Seuraa meitä facebookissa: suomi365

torstai 13. tammikuuta 2011

Noitatunturi 24. - 25.6.2008

Pyhätunturi, Pelkosenniemen ja Kemijärven rajalla. Tämä Suomen eteläisimmän tunturiketjun tunnetuin alue on kesäisin ruma, jopa vastenmielinen ja luotaan työntävä. Raiskatuilla rinteillä kiemurtelevat maisemaa rumentavat rinteen pohjat ja hissilinjat. Hotellialueiden rakennustyömailla pauhaavat kaivinkoneet lähes yötä päivää ja repien maisemaan uusia arpia. Saksalainen turisti örveltää ohi maha pystyssä ja bratwursti kädessä, ei täältä voi löytää mitään kaunista. Euroopan viimeinen erämaa...



Klo. 22:00 Alue alkaa hiljentyä, olen valinnut yö vaellukseni kohteeksi n. 12 km pitkän reitin, joka kiertää tunturien takaa Oravanlammen kautta Noitatunturin huipulle. Noitatunturilta polku laskeutuu Annikinlammen kautta Karhunjuomalammen päivätuvalle ja Isokurun läpi takaisin luontokeskuksen parkkialueelle.

Polku Isokurun suulta Oravanlammen laavulle on hyvin kaunis, polku kulkee rinteisessä maastossa, puiden suojissa. Alhaalla rinteen juurella virtaa puro, veden ääni kantautuu hyvin ylös polulle. Yöllä kaikki äänet tuntuvat voimistuvan. Samaan aikaan voi tuntea suuren hiljaisuuden ja hyvin meluisan metsän. Mitään tämän päivän ihmiselle jokapäiväisiä ääni ei kuulu, autot eivät pärise eikä ihmisten tyhjänpäiväiset jorinat häiritse mieltä. Toisaalta kurkien ja muiden suolintujen yhtäkkiset ”karjahdukset” ja kiekaukset jopa pelättävät välillä. Öisin metsä on täynnä elämää.

Vesilinnut lennähtävät ryminällä karkuun kun saavun Oravanlammelle. Vain hetkeksi lammen peilipinta särkyy kunnes se taas palaa takaisin tyyneen rauhaansa. On täysin tyyntä, veden pinta ei värähdäkään. Oravanalammen tulipaikka sijaitsee hyvin kauniilla paikalla lammen rannalla. Ja vielä tähän aikaan yöstä alueen kauneudesta saa nauttia täysin omassa rauhassa. Teen pienen nuotion, juon kupilliset vihreää teetä ja nautin yön äänistä sekä raikkaudesta ennen kuin aloitan nousun Noitatunturin rinteille. Opas taulu kertoo, että matkaa tunturin huipulle on 1.4 kilometriä, matka ei ole pitkä mutta hyvin vaativa ja raskas.


Kirjoitus julkaistu 25.6.2008

Kiemurainen polku mutkittelee pitkin rakkaa, jääkauden jälkeensä jättämää tunturi kivikkoa. Tässä maastossa olisi erittäin helppo taittaa nilkkansa, ja apuakin varmaan saisi helposti keskelle tunturia 01:00 aamuyöllä… Hyttyset todennäköisesti imisivät kuiviin ennen kuin apu ehtisi paikalle, niitä todella riittää. Ilman hyttysmyrkkyä olisin jo alkumatkasta juossut kotiin, niitä ei ole parvi, niitä on pilvi. Heti kun vauhti hiljenee tai pysähtyy hetkeksikin niin jo niitä pieniä perkeleitä on naamassa satoja… Onneksi puuton avotunturi alue lähestyy ja siellä itikat jättävät rauhaan.



Maisemat paranevat kokoajan mitä ylemmäs tunturin kylkeä nousee, joka puolella kohoaa vaaroja ja tuntureita vaaleanpunaisesta usvasta, näkymä on hiljentävä. Keskikesä on totisesti lapin parasta aikaa! Saavutan huipun, Noitatunturin huipulta ei löydy tulipaikkaa eikä autiotupaa, vain opaskyltti joka kertoo missä ollaan ja mihin suuntaan reitistö jatkuu.


Joka puolelle avautuu erittäin kauniit näköalat, täältä näkee kokonaisuudessaan Pyhä-Luoston tunturijonon huippuineen ja kuruineen. Keskiyönaurinko luo vaaleanpunaista valoaan Pyhäjärven takaa, tällaisella hetkellä on helppo ymmärtää miksi muinaiset Saamelaiset olivat valinneet Noitatunturin Seitapaikakseen. Se vain yksinkertaisesti on täynnä pyhää energiaa, jonka tuntee paikalla vielä tänäkin päivänä!



Reitti kohti Annikinlampea on loivempi ja helppokulkuisempi kuin rinne jota nousin ylös, tämä reitti suositellaankin kierrettäväksi myötäpäivään. Rinne on vaaleanpunaisena variksenmarjan kukista, ja kivikko keskiyönauringon säteistä. Annikinlampi, jääkauden jälkeensä jättämä kuru lampi näkyy jo tunturin juurella. Lammella ei ole virallista tuli paikkaa, vaikka jonkin näköinen kivikasa nuotiota varten onkin paikalle kyhätty. Poltopuiden hankkiminen on suurempi ongelma jos lammella haluaa nauttia tulesta, suosittelen kuitenkin maisemien nauttimista ja tulen teon siirtämistä seuraavalle viralliselle tuli paikalle Karhunjuomalammelle.


Hyttyset ovat taas palanneet ja suorittavat hyökkäyksiään tunturikoivikosta. Polku mutkittelee puisissa maisemissa, mutta puiden väleistä on kuitenkin hyvät näkymät Luoston suuntaan ja aurinkokin paistaa juuri samasta suunnasta.

Karhunjuomalammen taukopaikalla on mahdollisuudet pitempäänkin taukoon, alueelta löytyy hyvät WC:t tilava autiotupa, jossa kaasuliesi ja kamina, lisäksi pihassa on vielä iso kota sekä laituri tuvan takana olevalle lammelle. Teen pienen nuotion pihakotaan ja nautin hiljaisuudesta tulen loimussa, tälläkään paikalla ei ole ketään muuta, kello on 3:15

Karhunjuomalammelta suuntaan kohti isokurua, tämä valtava syvimmällään 220 metriä syvä kuru on Suomen mittakaavassa hyvin merkittävä ja ainutlaatuinen nähtävyys, tällaisia maisemia ei todennäköisesti löydy mistään muualta koko maailmasta… Ensimmäiset silmäykset isokuruun saa Saamelaisten vanhalta seitapaikalta Uhriharjulta. Jyrkkäreunaisen harjun reunalta näkee hyvin alas jossa kuivunut ja umpeen kasvanut kurulampi loistaa neon vihreänä ja keltaisena… täysin psykedeelinen näky näissä maisemissa.



Isokurun massiivisuus ja karuus on mykistävä, vaikea kuvitella olevansa muutaman kilometrin päässä raiskatusta hiihtokeskuksesta. Uhriharjulta laskeudutaan alas pyhänkasteenlammelle rakenettuja 355 porrasta pitkin, nekin on mukavampi kulkea ylhäältä alas, mikä puoltaa suositusta että reitti kierrettäisiin myötäpäivään.

Pyhänkasteenlampeen laskee uhriharjun jyrkkää reunaa pitkin kaunis vesiputous, pyhänkasteen putous. Tämä lampi ja putous olivat hyvin merkittävässä osassa alueen käännytys työtä, kun metsäläisiä ja saamelaisia alettiin 1600-luvun puolenvälin jälkeen käännyttää kristinuskoon. Vanhaan mytologiaan on mukava uppoutua mukaan ja kastaa pää pyhänkasteenputouksessa ja juoda lammen pyhää vettä.



Luontokeskuksessa jo varoiteltiin kyltein pitkospuiden entisöinti projektista, joka hankaloittaa isokurussa retkeilyä. Tällaista en kuitenkaan osannut odottaa. Kurun pohja on täynnä vaaleana loistavia pattinkeja, niitä on kaikkialla. Voisin lähettää terveisiäkin metsähallitukselle tässä samassa, että voisiko ne pattingit edes säilöä kivikoille ja polun viereen? Nyt niitä nimittäin kellui vettyneinä kirkkaissa lamissa pilaamassa ja rumentamassa maisemaa. Kaikin puolin rakennusmateriaalien sekamelska oli järkyttävä ja vastenmielinen. Onneksi kuitenkin Isokurun maisemat ovat niin kauniit, että niistä saa nautintoa irti vaikka se mahdollisuus on pyritty pilamaan kaikin keinoin.


Valmistuessaan uudet pitkospuut tulevat varmasti lisäämään retkeily nautintoa ja turvallisuutta kurussa, mutta tällä hetkellä tilanne oli pöyristyttävä. Vielä 200 portaan nousu Isokurun kodalle ja kilometrin kävely luontokeskuksen pihaan ja matka on pulkassa, kello näyttää 4:50. Yö oli täynnä kokemuksia ja maisemat alueella ovat uskomattomat ja ikimuistoiset.

Mikäli haluat nauttia Suomen luonnosta kauneimmillaan ja kohtalaisen pienellä vaivalla suosittelen, että otat suunnaksi Pyhä-Luoston kansallispuiston! Itse ainakin nautin joka hetkestä. Enkä törmännyt yövaelluksellani yhteenkään ihmiseen, vaikka kesäsesonki on nyt parhaimmillaan/pahimmillaan.


Rauha vanhoille Jumalille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti