Seuraa meitä facebookissa: suomi365

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pallivaha ja sen onkalo Turussa

Kävin Pallivahalla viimeksi kun Putouksen ensimmäinen tuotantokausi pyöri telkkarissa ja Aku Hirviniemen esittämä Marja Tyrni maalasi Pallivahaa maailman- tai ainakin Suomen kartalle. En tiedä onko näyttelijä itse koskaan lohkareella käynyt tai edes siellä päin ja väliäkö hällä - käy missä käy.

Itse kävin silloin, se oli nuhruinen päivä ja muistikuvat lohkareesta jäivät hatariksi. Sitä aikaisemmastakin visiitistä oli vierähtänyt jo vuosia. Muistelin, että kiven alla olisi jotain koloja. Turkulaisen luontoretkeilijä Harri Leinon Retkipaikka-blogiin kirjoittama juttu herätti mielenkiinnon näitä onkaloita kohtaan ja yllätys paikalla olisikin oikein positiivinen.

Pallivahan toinen reuna on negatiivinen lippa, vastapuoli on louhikkoinen. Louhikossa on pieniä luolia ja lohkareita pitkin pääsee melko helposti kiipeämään jättijärkäleen päälle. Korkeutta kivellä on n. 10 metriä.
 
Siistimpi puoli...

...ja se louhikkoisempi. Louhikolla on pituutta n. 20 metriä ja leveyttäkin äkkiseltään saman verran.
 
Kiven kylkeen muodotuu melko suuri lippaluola. Sillä on leveyttä noin 10 metriä, korkeutta parhaimmillaan yli 5 metriä ja syvyyttäkin 2 -3 metriä. Lipan reunasta johtaa lohkareiden muodostama, parin metrin mittainen tunneli louhikon päälle.

   Pallivahan luola vai onko se vain onkalo...

Pallien alta löytyi tummanpuhuva aukko. Suomalaiseen luolaan pitää mahtua oleilemaan 3 aikuista, joten kyllä Pallivahan onkalo on reilusti luolalle asetetut kriteerit täyttävä lohkareluola.

Onkalon tarjoamaa suojaa ovat aikain saatossa hyödyntäneet rosvot ja muut laitapuolen kulkijat. Melko vaatimatonhan se luolaksi on mutta luola kuitenkin - haalarit ja otsalamput kannattaa kuitenkin  jättää kotiin pettymysten välttämiseksi!! 

Pallivaha on suuri - ei se Suomen lohkareiden kärkisijoista kamppaille vaikka aika jätti onkin. Ennen kaikkea sinne sitä on hemppo mennä ihmettelemään. Ja sehän löytyy täältä: KARTTA

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti