Kulkurinluola, Turku

Olet nähnyt sen vilahtaen puiden takana. Kuin kangastuksen, joka katoaa sekunneissa. Tuot pitää tutkia vielä, ajattelet, mutta koluttuasi mahtavan Pirunpesän on näky kadonnut jo mielestäsi. Kiven ilkeän irvistyksen tunnet selässäsi poistuessasi paikalta.

Lähestyn ilkeää irvistystä oikeastaan ainoasta mahdollisesta suunnasta, toisella puolella odottaa valta Kaukokiidon terminaali – toisella puolella uhmakkaalla etäisyydellä Turun lentoasema. Kivi ei ole suojeltu, mutta kuin ihmeen kaupalla se on selvinnyt teollisen maailman ottaessa otettaan vapaan miehen viimeisistä saarekkeista.

Ensimmäisenä havaintokentän ottaa haltuun hämmentävän selkeä neliskulmainen portti. Silmän harhaillessa luolaisan kiven hämärimpiin sopukoihin puskee pintaan viha - kaatopaikka tämäkin luola!  Luolia on tosiaan valitettavan usein käytetty jätteiden piilottamiseen – poissa silmistä, poissa mielestä. Tämä on kuitenkin toisenlainen. Tarkempi tutustuminen sen vahvistaa, tämä ei ole kaatopaikka – tämä on koti.

Ensimmäisen luokan junavaunussa on mukava ja mieluisa istua, mutta jos juna ei kulje kohti määränpäätä, mitä hyötyä on ilmastoidusta vaunusta?

Luolan äärellä ei tarvitse miettiä sopisiko luola yöpymiseen, siitä on todisteet. Luolan lattialla on patja, kirjavat lakanat loistavat kariketurpeen seasta. Valopetroli pulloja, säilykepurkkeja, kattiloita, jopa vaatteita, paikoin haju on niin paha, että pelkään löytäväni luolaa asuttaneen kulkurin. Näky pistää miettimään, onko luolaa asuttanut erakko ollut vapaa mies vai syrjäytynyt ja syrjäytetty reppana.

Luolasta on lähdetty kiireellä, tai sitten tällä asukkaalla on ollut varavaatekertoja mukana majapaikassaan.

Vapaa mies on Babylonille vaarallinen – vapaita ihmisiä on vainottu aina. Ei Suomessa helposti joudu olemaan koditon, uskon kyseessä olleen vapaan valinnan. Ei syrjäytynyt, vaan syrjään vetäytynyt. Mikä täällä maatessa, luonnon kauniissa luolassa, kaupungin palvelut kävelymatkan päässä, hyvä piilo se on ollutkin, vaikka nyt rekat ajavat ohi ja kiven kylkeä viistäen kulkee motocross-polku. Ei kukaan kiinnitä huomiota kameran kanssa kivellä heiluvaan luolamieheen niin miksi he huomaisivat kiven sopukassa asuvan kulkurin.

"Kun on maailmalla parkkiintunut kivikova pinta
ja tupakasta tukkoisena rahisee vain rinta,
niin luulin ettei mikään enää säväyttää vois'
ja kaikki tunteet tukahtuneet ois'"

Saatamme kuvitella ihmisrodun lapsuudesta ajan, jolloin joku yritteliäs kuolevainen ryömi suojaan vuoren luolaan. Tarvittiin koti, paikka, joka tarjosi suojaa ja lämpöä – ennen kaikkea fyysistä.