevalta kävelytieltä lähtikin selkeä ja maastoon merkattu polku kukkulalle. Polku johtikin juuri oikeaan kohtaan ja luola löytyi helposti.

Keisvuoren onkalo on muodostunut toisiinsa nojaavien irtolohkareiden alle.

Itse keisvuoren onkolo on pieni , mutta selkeä, läpikuljettava tunneli.
Pitää sanoa, että löytö oli pienoinen pettymys, luola oli odotettua vaatimattomampi, vaikka olin kuvia nähnyt kuvittelin sen olevan tilavampi. Irtolohkareiden alle muodostunut onkalo saa lisäpisteitä selkeästä ulkomuodostaan, vaikka se on pieni on se viihtyisä - miellyttävä pikku luola, koolta 1 m x 1 m x 3 m, joka riittää nipin napin täyttämään Suomalaisen luolan mitat.

Kevät talven mahtavat jäämuodotumat tuovat hieman lisämaustetta muuten hyvin vaatimattomaan onkallon.

Liedon kirkko - Keisvuoren huipulta nähtynä.
Kukkula on korkea, mutta näköalat yllättävän huonot. Kovin yrittämällä sieltä saa näkymät Auranjokilaaksoon ja Liedon kirkolle mutta näköalakalliona tätä ei oikein voi mainostaa. Kiehtova sijainti, kaunis luonto ja hauska pikku luola - oikein mainio paikallinen retkikohde, jolla voi lähteä kauempaakin jos yhdistää retkeen esim. visiitin Vanhanlinnan linnavuorella, Liedon kirkolla tai Nautelankosken maisemissa.

Kartta luolalle

Pieni geologinen ykstyiskohta. Kaunis lohkareportti luolasta katsottuna jyrkänteen toisella puolella.

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista historiaa ja kuvia. Täytyy vielä lukea ihan ajan kanssa uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Keisvuori olisi nimensä puolesta enemmänkn merkkitulivuori,(kasberget), ks. Liedon Historia 1

    VastaaPoista