Seuraa meitä facebookissa: suomi365

perjantai 23. syyskuuta 2016

Suomen suurin hautaröykkiö?

Puut jo heittää
puvun kelltaisen.
marraskuiset pilvet peittää
hautaa kukkien.

- J.L.Runeberg



Panelian taajaman tuntumassa, aivan tien varressa kohoaa komea Kuninkaanhauta, Suomen suurinpana mainostettu röykkiöhauta. 40 metrin halkaisijalla ja 4,5 metrin korkeudella se on varmasti ainakin Suurinpien kärkijoukossa! Koko Kiukainen on saanut nimensä lukuisten hiidenkiukaiden mukaan, ja kylän vaakunan aihekin kuvaa näitä monumentteja. Nykyäänkin hiidenkiukaita tunnetaan alueelta n. 100 ja lukemattomia on jo aikoinaan hyvitetty.



Kuninkaanhautaa ei ole tutkittu virallisin menetelmin, joten kaikki siihen liittyvät tiedot ovat arvailujen ja päätelmien varassa. Paikalliset asukkaat kertovat röykkiön vajoavan, havainnoista johtuen on esitetty arvailuja röykkiön sisään rakennetuista kammioita jotka ajan myörä antavat periksi ja vajoavat.

Onko Kuninkaanhaudan sisällä vielä merkittäviä muistoja Suomalaisten muinaishistoriasta vai onko haudanryöstäjät ja aarteenmetsästäjät aikanaan vieneet kivimonumentin kätkemät aarteet. Kuninkaanhauta, monumentaarinen ja mystinen muinaismuisto kätkee historiansa ja salaisuutensa; ehkä ikuisesti.




Kuninkaanhauta KARTALLA

2 kommenttia:

  1. Upean näköinen ja inspiroiva paikka :)

    VastaaPoista
  2. Näin on ja helppo käydä - suosittelen lämpimästi syksyn retkien visiittikohteeksi!

    VastaaPoista