Taiteilijana luonto

Kun kameran kanssa tulee kuljettua maastossa kymmeniä tai satoja päiviä vuodessa tarttuu muistikortille väkisinkin kauniita taideteoksia. Universumin suurin ja taitavin taiteilija jättää jälkensä kallioiden uurteisille kyljille, lampien jäätyville pinnoille, kivien sammaleisiin, puiden, kukkien ja sienten kasvoille ja lumen peittämiin oksiin, tämän taiteilija nimi on luonto.

Jää luo hämmästyttäviä muotoja. Aamuisin ihmetyttää auton ikkunaa peittävät sulkakuvioit, macro-tason ihme on lumihiutaleen muodostuminen. Tässä juuri jäätymässä olevan lammen pinnalla on aivan suoria, hämmentävän kuiniita ja monimutkaisia muotoja.

Sinistä taivasta vasten piirtyvät, lumen peittämät puunoksat ovat kauneinta talvessa. Sininen ja valkoinen, Suomalaisuuden symboli. Talvesta meidät tunnetaan ja me tunnemme talven. Alhaalta päin katsottuna puun tummat oksat korostavat lumen valkoisuutta ja tuovat vahvan kontrastin.

Kalliolla seisova, kelottunut petäjä pysäyttää aina luonnossa liikkuja. Kiertyneen ikihongan harmaan kyljen tuijottaja katsoo Suomalaisuuden ytimeen. Taivaan valoa ja pilvien pehmeitä piirteitä vasten piirtyät käkkäräiset, satoja vuosia vanhat oksat ovat toellista taidetta.

Yksinäisyydessään, pienen niityn laidalla seisova Runoilijan kuusi Paraisilla on jo tieltä katsottuna erikoinen näky. Puiden Jumalan todellinen olemus hahamottuu kuusen juurella. Hyvin erikoisesti kasvaneen kuusen latvustoa peittää hennon vihreät sammalet. Tämän kuusen juurella  Johan Ludvig Runeberg kirjoitti runoja 1800-luvulla, ollessaan Paraisilla evakossa Turun palon pakoittaman, kaksi suurta taiteilijaa kohtasivat pyhässä hiljaisuudessa.

Käävät ovat mystysiä metsän olentoja. Tämä valtava kääpä on kasvattanut niskaansa viisi pientä poikaa. 40 sentiä leveän käävän puna-oranssina hehkuva reuna näkyi kymmenien metrien pähään, kuin kutsuen katsomaan lähempää.

Ihmeellisin kaikista on kivimaailma. Suomen vanhimmat kivet ovat 3500 miljoonaa vuotta vanhoja. Siinä on ollut aikaa kehittyä? Millaisen teoksen tekisi taiteilija jolla olisi aikaa tuhat miljoonaa vuotta... luonto on ainakin tehnyt kauniin, kivistä löytyy mitä mielenkiintoisimpia muotoja. Tässä erikoisten uurteiden peittämä kivenjärkäle Piikkiön Pohtionvuorella.

Nämä kivettyneet käärmeet luikertelivat vastaan Särkisalon Ulkoluodon paljailla rantakallioilla.

Veden voimaa. Aallokko ja ahtojäät ovat syöneet kaliossa kohtaavien kivilajien väleihin syvät railot. Eri kivi lajien vaihtelu paljailla silokallioilla on erittäin mielenkiintoista tutkittavaa.

Kun kuluttavia ja kiveä puhtaana pitäviä voimia ei ole kivi saa pinnalleen uuden, kauniin vaatteen. Karttajäkälät täplittävät kiven kiehtovilla muodoilla, on helppo ymmärtää mistä kasvi on saanut nimensä.

 

Sain näyn,

enkä totuutta karta,

selvitän korpin sanoja,

ruska värjää maiseman,

Kivissä on kartta,

korppi huutaa oksalla,

 

Kivissä on kartta,

 

Kivissä on taikaa,

 

Vihreää sammalta,

kiven pinnalla,

ja sen alla,

 

Tallaan samaa maata kuin eilen,

tänään näen sen toisin,

Kivissä on kartta,

 

Viisaus odottaa,

katsoo silmillä suden,

enkä minä sure,

odotan vastausta,

 

Odotan omaa aikaani.

 

(Tuomo Kesäläinen, teoksesta: Kivissä on kartta -2010)