Seuraa meitä facebookissa: suomi365

lauantai 26. tammikuuta 2013

Mallan luonnonpuisto, Kilpisjärvi

"Eläminen on maailman harvinaisin asia. Useimmat ihmiset ovat olemassa, ei muuta. Oikeata elämää on se kun toteuttaa täydellisyytensä ja tekee jokaisesta unelmastaan totta."
 
Talvi laskeutuu Kilpisjärven tuntureille hyvissä ajoin, siis todella hyvissä ajoin, yleensä jo Syyskuun lopussa. Tämä lause Syyskuun lopussa saa vielä lisää potkua faktasta että Kilpisjärvellä järjestetään joka Juhannus hiihtokilpaillut, tästä voimme siis päätellä Kilpisjärven ”kesän” pituuden. Kilpisjärvi on takuu varmasti Suomen ankarin paikka. Paikallisen matkailuyrittäjän sanoja lainatakseni ”Kilpisjärvellä ei voi asua kuin itse Saatana…” valitettavasti en voi edes kertoa kaikkea mitä olen paikallisten suusta kuullut liikkuessani alueella, niin räävitöntä on kielenkäyttö.
 

 Matkailijalle Kilpisjärvi on kuitenkin paratiisi, siis niille meistä jotka eivät välttämättä vaadi aina etelän lämpöä. Alueella kohoavat Suomen korkeimmat tunturit ja koskemattomimmat erämaat, tutkittavaa riittää vaikka yhdeksi ihmiselämäksi, myös merkattuja patikointi reittejä on satoja kilometrejä.

 Itse olen liikkeellä Syyskuun lopulla, lumi on jo peittänyt korkeimmat tunturit, alangoille lumi ei ole vielä ehtinyt mutta sekin on vain päivistä kiinni. Saana-tunturi kohoaa sinisistä kaamoksen väreitä niin mahtavana kuin voi kuvitella saapuessani Kilpisjärven taajamaan. Täydellinen vastaanotto.

 Sattumalta paikallinen Hotelli tarjoaa asiakkailleen kauden päättymisen kunniaksi maukkaan juhla aterian, ja mikä parasta täysin ilmaiseksi. Tarjolla on viittä, kuutta erilaista salaattia, grillattua lihaa, poolia, kaikkia mainioita herkkuja… Ainakin vieraanvaraisuus tässä taajamassa osataan. Vielä pienet Viskit ennen kuin käperryn makuupussini rauhaan omassa linnassani, sain nimittäin mahtavan tilaisuuden yöpyä  viereisessä kodassa, poron taljalla, nuotion loimuttaessa vieressä, ainut laatuisia kokemuksia, ainutlaatuisessa seurassa, kiitos matkaseuralle.

 Aamun sarastaessa on aika pakata tavarat ja suunata kulku kohti uusia seikkailuja, tarkoituksena seilata valtamerialuksen kaltaisellaMalla-nimisellä huvipurrella Kilpisjärven taakse, suuntana kolmen Valtakunnan rajapyykki. Ilma on todella kolea, räntää tulee taivaan täydeltä, Kilpisjärvi aaltoillee ja näkyvyys katoaa välillä täysin saderintaman saapuessa kohdalle, pääsemme kuitenkin turvallisesti rantaan.

 Taas uusi ainutlaatuinen tilaisuus, saamme mahdollisuuden yöpyä PIENESSÄ erämaa kämpässä Kilpisjärven rannalla, tämä pieni ”maja” toimii risteilyaluksen kapteenin majapaikkana kun hän kuljettaa turisteja Kilpisjärven tyrskyjen läpi kohti odottamattomia seikkailuja, häijy mutta hyväntahtoinen mies, rauha hänen sielulleen ja kiitos ennen kokemattomasta vieraanvaraisuudesta.

 Illan hämärtyessä on mestarinoidan aika syventyä omiin rituaaleihinsa, saunon majan pienessä saunassa (pienimmässä saunassa missä olen ikinä ollut, mutta myös tunnelmallisimmassa) kuuma, puhdistava höyry iskeytyy selkään, pienestä tuuletusräppänästä erottuu järvenselän takana tummansinistä taivasta vasten Saanan jylhät muodot, on tullut aika ottaa kastevastaan, rauha muinaisille Jumalille. ”Terve metsä, terve maa, VESI KULTAINEN KUNINGAS…”kylven hyytävässä Kilpisjärvessä ja annan muinaisten luonnon Jumalinen ottaa sen mikä heille on aina kuulunut.

 Aurinko paistaa pienestä ikkunaa ruudusta, on uusia aamu, ja eritäin kaunis sellainen. On aina aloittaa matka kohti kolmen Valtakunnan rajapyykkiä. Polku on lähipäivien räntäsateiden jäljiltä hyvin niljakas ja vettynyt, matka taittuu kuitenkin mukavasti kauniissa maisemissa. Joka puolella ympärillä kohoavat lumihuippuiset tunturit ja niiden välissä kirkas vetiset lammet, Eteläsuomessa kasvaneen on vaikea edes kuvitella Suomesta löytyvän tällaisia maisemia.

 Kolmen valtakunnan rajapyykki, siis piste jossa kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Norjan valtioiden rajat on ollut jo pitkään hyvin suosittu matka ja vaelluskohde. Itse rajapyykki ei ole kovinkaan erikoinen, suuri keltainen betonijärkäle, ja vieläpä hyvin ruma sellainen, mutta tuskin tässä paikassa ihmisiä kiehtoo rajapaaden ulkonäkö, EI, kyllä ne ovat aivan muut tekijät.

 Rajapyykiltä on runsaan kymmenen kilometrin patikointimatka takaisin Kilpisjärven taajamaan, reitti kulkee erittäin kauniissa maisemissa Mallan luonnonpuiston halki. Mallan luonnonpuiston maisemat kuuluvat varmasti Suomen kauneimpiin, täällä on erittäin helppo unohtaa se tosiasia että on edelleen Suomen maaperällä, maisemien perusteella voisi kuvitella olevansa vaikka Alpeilla. Maasto on ainakin tähän aikaan vuodesta melko haastavaa ja vaativaa. Voimme olla kiitollisia korkeammille voimille että pääsemme perille ilman minkäänlaisia vaurioita, pitkospuut ovat äärimmäisen liukkaat, kivenkoloja on peittynyt tuoreeseen lumeen ja purot tulvivat. Ilman asiallisia varusteita tämä voisi olla jopa hengenvaarallista.

 
 Mallan luonnonpuiston, omasta mielestäni, merkittävin yksittäinen nähtävyys on moniulotteinen vesiputous ”Mallan kyyneleet”. Tämä useasta osata koostuva vesiputous on erittäin kaunis ja hämmentävä, kuinka moni teitä tiesi että Suomessa ylipäänsä on vesiputouksia, saatikka sitten sellaisia joiden takana voi kulkea. Vesi putouksen taakse meneminen ei tietenkään ole sallittua, sillä se on osa luonnonpuistoa, mutta periaatteessa se olisi mahdollista, enkä itse ainakaan jättäisi sellaista tilaisuutta käyttämättä.

 Horisontissa siintää kokoajan kaunis ja massiivinen Saana-tunturi, aurinko kimmeltää kauniisti Kilpisjärven pinnasta, ympärillä kohoaa auringon valossa hehkuvia valkoisia lumipeitteisiä tuntureita, polun varsilla kimmeltävät kirkasvetiset lammet ja lumen verhoilemat rakka kivikot. Täällä taas herää tutut ajatukset ja hämmennyksen tunteet siitä kuin kauniissa ja monimuotoisessa maassa asumme. Kuinka kaunis onkaan suloinen Suomeni maa. Tutustukaan maahan jossa asutte, tutustutte matkalla itseenne!
 
   

perjantai 18. tammikuuta 2013

Pakattulan luolat, Masku


Useassa yhteydessä mainitaan Maskun Niemenkulmalla, Pakattulanvuoresta löytyisi suuri luola. Tämä asia on mietityttänyt monia, olen saanut vuosien varrella useita yhteydenottoja ja  kyselyitä juuri tästä suuresta Pakattulan luolasta, onko sitä, missä se on… jne. Asiaa ei ole tullut selkeästi esitettyä vaikka luolakohteen esittelin myös Varsinaissuomalaisia luolia esittelevässä kirjassakin. Mutta nyt on viimein tullut aika esitellä selkeästi ja tyhjentävästi Pakattulan luolat.

Pakattulanvuori on ennen kaikkea tunnettu Härmlänrotkosta. Härmälänrotko on Eteläisen Suomen komein ja tunnetuin rotko. Pakattulan vuori kohoaa aivan Naantalinaukon edustalla, komeissa merimaisemissa. Erittäin näyttävät, moneen suuntaan rakoilleet kallionjyrkänteet ovat mykistävä näky. Rotkon seinämät kohoavat reilusti yli 10 metriä maan pinnan yläpuolelle. Miten tällainen komea luonnon muodostuma on syntynyt?

Kun tämä kalliolohko notkahtaa pois paikaltaan on rytinä melkonen. Toivon mukaan kukaan epäonninen seikkailija ei ole juuri tutkimassa alla kulkevaa rakoluolaa. 

Graniittisilla kallioalueilla kulkee sekä vaaka- että pystysuoria rakoja, Härmälän rotko on syntynyt näiden rakojen kohdatessa toisensa. Rantavoimat kuluttivat hiljalleen kallion vaakarakoa, raon laajetessa riittävästi se yhtyi pystyrakoon. Valtava kalliolohko notkahti pois paikaltaan. Rotkon profiilia katsellessa huomaa heti seinämien sopivan toisiinsa kuin palapelin palat. Rotkon suuaukon vieressä on hyvin suureksi laajentunut vaakarako, kallio rapautuu kokoajan ja rako laajenee. Seinämää seuratessa voi hahmotta jo pystyraon johon vaakarako tulee aikanaan törmäämään, kallio lohkeaa aikanaan tästä kohdasta, silloin rotkon maisemat muuttuvat radikaalisti.          
Rotkon kautta pääsee kulkemaan koko kallionläpi. Rotkon loppupäässä on luolan mitat täyttäviä suojaisia lippoja. Ahdas ja vaikeakulkuinen sola palaa päivän valoon, puiset portaat helpottavat laskeutumista kalliolta. Portaiden alla on pieni lohkareluola, niin pieni ettei se esittelyä ansaitse. Pian sen jälkeen polku nousee kallion reunaa kohti huippua. Tässä kohdassa katse kannattaa suunnata seinämässä olevaan railoon, se on luolan suuaukko.

 
 
Kulku luolaan on melko vaativa. Kapean kallionhalkeaman takana onkalo aukeaa huonemaiseksi tilaksi, ihan kunnon luola. Pituutta luolalla on kuusi metriä, korkeutta metristä kahteen ja puoleen, leveyttäkin metristä kahteen. Tämä hämyisä rakoluola on ollut erinomainen piilo kun paikallinen väki on piileskellyt vainoajia alueella isovihan aikana. Teräväsärmäinen luola on vaikeakulkuinen, lattia on lohkareikkoa, seinämän kivet vaikuttavat hieman epävakailta. Kuitenkin kaunis onkalo, päivänvalo pääsee sisään raoista. Seinämästä tihkuva vesi on jäätynyt onkaloihin tippukiviksi. Luolassa kannattaa käydä!

Ketun jäljet pehmeässä lumessa, rohkea eläin oli käynyt haistelemassa aivan rotkon reunalla.
 
Polku jatkuu vuoren laelle. Näkymä on Jumalainen. Pari yötä sitten taivaan tupruttama puuteri lumi on tehnyt maiseman äärimmäisen kauniiksi. Aurinko paistaa matalalta, valo on upea ja kontrastit voimakkaat. Houkutus rotkon reunalla käymiseen on liian suuri. Vaikka lumen peittämät jäät huutava jalkojen alla: älä mene lähemmäs! on mentävä. Jäätynyt Naantalinaukko on houkutellut jäälle polkkiöitä ja koiran ulkoiluttajia, kyllä he ovat epävakaalla jäällä suuremmassa vaarassa kuin minä, uskottelen itselleni. Mutta sitten siihen Pakattulan luolaan.

Suuri Pakattulan lippaluola, Härmälänrotkon suuaukolla.

Kaksi seikkaa johtaa siihen että Pakattulan luolaa ei tunneta tai tiedosteta. Toinen on rotkon mahtavuus joka vie välittömästi huomion kun kallion äärelle saapuu. Pakattulan luola nimittäin sijaitsee aivan rotkon suuaukolla. Nämä valtavat, suojan tarjoavat kallionlipat ovat kyseessä silloin kun puhutaan Pakattulan luolasta. Toinen syy siihen miksei paikkaa tunneta luolista on käsite ”lippaluola”. Puhutaan myös puoliluolasta, kyseessä on luolatyyppi, joka ei ole lainkaan luolamainen. Puoliluolaksi lasketaan sateensuojan tarjoava lippa jonka alle mahtuu sateen suojaan vähintään kymmenen ihmistä. Pakattulan luolat täyttävät nämä määreet komeasti, jos ne eivät sijaitsisi näin upean nähtävyyden kyljessä, olisivat ne varmasti luolina tunnetumpia.
Eteläisen suurin rotko, valtavat lippaluolat ja pienemmät rakoluolat, mykistävät maisemat ja kaunis luonto. Pakattulanvuori ja Härmälänrotko on ehdottomasti yksi Varsinais-suomen komeimpia luontokohteita.  

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Unelmat oli unelmia…


….siihen asti kun ne toteutuu. Tässä on vuoden alkuun hyvä kerrata mitä on tullut tehtyä ja mitä on tulossa.

Joulukuun lopulla se kolahti postiluukusta, kirje jota olen odottanut vuosia. Sain Suomen tietokirjailijat ry:ltä tiedon: kirjahankkeelleni oli myönnetty apuraha. Summa ei nyt ollut mikään maata mullistava, mutta erittäin tervetullut apu suureen projektiin. Viime vuonna sain samaan projektiin kirjastoapurahan taiteen keskustoimikunnalta. Unelmissa oli siintänyt kokovuotinen apuraha, jonka turvin voisi antaa kaiken aikansa rakastamalleen työlle. Olin kuitenkin näihin erittäin tyytyväinen, koska olen kaksi ensimmäistä kirjaa kirjoittanut ilman minkäänlaista rahoitusta.

En ehtinyt montaa päivää iloita tästä uutisesta kun postilaatikkoon ilmestyi se kirje josta en uskaltanut kunnolla edes unelmoida. Koneen säätiö oli myöntänyt hankkeelleni kokovuotisen tietokirjailija apurahan, henkilökohtainen vapaudut vankilasta korttini! Hieno tunne, työtäni arvostetaan ja siihen uskotaan niin paljon, että siitä ollaan valmiita maksamaan. Hieno tunne, paras kunnianosoitus mitä köyhä kirjailija voi toivoa. Tuhannet pölyiset kilometrit, kiertäminen, kuvaaminen, sinnikäs kirjoittaminen, yksinkertaisesti kovatyö oli tuottanut tulosta.

Helpolla se ei tule, menestys tai kiitos. Olen 5 vuotta tehnyt töitä sen eteen, tämä blogi ja aikaisemmat kirjat tärkeässä osassa. Esikoisteokseni, Kivissä on kartta, julkaistiin huhtikuussa 2010, se menestyi paljon paremmin kuin uskalsin unelmoida. Teos valittiin 2010 geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotis juhlakirjaksi, keväällä 2012 Äidinkielen opettajien liitto valitsi kirjasta 3 runoa mukaan lukioiden valtakunnalliseen preliminäärikokeeseen. Kyllähän se hivelee kirjoittajan egoa, tieto siitä että ylioppilaaksi pyrkivät abit harjoittelevat Suomen kieltä minun tekstejäni tulkiten.

 
Tavoitteeni on alusta alkaen ollut tuoda mielenkiintoisia luontokohteita niistä kiinnostuneiden ihmisten tietoisuuteen, vuosien varrella tulleesta palautteesta on selvinnyt että projekti on onnistunut paremmin kuin hyvin! Siitä asti kun valmistuin luontomatkailuoppaaksi Sodankylän ammattiopistosta, on takaraivossa siintänyt unelma elättää itsensä viemällä väkeä luontoon ja neuvomaan sinne, elättää siis itsensä työllä josta pitää. Toinen kirjani, Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin, oli suuri askel kohti tätä unelmaa.

Keväällä 2011 julkaistu teos sai osakseen erittäin suurta huomiota. Kirja pääsi paikallislehtien lisäksi esille valtakunnallisiin sanomalehtiin ja kirjan ilmestyminen huomioitiin YLE:n TV-uutisissa ja YLE:n nettisivujen pääuutisena. Kirja on esitelty myös suurimmissa retkeily-, matkailu- ja luontolehdissä. Matkalehti (5/2011), Retki-lehti (7/2012), Caravan-lehti (3/2012), Suomen luonto (8/2012), Metsästys & kalastus (Luonnossa 2012 liite). Voin ylpeyttä tuntien sanoa, että onnistuin kovalla työllä luomaan luolaretkeilystä trendikkään ulkoiluharrastuksen.

Vuonna 2012 aloitin yhteistyön Turkulaisen bussimatkatoimisto Mikko Rindell oy:n kanssa. Yhteistyön hedelmänä tarjolle tuli kiehtovia ja ainutlaatuisia seikkailumatkoja Varsinais-suomen komeimpien luonnonnähtävyyksien äärelle. Ensimmäisenä myyntiin tulivat kolme retkeä: Luolaretki Ilmusmäen luoliin Saloon, Rotkoretki Härmälänrotkoon Maskuun sekä Luolaretki Hautvuoren luoliin ja Kirkelinnaan Laitilaan. Retkiä järjestetään sulan maan aikana, tulevaisuudessa retkitarjonta tulee laajenemaan Lappiin asti.

Mikä sitten on se seuraava kirja? Kirjoitan kirjaa Suomen rotkoista. Niitä on paljon ja ne ovat todella upeita luontokohteita. Teoksesta tulee runsaalla kuvituksella koristettu matkailukirjan ja geologisen tietokirjan yhdistelmä joka avaa aivan uusia ovia kotimaan luontoon ja historiaan, Kansallisromantiikan hengessä. Unohdettu, kadotettu, tuntematon, tiedostamaton luonnonvoima tulee kohoamaan merkittävään osaan.
Kirjan tekeminen on äärimmäisen kovaa työtä. Kilometrejä tulee kymmeniätuhansia, unettomia öitä, satoja tunteja koneen ääressä. Hartiat kipeänä ja silmäpussit maata viistäen, mutta lopussa odottaa se kirkkain kruunu, valmis teos. Ei se tule helpolla, tämän kirjan tekemiseen olen varannut neljä vuotta, josta on nyt käytetty jo kolme. Kirja tulee ilmestymään vuoden 2014 aikana. Helpompiakin ammatteja on, mutta jokainen valitsee oman polkunsa. Parasta tällaisessa polussa on se, ettei mitenkään voi joutua eksyksiin. ”Matka on määränpää…” , ne sanovat, eivätkä ole millään tavalla väärässä.

Kierrän koko ensikesän keräämässä materiaalia tulevaan rotkokirjaan. Mikäli tiedät jonkin esittelemisen arvoisen rotkon, niin vinkkejä otan mielelläni vastaan. Vinkin voit laittaa sähköpostilla osoitteeseen: luolamiehenblogi@gmail.com tai tekstin lopussa olevaan kommenttikenttään.  

”Luonnon äänen voimme kuulla vain sisimmässämme, kun taas sen kauneutta ihailemme ulkona. Mutta sen siunauksellinen harmonia elää sekä sisä- että ulkopuolellamme.” –Paul Brunton

Kiitos tuesta:



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää ja rauhallista joulua!

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaille Luolamiehen blogin lukijoille.


 













Loppuvuosi meni melko hiljaisissa merkeissä mutta ensi vuonna yritetään taas kiristää tahtia ja tarjota säännöllisemmin tai ainakin useammin lukemisen arvoisia retki ja seikkailuvinkkejä.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kuvissa: Luolamiehen matkassa 11.12.2012

Ilmusmäen luolat, Salo. Kuva (c) Mika-Pekka Markkanen
 
 
Olin tuossa jokunen viikko sitten valokuvaaja Mika-Pekka Markkasen kanssa seikkailemassa Salon Ilmusmäen luolilla. Retken kuvia ja tunnelmia voi katsella osoitteesta:  http://fifi.voima.fi/kuvareportaasi/2012/joulukuu/kuvissa-luolamiehen-matkassa
 
Lauri Salminen & Mika-Pekka Markkanen ovat myös työstäneet opinnäytetyönään ilmeisen upean valokuvanäyttelyn Suomalaisten hiidenkiukaiden ja hautaröykkiöiden maisemista ja tunnelmista. Näyttely on nähtävissä  Helsingissä, Kaapelitehtaan Puristamossa
12. - 18.12.2012

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tornimäen luolat, Salo (Kisko)

SUOMEN LUOLAT


Tornimäki, Kisko
Aivan Varsinaissuomen äärilaidalla, Kiskon rajamailla kohoaa upea luonnon nähtävyys: Tornimäki. Mäen huipulle saapuessa on helppo kuvitella, mistä tämä mäki on saanut nimensä.

Tornimäen rikkoutunut jyrkänne.
Valtavat jyrkkäreunaiset, paikoin jopa kymmeneen metriin kohoavat lohkareet ja jyrkänteet muodostavat mäen huipusta suuren ”vartiotornin”. Näky on todella hiljentävä ja kunnioitusta herättävä.

Repaleisessa jyrkänteessä on pitkien, hämyisten käytävien lisäksi myös valoisempia lippaluolia.
 
 
Luola.
Tornimäen jyrkänteille on muodostunut ainakin kolme – neljä suurempaa lohkare ja rakoluolaa, suurimmissa, seisomakorkuisissa kallionläpi kulkevissa repeämissä mahtuu kulkemaan hyvin, mittaa on kymmeniä metrejä. Lisäksi jyrkänteiden alle vyöryneiden lohkareiden väleihin on muodostunut pienempiä luolamaisia tiloja, joten tutkittavaa riittää.

Tornimäen luolat ovat tyypillisiä rako- ja lohkareluolia.
Kuolleet kuusikot, suuret jäkäläalueet ja kallioilla kohoavat kelopuut luovat erämaisen tunnelman. Tornimäen luonto on koskemattoman ja luonnontilaisen oloista, välillä melko vaativaa mutta kuitenkin miellyttävää kuljettavaa. Erittäin suurta varovaisuutta lohkareikossa kulkiessaan on syytä noudattaa.


Saapumisohjeet

Tornimäki sijaitsee Kiskon Kärkelän kylässä, päätieltä nro. 186 käännytään Kärkelään (Kärkelänkartanotie) tietä jatketaan n. 4 km, maatilan pihan kohdalta kääntyy oikealle Järventaustantie, jota ajetaan n. 1,2 km kunnes saavutaan mäenpäältä alkavan metsäautotien päähän, metsäautotie on suljettu ketjulla, mutta tien päähän saa pysäköityä oman autonsa ja tästä on helppo aloittaa kävely kohti vuoren huippua, kävelyä ei ole kuin muutamia satoja metrejä. 

Tietokirja Suomen luolista ilmestyy kesällä 2015

lauantai 10. marraskuuta 2012

Luonto Plus - Jeremian luolassa Kustavissa (9.11.2012)

http://luolamiehenblogi.blogspot.fi/2011/05/jeremian-luolat-kustavi.html

TSTV:n Luonto plus ohjelmasta onkin muodotunut pienimuotoinen luolaretkeilyn sanansaattaja Varsinais-suomessa. Itse tunnistan esittelyjen joukossa paljon hyvin tuttuja ja omaan suuhun sopivia lausahduksia ja havaintoja, joten on hauska rivienvälistä huomata mitä lähteitä Karhilahti ja Rannikko käyttävät luolatietoja etsiessään.  Kustavin Jeremian luolien upeita maisemia ja kalliomuodotumia esittelevä "dokumentti" on jälleen erittäin mukavaa katsottavaa, tosin itse luolat taisivat olla tutkijoille pieni pettymys.


Jeremian luolilla on hienoja onkaloita ja tunneleita, niitä useita, mutta hieman paikkaa vaivaa juuri ns. pääluolan puuttuminen. Kohteelta on helppo lähteä pois tuntien että SE Jeremian piiloluola jäi löytämättä. Etsiä kannattaa mutta kallioita useaan kertaan kolunneena voin sanoa että nämä videollakin esitellyt luolat ovat varmasti ne alueen suurimmat.

VIDEO Jeremian luolat - Kustavi

Kohde on esitelty myös kirjassa: Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin

perjantai 2. marraskuuta 2012

Sukellus Mätikän luolaan

Mätikän luola, Masku (c) Ismo Luukkonen
 
Kuten on useaan kertaan todettu, Maskun Mätikän luola on yksi Suomen hienoimpia luolia. Historiallisesti ehkä kaikkein merkittävin, useassa yhteydessä esitelty kohde teki uuden aluevaltauksen kun Turku TV:n tai nykyisin TSTV:n dynaaminen duo Ari Karhilahti ja Ann-Mari Rannikko ryömivät Luonto plus ohjelman kuvaajan kanssa tutustumaan luolan saloihin. Tasokasta videokuvaa ja paksua Turun murretta alla olevissa linkeissä.   
 
 
 
Mätikän luola jaksot ja muut Luonto plussan ohjelmat löytyvät osoitteesta: http://www.ts.fi/tstv/ -> ohjelmat -> luonto plus
 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hirvenpää & Hiisien luola, Huittinen


Kuljeskelen pienen pellon reunaa kauniissa syyspäivässä Huittisten Palojoella, silmä tuntuu tarttuvan jokaiseen maasta pilkottavaan kiveen, jopa pyöreisiin savipaakkuihin. Sen tekee paikan historia. Lähestyn nimittäin Suomen tunnetuimman muinaislöydön, Huittisten hirvenpään löytöpaikkaa.
Elettiin vuotta 1903 kun Torpparin Heikki Malmin renki Kustaa Mäenpää oli kunnostamassa peltoa perunamaaksi, kun esine löytyi. Eipä tainnut renki arvatakaan mitä maasta nosti. Monien mutkien ja käsien kautta tämä arviolta 7000 vuotta vanha, kivikautinen aarre päätyi oikeaan osoitteeseen ja on nykyisin Kansallismuseon kokoelmissa.

Muinaiselle asuinpaikalle johtava tie on saanut asianmukaisesti nimekseen Hirvenpääntie. Löytö paikalle on opasteet ja tätä nykyä alueelta löytyy opastaulu jossa on tietoa itse hirvenpääveistoksesta sekä kohteen kaivauksista ja muista löydöistä. Maassa mukaa myös pieni kiven murikka, paljon opastaulua viehättävämpi ja varmasti vanhempi. Kiven kyljessä on pronssilaatta jossa on veistoksen kuva sekä lyhyt sanainen kuvaus löydöstä.

Mielenkiintoinen paikka, ja merkittävä kohde koko Suomen historian kannalta, mutta totta puhuakseni ei tämä minua paikalle ajanut. Vaan yllätys, yllätys, olin saanut tiedon että alle kilometrin päässä hirvenpään löytöpaikasta, viereisen Korkiakallion jyrkänteen juurelta löytyisi luola. Kiinnostus heräsi, voisiko luola ja siihen yhdistetyt hiisi tarinat liittyä tähän historialliseen löytöön?
Korkeakallion jyrkänne onkin komea. Aikalailla rakoillut ja suuria kivenmurikoita lepää kallion juurella, paksuun sammalmattoon verhoutuneena. Hyvin otolliset olosuhteet suurenkin luolan syntyyn, odotukset ovat korkealla. Aika pian kalliosta löytyykin luola, vaatimaton, mutta valitettavasti se sopii kuvausten ja mittojen puolesta siihen mitä luvattiinkin.

Pitkä tutkiminen ja hengenvaarallisella kielekkeellä kiikkuminen eivät tuota tulosta. Ensimmäisenä löytynyt luola jää tämän tutkimusmatkan suurimmaksi. Historiaa olisi lähellä, luola mainitaan hiisien asuinpaikaksi, mutta lopulta se jää niin vaatimattomaksi koloksi, etten sitä paljon mainostamaan lähde.

Oli miten oli, hirvenpääveistoksen löytöpaikka on koettu, kauniita Satakuntalaisia maalaismaisemia nähty ja jälleen uusi luola dokumentoitu. Saalis oli odotettua laihempi mutta matka tekemisen arvoinen. Eikä ole missään tapauksessa pois suljettu mahdollisuutta etteikö Korkeakallion maasoissa voisi olla suurempaakin luolaa. Metsä kätkee mysteerinsä.        

Kartat: Hirvenpään löytypaikka & Luola

lauantai 13. lokakuuta 2012

Suomen Luonto 8/2012

Suomen luonto-lehti 8/2012 esittelee Suomalaisia luolia
 
Perjantaina 12.10.2012 ilmetyneessä Suomen Luonto-lehden numerosta 8/2012 löytyy monen muun kihetovan artikkelin lisäksi 6 sivuinen juttu otsikolla: Luolien hämärä lumo. Suosittelen kaikille Suomalaisista luolista ja luolaretkeilystä kiinnostuneille. Taidolla kirjoitettu artikkeli sekä hilejntävän kaunis kuvitus.

Muista mielenkiintoisista aiheista manittakoon Madventuresista tutun seikkailija Riku Niemisen haastattelu, pojilta pukkaa jo neljättä tietokirjaa markkinoille, tällä kertaa teemana on Seikkailijan etiketti. Kiehtova on myös Gallen-Kallelan luonto "etsin koskematonta maata ja korven kansaa" sekä juttu kuvauskojujen "kesyttämistä" karhuista. Lehti löytyy lehti pisteitä tai sähköisenä osoitteesta:  http://www.suomenluonto.fi/