Tutkimusmatkoja Kemiönsaarelle osa 1 – Luolat

 

Kemiönsaari, Turunmaan seutukunnan itäinen osa, 1. tammikuuta 2009 seutukunnan kunnista Dragsfjärd, Kemiö ja Västanfjärd yhdistyivät yhdeksi kunnaksi jonka nimi tänä päivänä on siis yksinkertaisesti Kemiönsaari. Huomattavasti vähemmän kohua ja paheksuntaa herättänyt kuin läntisten osien kuntaliitosten myötä pintaan noussut Länsi-Turunmaa kohu.

Tämä karkeasti arvioituna 50 kilometriä pitkä ja 30 kilometriä leveä saari on omassa elämässäni ollut aikalailla karttalehtien valkoista aluetta. Siihen on kaksi syytä, tavallaan se on kaukana – siis Turun suunnasta katsottuna. Eihän se kilometrien mukaan kaukana ole, mutta se ei myöskään ole matkan varrella. Kun ylität Rungonsalmen sillan, ei toista reittiä takaisin juurikaan ole, jos ei sitten suuntaa Stömmän kanavan yli kohti Perniötä.

Kahden viimeisen kesän aikana olen yrittänyt tehdä tähän asiaan muutoksen ja kiertänyt saarelta esiin kaivettuja kiehtovia luontokohteita. Kulttuurikohteita on muuten saarelta aikalailla helpompi löytää. Esimerkiksi GT-Tiekartastossani ei ole koko saarelle merkattua yhtä ainoaa nähtävyydeksi luokiteltavaa luontokohdetta, joten kovan työn takana näiden tietojen kaivaminen on ollut. Hyvistä vinkeitä saan kiittää erityisesti paikallista arkeologian harrastajaa – herra Lindroosia.

Brantenin Kalliolippa - yksi Kemiönsaaren useita lippaluolista

Ensimmäisenä tässä juttu sarjassa otan käsittelyyn luolat, niitäkin saarelta löytyi kun oikein kaivoi. Kirjoittaessani kirjaa Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin, en valitettavasti onnistunut yhtäkään näistä saamaan tietooni – vaikka ainakin Vretan komea luola oli paikkansa Varsinais-suomen retkiluolien joukossa ansainnut. Ehkä sitten päivitettyyn versioon saadaan mukaan kohteita myös Kemiönsaarelta.

Vretan luola

Vretan luola, Kemiö. Liekö hän luolan entinen asukas vai luolan asukkaan ravinnoksi päätynyt viaton ohikulkija?

Muutaman metrin korkuisen jyrkänteen alla hahmottuu pieni vaakarako. Pieni ei olekaan pieni kun pääsee raon äärelle. Musta viilto tunkeutuu syvälle kallion uumeniin, pituutta luolalle tulee lähes 7 metriä. Myös leveys yllättää – 22 metriä, korkeuttakin on, tosin ei missään kohdassa seisomakorkeutta. Lattiaa peittää luolan katosta rapautunut sora – maassa makaa keskikokoinen pääkallio. Hetken harkitsen kallon ottamista omiin kokoelmiini, mutta se sopii niin hyvin luolan tunnelmaan, että jätän sen paikalleen. Komea luola ja komeat ovat myös ympäröivät kalliot ja niiden päältä avautuvat maisemat.

 Brantenin Kalliolippa

Brantenin luola on vaatimaton mutta historiallinen merkitys mahdollisesti suuri.

Jos Vretan luola ylitti odotukset, tämä alitti ne. Sijainti ei ollut mitenkään järin kaunis, joten myös pienen, kovin avonaisen luolan vaatimattomuus tuotti pettymyksen. On luolassa silti jotenkin erikoista tunnelmaa, kalliot ovat erittäin tummia, kasvusto rehevää ja ilma piiri jotenkin mystinen – en tiedä miksi. Ehkä sen tekee paikan historia, tätä kallioiden luomaa suojaa on tutkittu mahdollisena esihistoriallisena asuinpaikkana. Ei tämä luolakirjaan olisi päässyt, mutta oikein mukava sekin oli omin silmin nähdä.

Pederså yöpymislippa

Pederså yöpymislippa - sateensuojan tarjoavaa jyrkännettä varjostaa synkkä historia.

Päätän tarkistaa samalla reissulla vielä muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Pedersån yöpymislipan. Ei se luola ole, mutta sateensuojan yhdelle henkilölle tarjoava kalliolaavu. Tarinoiden mukaan lipan suojissa yöpynyt kulkukauppiasta tapettiin siellä joskus 1800 luvulla, varmasti tästä syystä kohde on vaatimattomasta koostaan huolimatta säilyttänyt nimensä ja sijaintina tähän päivään asti.

Vestanfjärdin lippaluola

Vestanfjärdin lippaluola, kalliosta rapautuu irti suuria kiviä - itse luokittelisin tästä syystä luolan vaaralliseksi.

Saaren kaakkoisnurkassa, todella kauniista maisemista löytyy jälleen kookas luola, valitettavasti avoluola sekin. Jotenkin tuntuvat lippaluolat hallitsevan Kemiönsaaren luolatarjotinta. Komean kokoinen ja erikoinen tämä toistakymmentä metriä leveä, 5 metriä syvä ja suuaukolta noin 3 metriä korkea, karkearakeiseen graniittiin syntynyt kalliosuoja toki on. Kohteen arvoa lisää sotahistorialliset muistot – luolan läheisyydessä on vanhoja konekiväärikuoppia parenteesin ajoilta. Kallion laelta avautuu lähes Jumalaiset merimaisemat, kallioilta on löydetty myös muinaishaudoiksi tulkittuja kiviröykkiöitä.

Purunpään luolat

Purunpäässä sijaitseva suuri Pronssikautinen hautaröykkiö

 Lopuksi siirrymme kohti länttä ja Purunpään muinaisista ajoista lähtien merkittävässä asemassa ollutta niemeä. Niemeltä ja läheisyydestä löytyy laajoja muinaisjäännösalueita sekä mm. kivikautinen asuinpaikka. Itseäni kiinnostivat tällä kertaa niemenkärjen laajat kallioalueet ja niiden geologiset muodostelmat.

Purunpään saaristomaisemia

 Korkeat kalliot nousevat lähes pystysuorina merestä. Pyöristyneet kallion laet kohoavat yli 40 metriä meren pinna yläpuolelle, maisemat ovat henkeäsalpaavat. Tällaisissa maisemissako olisi hieno luola, odotukset ovat korkealla! Mutta yllättävän pitkään saa koluta, pieniä onkaloita löytyy mutta ei mitään suurempaa, masentavaa.

Kaunis pikku rotko Purunpään kallioilla

Kapuan vielä kerran korkeimman jyrkänteen juurelle. Silloin pitkän etsimisen palkka materialisoituu silmien eteen korkeina kalliosta irronneina, punaisen hohtoisina graniitti paaseina. Nyt tärppäsi, ajattelen. Muodostelman komeudesta huolimatta luolat jäävät vähäisiksi, vaikka niitäkin löytyy. Mieleenpainuvin ykstyiskohta on ehdottomasti kalliosta irtinotkahtaneen paaden taakse muodostunut pitkä ja ahdas sola – pieni rotko.

Likaisena ja maakellarin hajuisena istahdan huumaavien maisemien äären ja nautin alkukesän saaristosta. Edessä meri virtaa Jungfrusundissa, nimessä on historian siipien havinaa. Suntin takana kohoavat Jungfruholmen ja Högholmen. Jungfruholmenilla on ollut ainakin keskiajalla, mahdollisesti jo rautakaudelta lähtien tärkeä asema keskeisten purjehdusväylien yhtymäkohdassa. Saarella on myös yksi Suomen näyttävimmistä hiidenkirnuista, kiroan välissä virtaavan veden ja veneen puutteen – tämä luonnoihme jää näkemättä.

Matkalla takaisin koluan vielä yhden luolan, jossa visiitti jääkin taas pienimuotoisesti historiaan. Tähän asiaan paltaan seuraavassa tarinassa, jossa tutustutaan saaren hiidenkirnuihin ja muihin luonnonihmeisiin. Luolamies kuittaa.        

Näihin merellisiin tunnelmiin päättyy tutkimusmatkan ensimmäinen osa, jatkoa sopii odottaa!

Luolatoiminnan peruskurssi

http://caving.fi/

Luolaseura järjestää luolatoiminnan peruskurssin:

Helsinki ja Lohja. 15.6.2013

Luolatoiminnan peruskurssi antaa valmiudet itsenäiseen luolassa toimimiseen. Kurssilla käsitellään luolassa liikkumista, varusteita, suunnistamista ja turvallisuustoimintaa. Kurssi on yksipäiväinen ja sisältää kahden tunnin teoriaosuuden sekä kahden tunnin maasto-osuuden Torholan kalkkikiviluolassa. Osallistujalta edellytetään vähintään 16 vuoden ikää (nuoremmat vanhempien seurassa), liikuntarajoitteettomuutta sekä likaiseen ja kylmään ulkoiluun sopivia vaatteita ja kenkiä. Luolaseura toimittaa kurssilla tarvittavat erikoisvarusteet.

Käsittelemme kurssilla suomalaisten luolien lisäksi myös ulkomailla sijaitsevia huomattavasti kookkaampia luolia. Kurssin tarkoituksena on tehdä luolat tutuiksi ja antaa sen verran oppia ja itsevarmuutta, että luoliin meneminen tuntuu luontevalta. Kurssin käytännönosuudella on mainio tilaisuus kokeilla omia rajojaan. Vaikeimmat paikat voi kuitenkin ohittaa, mikäli siltä tuntuu.

Käytännönosuus suoritetaan Lohjalla Torholan luolassa. Teoriaosuuden paikka ilmoitetaan myöhemmin, se pidetään kuitenkin jossain päin Helsinkiä. Kurssille kannattaa varata koko päivä sillä jo pelkkiin ajoihin Lohjalle ja takaisin kuluu pari tuntia. Myös teoria- ja käytännöosuudet voivat venähtää ilmoitetusta.

Kurssille mahtuu rajallinen määrä osallistujia. Kurssi maksaa jäsenille 15€ ja ei jäsenille 25€ sisältäen seuran jäsenyyden vuodelle 2013. Jos haluat varmasti mukaan, otathan mahdollisimman pian yhteyttä sähköpostilla luolat@utu.fi

Saaristomeren kanjonit

Pari viimevuotta on mennyt luolien lisäksi myös rotkojen parissa. Koko kuluvan vuoden olen kaivanut tietoa kohteista, kirjoittanut, kiertänyt ja kuvannut. Eilen paikallislehteä lukiessa pistikin silmiin aiheeseen liittyen hyvin mielenkiintoinen uutinen otsikolla;  Saaristomeren kanjonit tutkitaan

Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkimusalukset Aurelia, Saduria ja Muikku tutkivat ensimmäistä kertaa yhdessä vedenalaista luontoa. Tarkoituksena on tutkia muun muassa Hankoniemen edustan riuttoja ja Saaristomeren kanjoneita.

"Toisella viikolla odotan etenkin Saaristomerta halkovien, jopa 100 metriä syvien kanjonien kuvaamista robottikameralla. Tietääkseni niitä ei ole koskaan aiemmin kuvattu, emmekä aivan varmasti tiedä, mitä kameran kuva tulee kertomaan”, toteaa tutkimusprofessori Markku Viitasalo SYKEn merikeskuksesta.

Mielenkiinnolla odotan mitä vedenalta löytyy, kuivan maan kanjonit, kurut ja rotkot alkavat kokolailla tuttuja ollakin.

Lähde ulos!

Ihmiset tulevat kotiinsa kesysti iltaisin käytyään vain viereisellä pellolla tai kadulla kotoisten äänten kantautuessa sinnekin heidän korviinsa, ja heidän elämänsä kuihtuu, koska se hengittää oman hengityksensä uudelleen ja uudelleen; Heidän varjonsa ulottuu aamuisin ja iltaisin pidemmälle kuin heidän päivitäiset askeleensa.

Meidän on tultava kotiin kaukaa, seikkailuista, vaaroista ja havaintojen teosta, joka päivä kehittyneempänä ja uusia kokemuksia rikkaampina!

- Henry Thoreau

 

Jotta et olisi kuin kaikki nuo,
jo eksyneet
Älä etsi vastauksia,

etsi kysymyksiä,
joita kukaan ei ole uskaltanut,
vielä kysyä.

 

 

LUOLAPÄIVÄ TURUSSA SUNNUNTAINA 19.5.2013

LUOLAPÄIVÄ TURUSSA SUNNUNTAINA 19.5.2013 -

RUISSALON OPASTUSKESKUS TAMMENTERHO

 

Luolapäivän aikana on mahdollisuus keskustella ja kysellä luolista sekä luolaharrastuksesta alan asiantuntijoilta ja pitkäaikaisilta harrastajilta. Auditoriossa pidettävä, kattava luolaesitelmä esittelee luolaharratusta ja luolamuodotumia runsaan kuvituksen kera. 

Ruissalon näyttelytiloissa on esillä Vuoden luontokuvat - valokuvanäyttely, jonka voi käydä katsomassa samalla.   Luolapäivän aikana pidetään myös maksuttomat arpajaiset, joista on mahdollisuus voittaa ainoa Suomalaisia luolia esittelelvä kirja; Seikkailijan retkiopas Varsinais-suomen luoliin. Kirjaa on myös myynnissä Tammenterhossa koko päivän ajan edulliseen hintaan. 

 

MERKKAA KALENTERIISI:

Luolapäivä sunnuntaina 19.5.2013 Turun Ruissalon opastuskeskus Tammenterhossa kello 10 -16

Luolapäivän teemana ovat Suomalaiset ja ulkomaalaiset luolat sekä luolaretkeily ja luolatutkimus harrastuksena.

Tietokirjailija Tuomo Kesäläinen sekä Suomen luolaseura ry:n tiedottaja Taina Nyman ovat paikalla Sunnuntaina 19.5. klo 10-16

Luolaesitelmä 13:00 - 15:00 Tammenterhon auditoriossa

Luolamies Tuomo Kesäläinen esittelee Suomen luolia sekä Turun seudun kiehtovimmat luolakohteet.Suomen Luolaseuran Taina Nyman esittelee luolatutkimusta harrastuksena, luolaseuran toimintaa sekä luolatutkijan varusteita.

 tapahtuman järjestää yhteistyössä: Luolamiehen-blogi, Suomenluolaseura ja Ruissalon opastuskeskus Tammenterho

 

VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA!

 

Opastuskeskus Tammenterho

Rantapromenadi 22
20100 Turku

 

.

Miesvaha, Rusko

Miesvahan kiehtovin ykstyiskohta - kaunis lohkareportti.

Miesvaha, tuo nimi nousi pintaan useaan otteeseen viime keväänä. Sain vinkkejä, pyyntöjä ja suoranaisia käskyjä käydä tutkimassa paikka. Viime vuonna se sitten jotenkin vain jäi, mutta tänä keväänä korjasin asian ja lähdin katsomaan tuota myyttiset mittasuhteet saanutta siirtolohkaretta.

Miesvahan nimi alkoi liikkua ja levitä kun Kauko Pouttula julkaisi netissä tutkimuksensa (http://koti.mbnet.fi/kaukop/Miesvaha2.pdf )suuresta siirtolohkareesta Turun lentokentän takana.  Kyseessä on Maarian ja Ruskon pitäjien vanha rajakivi, unohdettu ja nykykartoista poistettu.  Kiveä verrattiin Kärsämäen komeaan Pirunpesään, sitä kehuttiin ja hehkutettiin mm. geokätkijöiden piireissä.

Miesvahaan voi lähestyä monesta suunnasta -  valitsin siis itseäni miellyttävimmän ja  se osoittautui hyväksi. Muutaman sadan metrin samoilu kuivassa mäntymetsässä, pääosin selkeää polkua pitkin ja siinä se oli – Miesvaha, moneen suuntaan halkeillut ja repeilyt siirtolohkare - iso kuin mikä.  En ollut nähnyt yhtään hyvää kuvaa kohteesta joten odotusarvo oli huhujen varassa.

Miesvahan lohkaretta leikkaavat useat kapeat kalliosolat.

Kiven läpi kulkee pieniä solia, ei mitään suuria rotkoja kuten Pirunpesällä vaan pikemminkin ahtaita rakoja. Emälohkareesta nojallaan olevien lohkareiden alle on muodostunut pieniä lippaluolia. Järkäleen kyljessä, maamerkkinä kasvaa jyhkeä kilpikaarnainen petäjä – se on komea näky. Myös iankaikkisen vanhan näköiset kuuset luovat oikein mukavaa tunnelmaa alueelle.

Järkäleen kyljessä kasvava, vanha ja komea petäjä näkyy kauas.

Kiipeän kiven päälle – ei ole epäilystäkään, huhut ovat räikeästi liioiteltuja. On tämäkin lohkare iso, varmasti Pirunpesän kokoa, mutta jos mietitään maisemallista ja matkailullista arvoa eivät ne kilpaile edes samassa sarjassa. Täältä puuttuvat mielenkiintoiset luolat, myöskään Pirunpesän jylhyyttä ei päästä edes hyvällä mielikuvituksella lähellekään.

Itse lohkareen suuresta koosta huolimatta alueen suurin luola on vaatimaton.

Laskeudun kapeaan solaan, ja edessä avautuu lupaava, kylmää hönkivä aukko. Vastassa on pieni luola, odoton löytäväni suuremman mutta kyllä tämäkin onkalo varmistaa sen, että Miesvaha pääsee mukaan Suomen luolalistalle. Luolassa mahtuu hyvin seisomaan, korkeutta on paikon yli 2 metriä, leveyttä ehkä saman verran ja pituutta hieman enemmän. Kivien alta johtaa ahdas muutaman metrin pituinen käytävä ulos, toiseen suuntaan johtaa samaten ahdas ja louhikkoinen 3 -4 metrinen käytävä. On sillä kiistattomasti pienen Suomalaisen luolan mitat.

 

Kierrettyäni kiven voin todeta kohteen mielenkiintoisimman yksityiskohdan olevan kaunis kiviportti tuon suurimman luolan läheisyydessä. Kiviportit kiehtovat aina, tämä ei tee poikkeusta. Se on ihan kivan kokoinen ja selkeä. Valitettavasti Miesvaha ei onnistunut lunastamaan sille asetettuja ennakko odotuksia, mutta ei sitä väheksyäkään voi. Kivellä on kokoa ja näköä ja ennen kaikkea kiehtova historia.

Lentokentän läheisyys näkyy ja kuuluu alueella seikkailessa.

 

Kiven mitat, historiaa sekä muuta tietoa ja arvauksia:  http://koti.mbnet.fi/kaukop/Miesvaha2.pdf

Kulkurinluola, Turku

Olet nähnyt sen vilahtaen puiden takana. Kuin kangastuksen, joka katoaa sekunneissa. Tuot pitää tutkia vielä, ajattelet, mutta koluttuasi mahtavan Pirunpesän on näky kadonnut jo mielestäsi. Kiven ilkeän irvistyksen tunnet selässäsi poistuessasi paikalta.

Lähestyn ilkeää irvistystä oikeastaan ainoasta mahdollisesta suunnasta, toisella puolella odottaa valta Kaukokiidon terminaali – toisella puolella uhmakkaalla etäisyydellä Turun lentoasema. Kivi ei ole suojeltu, mutta kuin ihmeen kaupalla se on selvinnyt teollisen maailman ottaessa otettaan vapaan miehen viimeisistä saarekkeista.

Ensimmäisenä havaintokentän ottaa haltuun hämmentävän selkeä neliskulmainen portti. Silmän harhaillessa luolaisan kiven hämärimpiin sopukoihin puskee pintaan viha - kaatopaikka tämäkin luola!  Luolia on tosiaan valitettavan usein käytetty jätteiden piilottamiseen – poissa silmistä, poissa mielestä. Tämä on kuitenkin toisenlainen. Tarkempi tutustuminen sen vahvistaa, tämä ei ole kaatopaikka – tämä on koti.

Ensimmäisen luokan junavaunussa on mukava ja mieluisa istua, mutta jos juna ei kulje kohti määränpäätä, mitä hyötyä on ilmastoidusta vaunusta?

Luolan äärellä ei tarvitse miettiä sopisiko luola yöpymiseen, siitä on todisteet. Luolan lattialla on patja, kirjavat lakanat loistavat kariketurpeen seasta. Valopetroli pulloja, säilykepurkkeja, kattiloita, jopa vaatteita, paikoin haju on niin paha, että pelkään löytäväni luolaa asuttaneen kulkurin. Näky pistää miettimään, onko luolaa asuttanut erakko ollut vapaa mies vai syrjäytynyt ja syrjäytetty reppana.

Luolasta on lähdetty kiireellä, tai sitten tällä asukkaalla on ollut varavaatekertoja mukana majapaikassaan.

Vapaa mies on Babylonille vaarallinen – vapaita ihmisiä on vainottu aina. Ei Suomessa helposti joudu olemaan koditon, uskon kyseessä olleen vapaan valinnan. Ei syrjäytynyt, vaan syrjään vetäytynyt. Mikä täällä maatessa, luonnon kauniissa luolassa, kaupungin palvelut kävelymatkan päässä, hyvä piilo se on ollutkin, vaikka nyt rekat ajavat ohi ja kiven kylkeä viistäen kulkee motocross-polku. Ei kukaan kiinnitä huomiota kameran kanssa kivellä heiluvaan luolamieheen niin miksi he huomaisivat kiven sopukassa asuvan kulkurin.

"Kun on maailmalla parkkiintunut kivikova pinta
ja tupakasta tukkoisena rahisee vain rinta,
niin luulin ettei mikään enää säväyttää vois'
ja kaikki tunteet tukahtuneet ois'"

Saatamme kuvitella ihmisrodun lapsuudesta ajan, jolloin joku yritteliäs kuolevainen ryömi suojaan vuoren luolaan. Tarvittiin koti, paikka, joka tarjosi suojaa ja lämpöä – ennen kaikkea fyysistä.

Hautvuori, Laitila

 

Leikkimökin kokoiset kiven lohkareet tervehtivät kulkijaa saavuttaessa Hautvuoren linnavuorelle.

Talven julma tyranni alkaa hellittää otettaan etelän metsistä. Talvi ja etenkin kevät on tuntunut poikkeuksellisen pitkältä. Maastoon meno ei ole kovinkaan houkutellut, mutta nyt lumi läikkien alta pilkottava paljas mätäs houkuttelee jo metsiin ja kallioille. Yksi kevään ensimmäisistä retkistä suuntautui Laitilan Hautvuorelle, mistä löytyy Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja luolakohde.

Luolan lattia on pehmeeää maata, merkit viitaavat siihen, että luolan matallimmissa osissa pesii joikin nisäkäs; mahdollisesti kettu tai supi.

Ryömin ensimmäiseen luolaa; tuoksu on Suomalaiselle luolalle tutun kellarimainen, ehkä jo poikkeuksellisen tunkkainen – luolassa taitaa pesiä jokin haiseva nisäkäs. Tila jossa seison täyttää jo perinteisen Suomalaisen luolan mitat. Taskulampun kelmeässä valossa hahmottuvan suuren kivenjärkäleen takana näyttäisi olevan kuljettava tila. Kiven yli kapuaminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa.

Hautvuoren luolat ovat Suomen mittakaavassa suuri ja suuaukot näyttäviä.

Sysimusta, savilattiainen käytävä sukeltaa kallion uumeniin. Täynnä odotusta ryömin mutkaan, luola taittaa kulman taakse ja sitten; tyhjä arpa. Luola päättyy heti mutkan jälkeen, valoa ei ole. Vallitsee Suomalaiselle luolalle melko harvinainen täysi pimeys, musta ja viileä hiljaisuus, jolle kannattaa antaa aikaa. Tästähän luolaan menossa on kyse.


Melko harvinainen luolan talvehtija, kylmässä kankeana pötköttelevä kärpänen.



ja kärpäsen seurana graniittiseinällä talvista lepoaan viettävä hyttynen. Ilmojen lämmettyä nämä ystävykset kaivavat siipensä talvisäilytyksestä ja aloittavat kuukausia kestävän piinansa ihmiskuntaa kohtaan. 

Luolan pehmeää maata on kaivettu. Haju voimistuu ja päätelmä nisäkkäiden pesimisestä luolan ahtaammissa osissa saa vahvistusta. Valokeila haravoi pimeää seinää, kunnes löydän etsimäni. Luolaelämä on pientä mutta löytämisen arvoista, tällä kertaa kylmästä seinästä löytyy kärpänen sekä hyttynen, myös pieni hämähäkki on kutonut seitin nurkkaan mutta pienessä mytyssä piileskelevää hämyriä ei saa kuvattua, saatikka tunnistettua.

Kesäinen kuva Suomen näyttävimmästä luola suuaukosta.

Vaikka hetki oli pieni, on takaisin kevät talven kirkkauteen astuminen shokki. Silmien totuttua taas valoon aukeaa vieressä yksi Suomen kauneimmista luolan sisäänkäyntiaukoista, neliskulmainen ovi rapautuneessa graniittijyrkänteessä. Sisäänkäynnin takana on yksi Suomen mielenkiintoisimmista onkaloista.

Luolan lattiaa peittää yli puolen metrin kerros simpukankuorisoraa.

Luolassa olevat simpukankuoret ovat jopa 6000 vuotta vanhoja.

 

Osa simpukankuoren kappaleista on täysin tunnistettavassa muodossa.

Kapea käytävä laskeutuu luolan pohjalle. Luolan maalattialla huomaa äkkiä pieniä valkoisia pisteitä, simpukankuoria! Luolan lattiaa peittää noin 60 cm kerros merisimpukankuorista koostuvaa soraa. Ollaan kuitenkin Laitilassa, meri on yli 20 kilometrin päässä. Litorinameren aallot huuhtoivat kukkulan rinteitä tuhansia vuosia sitten, jäljet on edelleen näin selvästi tutkittavissa.  Osa simpukankuorista on lähes alkuperäisessä muodossaan. Mikäli kiviä ei lasketa, niin harvoin saa pitää kädessään mitään 6000 vuotta vanhaa. Simpukan kuoret ovat maanneet luolassa kaikki ne vuodet. 

Hautvuoren suurimmalla luolalla on mitta kymmeniä metrejä, mikä erikoisinta luolassa voi liikkua ylöspäinkin lähes 10 metrin matkan. Hyvin poikkeuksellista Suomalaisessa luolassa.

 

Luolalla on kokoa ja näköä, yksi Suomen parhaista luolakohteista.

Ylhäältä loistaa päivän valo, pään yläpuolelta johtaa useita metrejä pitkä käytävä kukkulan laelle. Käytävän kulkeminen on hengen vaarallista ja ulos tuloaukko erittäin ahdas – tähän käytävään lähtevän pitää tietää mitä tekee. Luola on suuri mutta juuri korkeuserot tekevät tästä luolasta erityisen. Luolan lattialta ylimmälle suuaukolle on ainakin 6 -7 metriä. Kiipeämistä, ahtautumista, roikkumista, Suomalaisessa luolassa voi usein vain käydä, täällä mahtuu ja pystyy tutkimaan.
 

Toinen kerros

Hautvuoren turvallisisn ja helpoiten tutkittava luola on suuri kirkkomainen tunneli.

Tämän kirkkomaisen luola lattiasta on löydetty argeologisissa kaivauksissa pronssikaudelta peräisin olevia ruukun palasia. Löydöt ovat Suomessa harvinaista tekstiilipainanteisesta Sarsa-Tomitsa-keramiikkaa.

Yhteensä Laitilan Hautvuorella on neljä suurta luolaa. Seuraava luola ei ole suurin, mutta se on tunnetuin ja helpoiten tutkittava. Avara, kuiva ja valoisa. Hautvuori on muinainen pyhäkukkula, tietäjien ja shamaanien käyttämänä voimapaikkana. Tämä luola on toiminut tietäjien kirkkona, luolasta on löydetty arkeologisissa kaivauksissa pronssikautista keramiikkaa. Tällä kirkkomaisella holvilla on mittaa lähes kymmenen metriä, leveyttä muutama metri ja korkeutta paikoin jopa yli 6 metriä. Luola on läpi kuljettava, viereisessä kalliossa on erittäin näyttävä rotkomainen railo.

"maasta olet sinä tullut..."

Viimeinen tutkittava luola poikkeaa taas muista, se on korkea käytävämäinen tunneli. Luonnonvaloa riittää runsaasti. Onkalon yläosassa on tasanne, joka on täynnä pieniä luita ja höyheniä, pöllön ruokailu tasanne. Käytävän perällä on ahtaampi tila, maata on kaivettu. Paikassa asustelee kettuja tai supikoiria, haju on sen mukainen. Pienestä onkalosta pääsee ryömimään ulos ja taas silmien edessä on uusi suuaukko.

pieniä kideonkaloita rapakivigraniitissa

Hautvuorella on neljän pääluolan lisäksi useita pienempiä onkaloita, suurin osa tutkimattomia. Kukkulan louhikkoisilta rinteiltä on mahdollista löytää vielä lisää kymmenien metrien mittaisia käytäviä. Luolakohteena Hautvuori on Suomen parhaita. Suosittelen jokaiselle kotimaisista luolista kiinnostuneelle, näitä luolia kannattaa matkustaa katsomaan hieman kauempaakin.   

Keisvuoren onkalo, Lieto



Liedon kirkko kohoaa vanhaa pyhässä lehdossa, komealla paikalla Aurajoen rantatörmällä.

Vanhoina hyvinä aikoina, aikoina ennen kuin oli Turun linnaa ja Tuomiokirkkoa, ennekuin Pyhä Henrik kastoi väkeä pyhällä vedellä Kupittaan lähteellä. Aikana kun Turkua peitti vielä meren lahti ja paksu kerros haisevaa mutaa, sijaitsi Auranjoen muinainen suurpitäjä hieman pohjoisempana. Siellä Ilmarisissa, ilmojen herran mailla - merenlahden pohjukassa kohosi kunnioitettavia kukkuloita, siellä oli Moision mahtitalo ja kaikkein pyhin - Hiisi, Pyhälehto.

Vaikka pakanalliset tavat on Suomesta kitketty tehokkaasti, muistuttaa mennestä ajoista paikan nimistö. Auranjoen muinaspitäjän pyhästä lehdosta on koko Liedon kunta saanut nykyisen nimensä. Suomen sukuisten kansojen keskuudessa elää edelleen vahvana vanhat tavat ja esimerkiksi Virossa sana Hiisi tarkoittaa edelleen pyhää lehtoa.

Lehtoon rakennettiin kristillinen pyhättö mutta paikan nimi jäi elämään. Lehto - lund – Lundo – Lieto oli paikan elinkaari. Siellä Auranjoen savisella törmällä, pyhässälehdossa se kohoaa ja tervehtii ohikulkijoita, Liedon kirkko. Liedon kirkkopitäjä on syntynyt jo 1200-luvun alkupuolella, nykyinen Pyhän Pietarin kirkko on rakennettu viimeisten tutkimusten mukaan vuoden 1500 aikoihin. Kirkko on komea, samoin sijainti. Lundon pyhän lehdon mullissa lepää myös omia sukulaisiani, mutta se kirkko historiasta.

Tämä kuusi ei valinnut helpointa kasvupaikkaa. Vaikka matkaan on tullut mutkia on kasvu vakaata.

Kirkon vieressä kohoaa huomion herättävä kukkula, Keisvuori. Keisvuoren jyrkänteiset huiput kohoavat yli 80 metriin, joten mäki on pistänyt merestä esiin jo kaukana esihistorian hämärässä. Topografiansa puolesta mäki sopisi hyvin myös linnavuoren muottiin; sijainti on Jumalainen. En ole kukkulalla enenen käynyt, vaikka ohi olen ajanut satoja kertoja.

Luonnonoikku - pieni pallolatvainen mänty Keisvuoren rinteellä.

Nyt oli kuitenkin syy käydä. Sain vinkin, jonka mukaan Keisvuoren huipun tuntumassa olisi luola, geokätköilijöiden tuntema Keisvuoren onkalo. Vaikka loskaa ja lunta oli omaan makuuni vielä hieman liikaa päätin tarkistaa vinkin. Pappilan parkkipaikalta löytyi autolle oiva parkki ja kukkulan ohi kulkevalta kävelytieltä lähtikin selkeä ja maastoon merkattu polku kukkulalle. Polku johtikin juuri oikeaan kohtaan ja luola löytyi helposti.

Keisvuoren onkalo on muodostunut toisiinsa nojaavien irtolohkareiden alle.

Itse keisvuoren onkolo on pieni , mutta selkeä, läpikuljettava tunneli.

Pitää sanoa, että löytö oli pienoinen pettymys, luola oli odotettua vaatimattomampi, vaikka olin kuvia nähnyt kuvittelin sen olevan tilavampi. Irtolohkareiden alle muodostunut onkalo saa lisäpisteitä selkeästä ulkomuodostaan, vaikka se on pieni on se viihtyisä - miellyttävä pikku luola, koolta 1 m x 1 m x 3 m, joka riittää nipin napin täyttämään Suomalaisen luolan mitat.

Kevät talven mahtavat jäämuodotumat tuovat hieman lisämaustetta muuten hyvin vaatimattomaan onkallon.

Liedon kirkko - Keisvuoren huipulta nähtynä.

Kukkula on korkea, mutta näköalat yllättävän huonot. Kovin yrittämällä sieltä saa näkymät Auranjokilaaksoon ja Liedon kirkolle mutta näköalakalliona tätä ei oikein voi mainostaa. Kiehtova sijainti, kaunis luonto ja hauska pikku luola - oikein mainio paikallinen retkikohde, jolla voi lähteä kauempaakin jos yhdistää retkeen esim. visiitin Vanhanlinnan linnavuorella, Liedon kirkolla tai Nautelankosken maisemissa.

Kartta luolalle

Pieni geologinen ykstyiskohta. Kaunis lohkareportti luolasta katsottuna jyrkänteen toisella puolella.