Kalevalan Kipumäki paikallistettu Rovaniemelle

"Muinoin luultiin Kipuvuoren olevan kaukana pohjoisessa Kemijoen rannalla..."
Z. Topelius, Maamme kirja 

 

Kattila on Kivuttarella, Pata
Väinön tyttärellä, Jolla keittävi
kipuja, Keskellä kipumäkeä,
Kipuvaaran kukkulalla,
Kylä on keskellä mäkeä, Kota
keskellä kyleä, Lähe keskellä
kotoa, Kivi keskellä lähettä,
Siinä reikeä yheksän, Jotk´ on
väätty vääntiällä, Puhkaistu puraisimella.

Se on reikä keskimmäinen,
Yheksän sylen syvyinen,
Siihen kivut kiskotahan, Tuskat
tuimat tungetahan, Pahat
vammat vallatahan, Pakkopäivät
painetahan, Öin yrittämättömiksi,
Päivin pääsemättömiksi.

- Suomen kansan muinaisia loitsurunoja, Lönnrot 1880

Kalevala, Suomen kansalliseepos, on toiminut Suomalaisten kansallistunteen kohottajana ja inspiraationlähteenä yli 150 vuotta. Kalevalaa on tulkittu lukemattomin eri tavoin. Runojen henkilöitä ja tapahtumapaikkoja on etsitty, tutkittu ja arvailtu siitä asti kun Elias Lönnrot julkaisi teoksen.

Koskaan aikaisemmin ei ole yhtäkään runoissa mainittua tapahtumapaikkaa kyetty liittämään todelliseen paikkaan yhtä kiistattomin todistein kuin nyt. Paikan suuruus tekee löydöstä entistä kiehtovamman. Kyseessä on Kalevalan ja muinaissuomen merkittävin uhri- ja kulttipaikka, legendaarinen Kipumäki.

Käsitteenä ja paikkana Kipumäki on paljon Kalevalaa ja Lönnrotia vanhempi. Jo kauan ennen Lönnrotin kokoamaa Kalevalaa, Mythologia Fennican vuonna 1789 julkaissut, kansantieteenkerääjä Christfried Ganander pohti Kipumäen salaisuutta.

Mythologia Fennica

Gananderin tutkimuksiin perustuen Sakari Topelius kirjoittaa Maamme kirjan toisessa luvussa ”kansa”:

”Muinoin luultiin, että kaukana pohjoisessa Kemijoen rannalla

oli Kipuvuori. Vuoren keskustalla kohosi korkea kukkula; kukkulan

laella oli pieni kota, kodassa lähde, lähteessä maksankarvainen
kivi ja kivessä yhdeksää syltä syvä reikä. Tähän reikään manattiin
kivut. Kuoleman kolme tytärtä, Kivutar, Tuonetar ja Äkäätär ottivat
ne vastaan, keräelivät ne kipukintahat kädessä vaskikauhoihin,
puhdistivat, pohtivat ja seuloivat ne, ja sitten paistettiin ja keitettiin
kivut rautakattilassa, siksi kunnes ne viimein kaadettiin reikään.
Luultiin, etteivät kivut voineet vuoressa ketään viatonta vahingoittaa.”

 

Z. Topelius

Paras lähestymistapa Kipumäen mysteerin purkamiseen on totta kai vanhojen runojen ja vertauskuvien kääntäminen nykysuomeen. Aloitetaan merkittävimmästä runon osasta, jossa kuvataan paikan kokoa sekä Maamme kirjan maininnasta Kipuvuoren sijainnista:

Kemijoen rannalla on mäki, jonka keskellä kohoaa korkea kukkula. Kukkulan keskellä on yhdeksän kattilamaista reikää, joista keskimmäinen on yhdeksän sylen syvyinen. Syli on vanha pituus mitta joka vastaa nykymitassa noin 1,7 – 1,8 metriä. Yhdeksän syliä on siis nykymitassa (9 x 1,7 =) 15,3 metriä. Reiät ovat ”väätty vääntiällä”, vääntiö on murresana joka tarkoittaa poraa.

Yhteenvetona - Kipumäki on korkea kukkula Kemijoen rannalla, kukkulan laella on kattilamaisia reikiä, joista keskimmäinen on yli 15 metriä syvä poralla porattu aukko. Kuulostaako epätodelliselta? eikö tällainen paikka tiedettäisi? Kyllähän se tiedetään, itse asiassa paikka on suosittu turistinähtävyys.

 

"Vuoren keskustalla kohosi korkea kukkula."

 

 

Sukulanrakan hiidenkirnut – Rovaniemi

Suurin Sukulanrakan hiidenkirnuista on kansan suussa saanut nimen ”Paholaisen liemikirnu”, tämä valtava kirnu sijaitsee kallion eteläreunalla. Kirnu on 15,4 metriä syvä. Paholaisen liemikirnu on kolmesta suurimmasta hiidenkirnusta keskimmäinen - ”se on reikä keskimmäinen, yheksän sylen syvyinen!” -  kuten vanhakansa asian ilmaisi.

 

15,4 metriä syvä Paholaisen liemikirnu on kolmesta suurimmasta hiidenkirnusta keskimmäinen  ”se on reikä keskimmäinen, yheksän sylen syvyinen!”

Kirnualueen kartta

Niin, voisiko se olla sattumaa? Kolmesta suuresta reiästä juuri keskimmäinen on tasan 9 sylin syvyinen. Maastokartasta huomaa hiidenkirnujen sijainnin, Sukulankankaan läpikulkeva tie nousee loivaa mäkeä, tien päässä pystysuorat kallion jyrkänteen, kuin hattuna mäen laella - ”Vuoren keskustassa kohosi korkea kukkula…” Kemijoen rantaan on 1,5 kilometriä, sekin pääosin alavaa suota.

 

Taustalla kimmeltää Lapin ikiaikainen valtaväylä - Kemijoki

Kemijoen rannasta on Kipuvuorelle noin 1,5 kilometriä - ”Muinoin luultiin, että kaukana pohjoisessa Kemijoen rannalla oli Kipuvuori.”

Hiidenkirnut sijaitsevat korkean kukkulan huipulla. Kukkulan laelta on suora näköyhteys horisontissa kimaltelevalle Kemijoelle! S. Topeliusta lainatakseni: ”Muinoin luultiin, että kaukana pohjoisessa Kemijoen rannalla oli Kipuvuori.” Myös Lönnrotin tiedetään kulkeneen Kemijokea 1840-luvulla tapahtuneilla aineistonkeruumatkoilla, Rovaniemeltä on koottu talteen myös Kalevalaan päätynyttä runoutta.

” Jotk´ on väätty vääntiällä, Puhkaistu puraisimella…”  Miten tätä näkyä runossa selittäisi paremmin kuin kuvaili sen poralla poratuksi?

Edellä tuli esitettyä, että Kemijoen rannalla tosiaan on korkea kukkula josta löytyy 9 sylttä syvä reikä - entä tämä runon osa? Sukulanrakan hiidenkirnuissa näkyy erittäin selkeästi hiidenkirnuille tyypilliset ”rihlat”, kirnun seinämiä kiertävät korkkiruuvimaiset uurteet, kierteet, jotka saavat kirnun näyttämään isolta poranreiältä. Miten tätä ilmiötä runossa selittäisi paremmin kuin kuvaili sen poralla poratuksi? 

"Kukkulan laella oli pieni kota…”

”Vuoren keskustalla kohosi korkea kukkula; kukkulan laella oli pieni kota…” Mikä sitten on tämä runossa esiintyvä myyttinen kota?

Kodan muoto on aina ollut pohjoisessa pyhä ja arvossa pidetty, useat pohjoisen seitakivetkin ovat kolmiomaisia ja muistuttavat kotaa. Olisiko runon kota siis kartiomainen pyhäkivi? Kuin tilauksesta suurimman hiidenkirnun takana kohoava kallionlaki on silmäänpistävän kolmiomainen, toisin sanoen kotamainen - kukkulan laen pieni kota.

"Kivut suuret survotahan, Kiven kirjavan sisähän..."

”Kivi mäen keskellä, Kivi kirjava mäellä”

Teksteissä puhutaan vielä kirjavista kivistä. Sukulanrakan kalliota silmäillessä ymmärtää heti mitä tällä vertauskuvalla ajetaan takaa, se ei suinkaan tarkoita erivärisiä kiviä, vaan kallioiden rosoista ja hyvin elävää pintaa. Kukkulan kalliot ovat aivan täynnä kallion rapautumisen aiheuttamia pieniä reikiä, rakoja ja koloja. Kirjaimellisesti ne ovat kirjavia. ”Kivi mäen keskellä, Kivi kirjava mäellä”

"Kiputyttö, Tuonen neiti, joka istut kipukivellä, joen kolmen juoksevassa, veen kolmen jaka'imessa , jauhaen kipukiveä, Kipuvuorta väännätellen!"

On olemassa vielä yksi sijaintia vahvistava yksityiskohta. Kipumäen kerrotaan sijaitsevan kolmelle taholle menevien vesiväylien risteyksessä. Yllä olevan kartan kuvatekstinä olevassa runossa kuvataan Kiputyttöä ja hänen työskentelypaikkaansa Kipukivellä. ”joen kolmen juoksevassa, veen kolmen jaka'imessa…”

Hiidenkirnujen sijainti sopii jälleen runon kuvaukseen paremmin kuin hyvin. Rovaniemi on paikka jossa kohtaavat Lapin suuret pääväylät, muinaiset kulkureitit. Kemijoki tulee etelästä ja jatkuu kohti valtavaa Kemijärveä, Ounasjoki jatkaa kohti Läntisempää lappia. Ihmisiä Rovaniemen alueella on elänyt todistetusti yli 8000 vuoden ajan. Risteyspaikka on ollut aikanaan niin merkittävä alueella liikkujille että on itsestään selvä miksi se on otettu esille myös kipumäkeä kuvaavissa runoissa.

Edellä esitetty ei ole arvailu, se ei ole mystiikkaa, siinä ei ole mitään keksittyä eikä mitään lisättyä. Edellä esitetyissä asioissa on vain purettu Kipumäkeä käsittelevät runot nykysuomeksi ja liitetty ne olemassa olevaan paikkaan, jota ne kuvastavat aukottomasti.

 

On siis kiistatta osoitettu, että Muinaissuomalaisten merkittävin uhripaikka, Kipumäki on vihdoin paikallistettu ja se sijaitsee Rovaniemen kaupungin eteläpuolella Rautiosaaren kylässä olevan Sukulanrakan kallion rinteellä.

 

 

Naantalissa 16.11.2015 Tuomo Kesäläinen

 

 .

 

 

Susien vuorella - Vargberget, Nauvo

Keloja ja miniatyyrimäntyjä, niukkaravinteinen kasvualusta tekee puustosta, luonnosta ja maisemista erämaisen.

Polku nousee Susivuoren loivaa kalliorinnettä kohti huippua. Hakkuuaukella matkani katkeaa, onneksi vain hetkeksi – oranssiin lippalakkiin ja liiviin pukeutunut nuorimies seisoo polulla kivääri olalla ja tiedustelee retkeni suuntaa. Olin kokonaan unohtanut mikä aika vuodesta on. Hirvimies kehoittaa pukemaan jotain värikästä päälle ja pysyttelemään kallion korkeammilla osilla, jahti keskittyy kallion laitamille.

Emäkalliosta on repeytynyt irti valtavia lohkoja, näiden lohkojen väleihin on syntynyt pitkiä solia ja tilavia luolia.

Täällä, Vargbergetin – Susivuoren alueella on pitkät metsästys perinteet. 1800-luvulla kun Nauvon alueella eli vielä paljon susia käyttivät kyläläiset kallioaluetta ansana. Sutta ajettiin takaa niin, että se saatiin juoksemaan ylös tätä loivaa rinnettä. Kävelen susien ja metsästäjien jalanjäljissä kohti kallion toista reunaa. Uskomatonta, toinen reuna on kuin eri maailmasta. Pystysuorat jyrkänteet syöksyvät hengenvaaralliseen louhikkoon.

Vargbergetin rotko

Susi jahti oli onnistunut kun peto makasi hengettömänä louhikossa jyrkänteen juurella. Paikka sopii tähän tosiaan hyvin, se on kuin luotu susijahtiin. Loivaa rinnettä kävellessä ei voi kuvitellakaan mitään tällaista. Kalliosta on irronnut valtava kolmion mallinen, yli 10 metriä pitkä lohko. Lohkon väliin on muodostunut yhteensä lähes 25 metriä pitkä kaksihaarainen rotko. Rotkon reunoilla on luolamaisia tiloja. Ei tunnu lainkaan Nauvolta. Näin se maailman kuva laajenee.

Kukkulan rinteillä on useita tilavia luolia, luolien suuaukot ovat harvinaisen selkeälinjaisia ja kauniita.

Susivuoren ihmeet eivät tähän lopu. Seuraan jyrkännettä, näky saa minut hieraisemaan silmiäni. Mielettömän kokoinen irtolohkare tasapainottelee pienellä kallioportaalla – sitä tukee vain pieni pyöreä kivi. Järkäleen alle muodostuu viihtyisä luola. Pienen matkan päästä löydän houkuttelevan oloisen aukon. Ryömin sisään ja hämmästyn. Seison avarassa luolassa – pituutta 10 metriä ja korkeutta 5 – 6 metriä. Vargberget on täynnä yllätyksiä. Seikkailijan aarreaitta, jossa riittää tutkittavaa.

KARTTA

Vargbergetin rinteet ovat täynnä mielikuvitusta ruokkivia, hyvin ainutlaatuisia kivimuodostumia.

 

Saariston helmiä: Husbergen, Nauvo

Punahehkuiset jyrkänteet ja tuuheina puskina kasvavat kallioimarteet muodostavat kauniita pienmaisemia.

 

En nauti niin paljon matkasta jos tiedän mitä perillä odottaa. Todellinen seikkailun halua herää kun ei ole hajuakaan mitä vastassa odottaa. Tällainen tutkimusmatkailu tuottaa toki pettymyksiä mutta toisaalta myös ne suurimmat onnistumisen tunteet. Tässä tutkimusmatkailijoiden hengessä suuntasin Nauvon Husbergebille. Lumeton marraskuu tarjosi upeat puitteet retkelle. Pakkasin reppuni ja lähdin matkaan.

Erikoisen latvuston itselleen kasvattanut kuusi tarkkailee talvilepoon vaipuvaa saaristoa korkealta vartiovuoreltaan.

Olihan minulla pieni tuntuma paikasta kuten sijainti ja kartta. Ilmakuvasta olin havainnut vuoren laella kiehtovanoloisen halkeaman.  Kädet hikoilevat auton rattia vasten, lauttamatka tuntuu ikuisuudelta. Syke on korkealla, kromaffiinisolut tuottava kiivaasti epinefriiniä levottoman seikkailijan vereen. Adrenaaliniryöpyn voimakkuudesta tuntee sen, että matkasta on tulossa hyvä.

Luonnon kyky muodostaa selkeitä geometrisiä muotoja hämmentää joka kerralla.

Lautan puomi nousee. Kuin ravihevonen paahdan syksyiseen saaristoon. Ajan läpi kauniiden merimaisemien kunnes olen päämäärässä ja hylkään ajoneuvoni tien varteen. Märkä metsäautotie odottaa kutsuvana, kuljen sitä hetken kunnes syöksyn ensimmäisten puiden läpi metsään. Mäki nousee jyrkästi ja maisemat jylhenevät nopeasti. Valtavia lohkareita lepää pitkin kallion lakea.

Jyrkänteistä on irronnut suuria lohkoja, aukkoihin on muodostunut näyttäviä kaappeja, hyllyjä, katoksia ja käytäviä.

Rotko on muodoltaan suppilo. Kapea sola alkaa kallion laelta ja levee lopulta laakeaksi tilaksi kunnes jyrkänteet erkanevat toisistaan kokonaan.

Upeaa. Sydän pamppailen kierrän luonnonvoimien pyöristämän kallionhuipun, tuon kauniin monumentin takana pitäisi olla etsimäni halkeama. Pienen kuusen silhuetti piirtyy kallion kylkeen. Matalalta paistava syysaurinko pidentää varjot. Ja sitten edessä aukeaa kaunis, synkkä railo kovassa kalliossa. Kapea railo aukeaa toisessa päässä laajaksi solaksi. Rotko ylittää odotukset. Tuntemattomuus tekee elämyksestä huikean. Upean rotkon lisäksi kallioalueelta löytyy luolia ja erittäin kauniita kalliomuotoja sekä suuria lohkareita. Tutkimusmatka on onnistunut, jatkan alueen tutkimista onnellisena.           

KARTTA

Surullinen kivijumala, lieneekö uhkaavasti lähestyvä hakkuuaukea syynä jyhkeän kivimiehen murheeseen?

Nauvon Klockarbergenin luolastossa

Klockarbergenin luolat, Nauvo

Biologi Emma Kosonen etsii lepakoita luolaston kätköistä.

Turun sanomien TSTV:n Luonto Plus ohjelma vieraili luolilla - katso jakso: LUONTO PLUS
Luolajakson toinen osa tulee viikon päästä.  
 

Hämärän laskeutuessa Klockarbergenin jyrkänteiden päälle, tunnelma muuttuu aavemaiseksi. Syvältä luolastosta kuuluu lapsen hysteeristä itkua. Laajassa ja kosteassa luolastossa kummittelee pienen tytön henki. Vielä 1800-luvulla kun Nauvon saarella liikkui ja eli paljon susia, eläimet majailivat myös Klockarbergenin luolastossa. Kerrotaan, että tämä nuori tyttö on yksi petojen epäonnisista uhreista. Sudet ovat lähteneet ja tuskin niistä todellisuudessa edes ihmisille vaaraa olisi mutta tarinoissa lapsen sielu on onkaloiden ikuinen vanki.

Tänä päivänä luolasto on supikoirien valtakuntaa. Jätöksiä tutkii Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti. 

Luolasta löytyi pimeässä hohtavaa aarnisammalta.

Susia ei vuorella enää majaile mutta luolat eivät makaa metsässä käyttämättöminä, vaan jäljistä päätellen ne ovat saaneet uudet asukkaat. Lippaluolien alle johtaa tallaantuneita polkuja, lipan alla odottaa hieman inhottavampi yllätys. Lohkareiden alla asuvat supikoirat käyttävät näitä suojaisia, avaria rakoja vessanaan. Uloste kasat ovat valtavia, osa pökäleistä on muuttunut homeen verhoamiksi ”kaivoskaneiksi”.

Nauvon Klockarbergenin luolasto on upea luontokohde!

Mannerjäätikön graniittikalliosta irrottamien lohkareitten alle syntyneellä luolastolla on pituutta liki 40 metriä, jonka varrella on useita melko kookkaita kammareita ja niitä yhdistäviä käytäviä. Luolastoon johtaa ainakin 5 suuaukkoa.  Kohde sijaitsevat keskellä saariston sydäntä, aivan Nauvon kirkon tuntumassa. Klockarbergenin luolasto on yksi Suomen hienoimpia kokonaisuuksia.

Luolastolla on mittaa liki 40 metriä.

 

Suuria ulostekasoja on useita. Luola ei sovi herkimmille retkeilijöille.

SUURTEOS SUOMEN LUOLISTA - Tilaa tästä 

SUOMEN LUOLAT – A. Kejonen, T. Kesäläinen, S. Kielosto, S. I. Lahti, V-P. Salonen (Salakirjat 2015)

SUOMEN LUOLAT on kattava tietokirja kotimaamme luolamuodostumista, teos esittelee tarkat tiedot Suomen luolien luokittelusta, syntytavoista, esiintymisestä ja koosta. Tärkeässä osassa, geologian lisäksi, ovat luolien eliöstö, historia ja kansantarinat. Teos pohjautuu Helsingin yliopiston geologian ja paleontologian professori Veli-Pekka Salosen, geologien Aimo Kejosen, Sakari Kieloston ja FT Seppo I. Lahden vuonna 1982 aloittaman, edelleen jatkuvan, luolaprojektin tallentamiin aineistoihin. Teos sisältää tiedot 1000 kotimaisesta luolasta. Tietoja voidaan hyödyntää mm. luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa, matkailussa ja useissa muissa tarkoituksissa.  

Suomen luolilla on värikäs historia. Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat Neandertalin ihmisiä, jotka asuivat 100 000 vuotta sitten, Kristiinankaupungin Susiluolassa. Jääkauden jälkeen luolia ovat käyttäneet ihmiset läpi koko historian kivikaudenasukkaista alkaen. Luolat ovat olleet pirujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, sotapakolaisten turvapaikkoja, metsästäjien ja kalastajien leiripaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo. Luolista 165 suurinta, erikoisinta, historialtaan kiehtovinta ja matkailullisesti merkittävintä esitellään kuvin, kartoin ja ajo-ohjein.   

Pitkäsmäen luolat ja hiidenkirnut Mynämäellä

TSTV:n Ari Karhilahti ja Ann-Mari Rannikko vierailivat Luonto plus ohjelman kanssa Pitkäsmäen luolilla ja hiidenkirnuilla: Katso video tai lue uutinen


SUOMEN LUOLAT

Pitkäsmäen luolat, Mynämäki

Pitkäsmäen luolat on tuntematon luolasuuruus aivan Mynämäen keskustan tuntumassa.

 Pitkäsmäen pääluola on graniittikallion jyrkänteessä oleva, pystyraon avautuessa on syntynyt luola, joka on muodoiltaan selkeä ja hyvin kaunis.  Kartiomaisella, suoralla tunnelilla on pituutta 17 metriä, noin 10 metrin päässä suuaukosta haarautuu onkalosta noin 4 metriä pitkä, ulos johtava sivuhaara, josta pieni ihminen pääsee läpi. Leveydeltään luola on 0,5 metriä – 1,5 metriä ja korkeutta 0,5 metristä 4 metriin. Luolan lattia on louhikkoa ja rantakerrostuman, kariketurpeen ja rapakallioaineksen sekaista maata.

 

Melko vaatimattoman, rakomaisen suuaukon takana odottaa yli 20 metriä pitkä luola.

 

Helppokulkuinen ja turvallinen pikkuluola sopii kaikille.

 

Aivan pääluolan vieressä, samassa jyrkänteessä, on pieni huonemainen luola. Viihtyisällä luolalla on pituutta 5 metriä, leveyttä 2,5 metriä ja korkeutta 1 – 2 metriä. Lisäksi kallioalueella on pari pientä lohkareluolaa sekä erittäin näyttävä ja mielenkiintoinen hiidenkirnualue. Pitkäsmäki on myös varteenotettava näköalavuori. Kohde sijaitsee hyvin lähellä Kallavuoren aluetta, joka on tunnettu luolista ja rotkoistaan.

Pitkäsmäen luolien läheisyydessä on hyvin erikoinen ja laaja hiidenkirnukallio, jossa on ainakin kymmenen erikokoista kirnua ja kirnunalkua.

Myrskyn kaatamat puut ovat paljastaneet entuudestaan tuntemattomia hiidenkirnuja.

Alttari?

Pitkäsmäen hiidenkirnualue on Varsinais-Suomen suurimpia.

Pitkäsmäen kalliot, maisemineen, luolineen ja hiidenkirnuineen muodostavat todella miellyttävän retkikohteen.

 

Ajo-ohjeet

Mynämäen keskustasta ajetaan noin 3 km etelään Vanhaa Turuntietä. Kallantien ja Kaitaraistentien risteyksen jälkeen vasemmalla puolella on levennys johon auton saa jätettyä. Tästä on noin 500 metrin suunnistus luolalle. Paikalla ei ole opasteita.  Osviittaa kartalla: P-Paikka + Luolat + Hiidenkirnut

Keväällä 2015 Pitkäsmäeltä löytyi myös uusi luola. Lue lisää:
http://luolamiehenblogi.blogspot.fi/2015/04/mynamaen-pitkasmaelta-loytyi-uusi-luola.html

.

Elämä on pyhiinvaellus.

Kiitos elämästä, Äiti!

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Suomen luolat kutsuvat seikkailuun

Suomen luolat

 

Kevään uutuuskirja SUOMEN LUOLAT on ollut näyttävästi esillä useissa eri medioissa. Kuten Ylen 18 uutisissa ja MTV:n 19 uutisissa. Mikäli mielenkiinto teosta kohtaan on herännyt niin sen voi hankkia omaan hyllyyn esimerkiksi täältä: TILAA KIRJA



Suomen luolatutkimuksen historia

 

Tekstit: Aimo Kejonen & Tuomo Kesäläinen

Kuvat: Tuomo Kesäläinen

 

Luolien hämärä lumo.

Ensimmäiset luolia käyttäneet Suomen asukkaat olivat Neandertalin ihmisiä, jotka asuivat Eem-interglasiaalin aikana, 100 000 – 120 000 vuotta sitten, Kristiinankaupungin Susiluolassa. Luola on yksi niistä harvoista ihmisen luola-asumuksista, joka on jäänyt mannerjäätikön alle. Hapan, graniittinen maaperä on tuhonnut luumateriaalin, mutta vuosina 1996-2006 suoritettujen arkeologisten kaivausten mukaan tulisijoja ja kivisiä työkaluja on säilynyt.

Arkeologi Timo Miettinen tutkimassa Maskun Mätikän luolan kivikautista luolamaalausta.

 

Seuraavat kerran luolia alettiin arkeologisten todisteiden mukaan käyttää 7 000-8 000 vuotta sitten. Löydöt ovat vähäisiä; luolamaalauksia, nuolenkärkiä, muutama kivikirves ja hieman keramiikkaa. Luolien käyttö jatkui läpi pronssi- ja rautakauden kirjoitetun historian alkuun asti. Siitä ovat todisteina eri-ikäiset keramiikkalöydöt, aarteet ja uhripaikkoina käytetyistä luolista tehdyt löydöt. Mm. Sir Arthur Evans, myöhempi Knossoksen löytäjä, löysi vuonna 1873 Inarinjärven Ukonsaaren uhriluolasta 1100-luvun hopeakorun. Viime vuosien luuaineiston ajoitusten mukaan uhripaikkaa käytettiin yli 800 vuoden ajan vuosien 1000 ja 1850 välillä.

Hautvuoren luolat, Laitila - aluetta ja sen luola on käytetty jo varhain. Alueelta on löydetty pronssikautista keramiikkaa ja suurimpien luolien lattiaa peittää yli 6000 vuotta vanhoista simpukankuorista koostuva maa-aines.   

Kirjoitetun historian ja muistitiedon aikana luolia on käytetty moniin tarkoituksiin. Jotkin luolat olivat pirujen ja tonttujen asuntoja ja tietäjien kirkkoja, toiset sotapakolaisten turvapaikkoja, kolmannet metsästäjien, kalastajien, marjastajien ja metsänkaatajien leiripaikkoja ja eräät turkisriistan pyyntipaikkoja. Rosvot, erakot ja munkit pitivät luolia asuntoinaan. Luolissa on harjoitettu monenlaista ammattitoimintaa. Niissä on ollut pajoja, räätälinverstas, olutpanimo, pontikkatehtaita, kalakellareita ja savustamo.

Perniön Hiidenkirkossa on tarinoiden mukaan asunut hiisiä.

Salon Ilmusmäen luola on muinaisten tietäjien käyttämä tiedonhakupaikka.

Suomen luolatietoja alettiin kerätä talteen ja saattaa kirjalliseen muotoon, kun Ruotsin kruunu perusti 1666 antikviteettikollegion, jona tehtävänä oli tallettaa valtakunnan muinaisuuteen liittyviä esineitä ja tietoja. Autonomian ajalla tietojen keruu tehostui, kun 1832 perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura ja 1870 perustettu Suomen muinaismuistoyhdistys alkoivat kerätä muun muassa luolatietoja. Molemmat seurat lähettivät myös nuoria opiskelijoita stipendiaatteina keräämään eri alueiden arkeologista esineistöä ja kansantarinoita.

Vankion kellari, Lieto

Luonnontieteelliseen, lähinnä maantieteelliseen ja geologiseen kirjallisuuteen luolat ilmestyivät vuosien 1870 ja 1890 välillä. Suomen ensimmäisenä speleologina voidaan pitää maantieteen professori J. E. Rosbergia, joka vuosina 1910-1914 julkaisi sarjan lyhyitä luolatutkimuksia. Seuraavina vuosikymmeninä julkaistiin joukko yksittäisiä luolatutkimuksia. Luolien inventointi piristyi uudelleen 1980-luvulla, kun luolat tulivat erääksi arvokkaiden luontokohteiden ryhmäksi, joita koottiin seutukaavaliittojen luonnonsuojeluselvityksiin. Samaan aikaan julkaistiin lukuisia erikoistutkimuksia erikoisista luolista kuten tafoneista, miaroliittisista kideonkaloista ja Ahvenanmaan rantaluolista.

Luolaharrastus voi olla retkeilyä perheen kanssa...

...tai ahtautumista entuudestaan tuntemattomiin lohkareikkoihin.  

Ensimmäinen poikkitieteellinen, mutta epävirallinen ja vailla säännöllistä rahoitusta toiminut luolainventointi aloitettiin 1985 neljän Geologian tutkimuskeskuksen tutkijan voimin. Sen tuloksena on maastotarkistettu yli 1000 luolaa ja saatu melko hyvä tuntuma siitä, millaisia luolia Suomessa on. Suomen luolavalikoima poikkeaa huomattavasti muualla tavallisesta. Inventoinnin tuloksia on käytetty edelleen luonnonsuojeluinventoinneissa, lepakkotutkimuksissa, matkailussa, geokätkennässä ja useissa muissa tarkoituksissa. Eurooppalaiselle tasolle luola-ala saatiin vasta vuonna 2010, jolloin Suomen luolaseura ry perustettiin.

Lohjan Torholan luola on Suomen suurin kalkkikiviluola.

Karhunpesäkiven onkalo Inarissa on Suomen suurin tafoni.

Suomessa luola määritellään sellaiseksi kallio- tai maaperän onkaloksi, johon mahtuu 2-3 aikuista ihmistä. Luolaksi voidaan myös määritellä suuria kalliolippoja, joiden alle mahtuu sadetta pitämään kymmenkunta aikuista, tällöin puhutaan lippa- tai puoliluolasta. Pienemmätkin onkalot voidaan laskea luoliksi, jos niillä on erityistä geologista tai historiallista arvoa. Useimmiten Suomalainen luola on lohkare- tai rakoluola tai näiden kahden luolatyypin yhdistelmä. Muita luolatyyppejä ovat esimerkiksi kideonkalot, seismotektoniset eli maanjäristyksen muodostamat luolat, kalkkikiveen syöpyneet karstiluolat, tafonit ja muut rapautumisluolat.

Ikimuistoisia ja tunnelmallisia luolaseikkailuja!

Yli 1000 kotimaisen luolan tiedot sisältävä, yli 400 sivuinen suurteos Suomen luolat ilmestyy 28.4.2015

Tietoa Suomen luolista:

Suomen luolat ( Salakirjat 2015)
Suomen 100 - Geologiset kohteet - Aimo Kejonen
Suomen 100 - Kansantarinat - Aimo Kejonen
Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin - Tuomo Kesäläinen