Haukkamäen luolat, Salo

Salon Haukkamäellä riittä louhikkoa tutkittavaksi.

Kesäkuun alussa 2011 astelen vinkin perässä kohti Salon Haukkamäkeä, Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin on julkaistu aivan äskettäin. Tutkin louhikkoa pintapuolisesti – luolia täällä on! Tutkin pikaisesti alueen pääluolan, joka on jyrkänteen juurella sijaitseva, melko pieni mutta kuitenkin tilava lohkareluola. Havaitsen louhikossa muitakin luolia mutta sivuutan ne olankohautuksella. Liikkeellä on hieman nuorempi ja naivempi miehen alku kuin 2 vuotta myöhemmin kun vuonna 2013 Syyskuussa palaan alueelle.

Ralf tiedustelee

Tällä kertaa mukana on Suomen luolaseuran väkeä, suurenmaailman ahtaissa onkaloissa ryvettyneitä luolatoiminnan eksperttejä. Miehiä ja naisia jotka ovat valmiita ryömimään koloihin joihin ”terve” ihminen ei halua mennä – ja miksi? Löytääkseen jotain uutta ja tutkimatonta, maailmankolkkia, joissa kukaan ei ole koskaan käynyt, Telluksen viimeisiä tutkimattomia sopukoita.

Jarkko törmäsi umpikujaan.

Iso, ruma ja ilkeä luolien asukas.

Ryömin Jarkon kanssa Haukkamäen pääluolaan, joka on noin kymmenen metriä pitkä ja suhteellisen selkeä lohkareluola; ei sen ihmeempi. Huomion kiinnittää ahdistavan suurikokoinen hämähäkki joka aivan tyynenä tarkkailee toimintaamme luolanseinällä. Rantahämähäkiltä se näyttää, mutta mitä se täällä luolassa tekee? iso, ruma ja häijyn näköinen otus.

Muumion paluu.

Luolan seinällä lepää myös kuollut, muumioitunut yökkönen – mutta muuten ei mitään maininnan arvoista. On aika jatkaa matkaa, muu väki on tutkinut alempaa louhikko. Ei mitään sielläkään. Louhikon tutkiminen jatkuu, nauramme Suomalaiselle puoliluolan määritelmälle seistessämme valtavassa ”lippaluolassa”. Jäävätkö Haukkavuoren luolat tosiaan tuohon, jo aiemmin tunnettuun pääluolaan?

Jo löytyi, mutta mitä?

Ahdasta on mutta sisään on mentävä.

Pian Antti huutaa jyrkänteen juurelta; ”täällä kaivataan kokeneempaa laskeutujaa!”. Huttunen on raivannut pienehkön kivenjärkäleen pois aukon suulta, takana avautuu luola – laskeutuminen ei ole helppoa. Jarkko menee edeltä, sitten muut. Pian meitä on viisi aikuista tilavassa luolassa, luolassa jossa ei ole yksikään ihminen koskaan käynyt. Luola on ollut olemassa ehkä jo 10 000 vuotta ja me olemme ensimmäiset ihmiset näissä pimeissä katakombeissa.

Pölyistä, likaista ja ainutlaatuista...

Tämä sopii luonteelleni ja koulutukselleni; olenhan sotilaskoulutukselta Taistelupioneeri. Taistelupioneerin tehtäviinsä kuuluu pioneeritoiminta ns. tulen alla, eli me esimerkiksi avaavaamme miinoituksiin henkilöille tai ajoneuvoille kulku-uran kokoisen aukon tai rakennamme kalustosillan tai pikaisen kappaletavarasillan. Me pioneerit raivaavamme tietä, että muilla joukoilla on mahdollisuus edetä vapaasti, siitä tässä on kyse – pioneeritoiminnasta.  

Nesticus cellulanus - Luolahämähäkki

Suuri yökkönen lentää näkökentän halki, tunnelma on maaginen. Pimeässä, ahtaassa onkalossa mietimme – onko tämä harrastus vai avunhuuto? Kyllä tämä on harrastus ja hyvä sellainen, me geologian saralla kouluttamattomat pojat ja tytöt teemme historiaa ja jätämme jälkemme Suomalaisen luolatutkimuksen historiaan. Tässä salatussa kammiossa se materialisoituu, kyse ei ole siitä mitä opiskelet vaan siitä mitä teet. Kyse on intohimosta, ei arvosanoista tai todistuksista – ei edes tiedosta. Jahdatkaa unelmaanne ja tehkää siitä totta – muuta teillä ei ole!

Mitä muuta Suomen louhikot kätkevätkään sisäänsä?

Nousen luolasta ja lähden haluttomasti pois. Aurinko häikäisee silmiä – RA, Rakas mollukka. Iso valo tervehtii kaikkia meitä jotka teimme juurikin jotain mihin muut eivät pysty tai eivät ole halukkaita tekemään – Historiaa. Katson horisonttiin ja näen rajattomasti mahdollisuuksia edessäni. On aika jatkaa eteenpäin.         

 

Ralfin kuvaamaa videomatriaalia ko. reissulta: