Seuraa meitä facebookissa: suomi365

maanantai 10. marraskuuta 2014

Runosmäen Pirunpelto, Turku

Kova hyppy yli kahdenmetrin korkeudessa keikkuvaan, kuivaan männynoksaan – näissä tilanteissa pitkästä rungosta ja miinankantajan käsistä on iloa. Petäjä hikoilee pihkaa. Tahmein sormin kiipeän kohti latvaa. Kilpikaarnaisella vanhuksella on ikää satoja vuosia. Tunkeudun tuuhean latvuksen läpi.

Horisontissa kohoaa Runosmäki, siis tuolla nimellä tunnettu lähiö.
Horisonttiin piirtyvät Runosmäen 1970-luvun valkoiset laatikkotalot; eivätpä ne mitään maiseman koristajia ole. Puiden juurella on Pirun kyntänyt sarkaa. Kymmenien tuhansien kivien täyttämä tasainen tanner – Pirunpelto. Harvinaisen näyttävä luontokohde, yllättävässä paikassa.

Keossa on kivi poikineen.
Mutta on kivistä peltoa kyntäneet muutkin kuin Piru. Vuonna 1982 kansantieteilijä Keijo Parkkunen palkkasi urakoitsijan maansiirtokoneineen paikalle kaivamaan Pirunpelto auki. Tarkoituksena oli penkoa esiin kivikon alla, teorian mukaan, odottava valtava hiidenkirnu. Laittomaan urakaan tarttunut työryhmä jäi kiinni tempauksestaan ja asiasta nousi valtava kohu. Sakkoa lyötiin suut ja silmät täyteen ja seuraavana vuonna Pirunpelto rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.  

Kivinen pelto on myyttinen - kysymyksiä herättävä...
Ei kiviröykkiön alla hiidenkirnua ole, samaa kalliota kuin sen ympärilläkin – kenties jokunen pieni syvänne. Tämä todistettiin Kuortaneella, missä vastaava lohkarepelto kaivettiin auki. Loputon on kuitenkin ihmisen mielenkiinto. Geologisesti katsottuna Pirunpelto on muisto muinaisesta merestä, jonka aallot löivät rantaan kymmeniä metrejä nykyistä merenpintaa ylempänä.

Komeista järkäleistä muodostuva pelto tarjoaa suojaa matelijoille, jopa horrostaville lepakoille.
Vesi huuhtoi hienomman aineksen pois, suuret lohkareet jäivät pintaan myyttiseksi kiviaukioksi. Kuljen eteenpäin haastavassa louhikossa. Haastavuutta lisää alas satanut sumu, joka on tehnyt kivet niljakkaiksi. Kivikot ovat jo vaipuneet talviuneen. Kesäisin kuivan jäkälän lomasta kuuluu tasainen rapina. Nunnavuoren kivinen pelto kuhisee sisiliskoja ja käärmeitä.

Pirunpelto on mainio retkikohde, kaupungin läheisyydessä.
Suuri lohkareikko kilometrin mittaisine onkaloineen tarjoaa täydellisen suojapaikan monille pienille eläimille. Kivisten käytävien suojissa talvehtivat liskot ja käärmeet, jopa lepakot. Kauniit karttajäkälät kirjovat suurten murikoiden pyöristyneitä kasvoja. Elottoman oloinen aukio on todellisuudessa täynnä elämää.

Pirunpelto!
Vastaavanlaisia kivikoita on Suomessa tuhansia. Nunnavuoren Pirunpellossa kiehtoo sen yllättävän sijainnin lisäksi kivien suuri koko. Pellon pintakerros koostuu valtavista murikoista. Useissa vastaavissa paikoissa kivet ovat nyrkinkokoisia ja matkailijat kasaavat niistä erilaisia torneja – Runosmäen kiviä ei edes raavasmies siirrä ilman koneellista apua.

Kiviä kirjoo kauniit kartta- ja muut jäkäläkasvustot.
Kivikko loppuu yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Edessä on nuori mäntymetsä, mäntyjen takana kulkee Nunnavuoren kuntorata. Koirapuistosta kantautuu kultaisennoutajan matala haukunta. Muutaman askeleen jälkeen kuuluu tuttuja pihahduksia. Kaupunkiliikenteen linja-auto kaartaa signalistinkadulle. Kauppatorilta pääsee Pirunpellon äärelle vartissa – todellinen lähiretkeilykohde, Turun kaupungin säilyttämä luontoaarre keskellä muuten urbaania maisemaa.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti