Tapion alttari, Raisio

Sadepisarat killuvat lehdettömien puiden oksilla kuin helminauhat. Keväinen luonto kylpee raikkaudessa, ei ole satanut viikkoihin. Viimeisin sade taisi laskeutua maahan lumena. Ilman lämpötila on +3, nytkin vesi kykenee vain vaivoin säilyttämään nestemäisen muotonsa.

Keväinen luonto on kaunis kaikessa karuudessaan.

Samoilen märillä kallioilla jossain Mälikkälän metsissä, Turun ja Raision rajamailla. Katseeni haravoi alueen kuusia. Keskustelin alkuviikosta Ari Karhilahden kanssa mattokuusista ja muista kuusen eri muodoista. Herran mukaan niitä olisi myös tällä alueella.

Silmiinpistävän kaunis, pieni pyöreä suo.

Tummien puidenrunkojen takaa osuu silmiin keltainen hohde; se vetää puoleensa. Kallioiden välissä on pieni pyöreä suo. Näky on kaunis; lumoava. Jos rehellisiä ollaan, en olisi tänne lähtenyt könyämään vain mattokuusten takia.

Mattokuusi, ei mikään edustavin tapaus mutta hyvä esimerkki.

Ari kertoi myös kallioilla sijaitsevasta ”Tapion alttarista”, kolmen kiven varassa lepäävästä pöytäkivestä. Tämä kivimaailman luomus on retkeni todellinen motivaattori.

Myyttinen Tapion alttari.

Pian tuon lumoavan pikkusuon jälkeen silmiin osuukin lupaavasti maisemasta kohoava kivenmurikka. Lähestyn kiveä kunnioittaen. Kivi tasapainottelee pienempien varassa, ole oikeassa paikassa. Se on jylhempi kuin odotin.

Tapion alttari on kolmen jalkakiven varassa lepäävä kivipöytä. Tällaisia muodostumia löytyy Suomesta sekä ihmisen, että luonnon tekeminä. Tässä tapauksessa veikkaan tekijäksi viimeistä jääkautta - mitään varmaa en kuitenkaan uskalla sanoa.

Sijainti on edustava. Lohkareen edestä laskeutuu mäki joka muuttuu pian jyrkänteeksi. Alttarilta avautuu laakea näkymä metsään. Muutama tuhat vuotta sitten kiven edessä lainehti meri. Tämä kivi sopisi muinaiseksi seidaksi kuin nakutettu.

Palvottu ja kunnioitettu vai pelkkä metsän siimeksessä oleva kivikasa?

Hymyssä suin mutta nöyrinä näen muinaiset Mälikkälän ja Kuloisen kalamiehet kantamassa osan saaliistaan kiven Jumalille. Illan hämärtyessä alttariin hierotaan kalanrasvaa ylistyslaulujen raikuessa, vielä parempaa saalista rukoillessa.

Itse alttari on suurempi kuin näkemäni kuvan perusteella odotin. Päällimmäinen pöytäkivi on lähes 6 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja korkeimmillaan 2 metrin korkuinen. Kiveä kannattelevat murikat pitävät sen noin 0,5 metrin korkeudella ilmassa, alla on paljasta kalliota.

Muhkuramänty vangitsee katseen kuin muinainen toteemipaalu.

Jatkan matkaani haltioituneena. Törmään jopa muutamaan mattokuuseen, vaikka tuo mahtava alttari veikin hetkeksi huomion kaikelta muulta. Lehdetön ja eloton luonto on kaunis; eletään omaa suosikki vuodenaikaani. Törmään komeaan muhkuramäntyyn, en fyysisesti mutta henkisesti. Itse puu on pieni mutta pahkoja on paljon.

Alue on mitä kauneinta kaupunkierämaata; Turun Länsi-keskuksen palvelut ovat vain minuuttien kävelymatkan päässä mutta täällä saa kaikessa rauhassa samoilla huimissa kalliomaisemissa. Suuntaan vielä kohti kallioiden välistä solaa; rotkon halki kulkee valaistu kuntorata.

Alueella on paljon komeita lohkareita, jyrkänteitä ja kalliomaisemia.

Kalliot nousevat korkeuksiin. Silmät haravoivat jyrkänteitä etsien jotain luolantapaista. Sellaista ei kuitenkaan tällä kertaa löydy. Siitä huolimatta jatkan kulkuani tyytyväisenä. Tapion alttari teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.